Sivut

lauantai 22. lokakuuta 2016

Me olympiaratsastajat

Maajoukkuevalintojen alla tunnelma on ratsukoiden välillä jotenkin jännittynyt. Ketä uusia, ketkä pysyy ja miten ensi vuonna joukkueet meneekään? Itse olen menossa katsastuksiin jo toista kertaa ja vuoden ajan maajoukkuejutuissa mukana olleena omat luulot kaikesta mitä siellä tehdään ovat karisseet. Voin vain kuvitella kuinka uudet poniratsastajat jotka ovat katsastuksiin menossa jännittävät sitä, niin kuin minä viime vuonna. Olihan se alkupotkaisu omille unelmille, kun sinne sitten pääsi. Haluan kuitenkin painottaa, että jos sinne ei pääse, ei se tarkoita sitä ettei voisi olla mukana ensi vuoden KV-kisoissa tai että olisi huono ratsastaja, mutta se on erinomainen tuki ratsastajalle ja siellä saa hyvin realistiset tavoitteet mitä lähdetään toteuttamaan. Se on syy siihen, miksi haluan olla mukana jos vain pystyn.

Pm 2016 Ypäjä. kuva Senja Holpainen


Oma kotivalmentajani aina sanoo minulle, että "Ollaan matkalla poniratsastajasta GP-ratsastajaksi  ja kaikki mitä opit, on askel eteenpäin tällä matkalla."
On tärkeää tottakai tehdä parhaansa ja keskittyä täysillä suorituksiinsa, mutta itse olen maajoukkuevuoteni aika oppinut tajuamaan tämän lauseen merkityksen kantapään kautta. Poniratsastajana olen vasta niin alussa. Ponivuosien aikanahan on periaatteessa tarkoitus astua tähän treenimaailmaan ja opetella asioita, jotta ne olisivat sitten hevosten kanssa helpompia. Treeni täytyisi pitää aina tärkeimpänä, kuin maineen ja kunnian haaliminen. Kuka tekisi tätä vain kilpailemisen takia? Tämän ikäisenä KV-radoille pääsy on etuoikeus ja laajentaa valtavasti kuvaa siitä, mitä taso muissa maissa on.
Tällä hetkellä unelmoin tottakai maajoukkueeseen uudelleen pääsystä ja että kisat menisivät siihen malliin, että pääsisin kansainvälisille radoille parantamaan suorituksiani. Tavoitteissani vuoden sisällä kuitenkin on päällimmäisenä oppia ratsastamaan niin, että on helppo siirtyä hevoseen. Haluan ratsastaa hirveästi erinlaisia hevosia ja poneja, jotta laajennan omia taitojani ja tehdä niitä sulkuja ja takareita loputtomia määriä koko vuoden ajan. Aion myös nauttia täysillä vikasta ponivuodestani ja erityisesti toivon Ranen pysyvän hyvässä kunnossa ja innokkaana kisaradoilla.




Omat unelmani siintelevät siellä missä varmaan jokaisen ponitytön jossain vaiheessa: Olympialaisissa ja kansainvälisillä kouluradoilla,  tottakai jonkun huippu liitokavion kanssa. Kaikki hevoset jota mulla ennen sitä tulee olemaan ja joka ikinen rata ennen  olympiarataa on  askel lähemmäksi sitä. Tällä hetkellä siis Ranen kanssa suoritan yhtä vaihetta kohti sitä nyt Ypäjällä ja juuri tähän tilanteeseen se on täydellisin mitä voisi olla. Se opettaa kuinka ratoja ratsastetaan ja pelastaa vielä joissakin tilanteissa. Sen kanssa kaikki on helppoa kisapaikoilla ja saan keskittyä vain suorituksiin. Se tökkää nenällä jos rata menee huonosti ja on tyytyväinen joka suoritukseen, vaikka itse pilaisinkin koko radan. Rane on aina ylpeä minusta.
Maajoukkueleireillä, kilpailuissa ja treeneissä tuntuu samalta kuin tapaisi suomalaisjoukon Thaimaassa ja tuntee olonsa hyvin kotoisaksi. Meitä yhdistää jotkin asia: samat unelmat, kova reeni, intohimo, motivaatio ja rakkaus ´hevosia kohtaan. Me kaikki ollaan samassa veneessä.

Ratsastus on yksilölaji ja joudumme välillä kilpailemaan parhaitakin ystäviämme vastaan, jolloin voi tulla tilanteita joissa toinen joutuu joka tapauksessa pettymään. Nostan tämän vuoden nuorten ratsastajien SM:mät esille, jossa tytöt joutuivat ratkaisemaan mitalit kavereiden kesken ja tekivät sen niin ammattimaisesti kuin voi vain vaatia. Osattiin jopa siinä tilanteessa olla onnellisia toisen puolesta ja sen jälkeen lähdettiin yhdessä juhlimaan mitaleita. Kaikkihan heistä hattunsa olivat ansainneet ja mitalijaon ratkaisi se, kuka vaan sattui sinä päivänä onnistumaan. Mielestäni tämän  vuoden yksi hienoimmista hetkistä kouluratsastuksessa. Kunpa kaikki pystyisivät iloitsemaan toisten puolesta oltiin sitten kansainvälisissä tai seurakilpailuissa. Toivon, että jokainen voisi miettiä omalta kohdaltaan, miten voisi parantaa tunnelmaa joka puolella Suomea kisoissa, oli kyse sitten mistä lajista tahansa.
Me kaikki maajoukkueessa ja kansallisella tasolla ollaan vasta matkamme alussa. Kuljetaan sitä matkaa kunnialla yhdessä ja toteutaan meidän kaikkien unelmat, sillä suomalaisella sisulla joka meille on annettu, kannustetaan toisiamme upeisiin suorituksiin ja otetaan uutta verta mukaan innolla. Mitä enemmän hyviä lupaavia ratsukoita, sitä kehittyneemmäksi ja vahvemmaksi Suomen kouluratsastus tulee.


Täytyy muistaa, että jokaisesta meistä voi joskus tulla Olympiaratsastajia
Work hard, dream big
Eveliina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti