Sivut

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Miksi valitsit juuri ratsastuksen?

Lajeja on tuhansia mistä valita. Taustallani on pesäpalloa, koripalloa, eri soittimia, kuorossalaulamista ja kuviskursseja. Olen aina tehnyt kaikenlaista ja paneutunut joka harrastukseen täysillä. 
Ratsastus tuli mukaan pikkuhiljaa, äidin innostamana. Se ei kuitenkaan ehkä ollut silloin pääharrastus, vaan halusin tehdä talvetkin jotain sen jälkeen, kun pesäpallokausi kesällä loppui. Muistan ratsastuksen olleen joka kerta hevosen selkään noustuani jännittävä kokemus, jota aina odotettiin. Ensimmäiset onnistumiset ja kehut ratsastuksenopettajalta nostivat kiinnostusta ja halua kehittyä, ja sen jälkeen homma onkin vienyt mukanaan ihan huomaaamatta, jättäen kaikki muut harrastukset pois.

Erityisesti kilpaileminen..

Erityisesti kilpaileminen on se, mikä ruokkii halua ja kiinnostusta oppia lisää. Jotkut kavereistani pitävät minua ihan kahjona, herättyäni lähes joka viikonloppu ennen kuutta treeneihin tai kilpailuun lähdön vuoksi. Mutta voin nyt jo sanoa, että tykkään jopa niistä herätyksistä, jolloin herään perhoset vatsassa jännitykseen, mitä päivä tuo tullessaan? Kisapaikan tunnelma ja tuoksut, se aamuinen hymy joka ihmisen kasvoilla, kun he ovat tulleet  räjähtäneen näköisenä valmistaudutaan kohti tulevaa. Haha, siinä sitä jotain on, ja yhteenkuuluvuuden tunne on suuri! Vaihdetaan kuulumisia, kerrotaan parhaimmat juorut ja veikataan prosentteja, millainen poni on ollut? Kanttiinin sämpylät, jotka eivät jännityksen kanssa uppoa millään ja lopulta annetaan periksi ja syödään sitä mitä vaan alas saadaan. 
Itseluottamus on yksi asia, mistä olen todella kiitollinen tälle lajille. Se, että ratsastat sellaisella asenteella että me tullaan, ja näytetään mitä osataan, on todella tärkeää. En koskaan lähde radalle enää häntä koipien välissä miettien, mitä muut ajattelevat. Se on ruokkinut omaa rohkeuttani myös arkisissa asioissa ja koulussa. Luulen, että osa syy myös vahvaan luonteeseeni. Välillä ratsastuksessa tulee tilanteita, jolloin joudut miettimään, mikä sinulle itsellesi tai ponillesi on parasta, vaikka valmentajat tai läheiset sanoisivat mitä. Oman polun löytäminen ja oikeiden ratkaisuden tekeminen on tärkeää ja vaatii myös rohkeutta pitää omat mielipiteensä. 

Omien rajojen ylittäminen

Otsikolla en tarkoita pelkästään sitä, kun vedän enkkaprossia, tai että opin tekemään jotain ihmeellistä. Kouluratsastuksen kiehtovuus itselläni on siinä, kun tekee jotain todella itselle vaikeaa ja onnistuu siinä. Olen onnekas siinä, että minulla on läheinen ihminen, joka vahtii koko ajan kehittymistäni ja sitä, mitä täytyisi korjata. Itselleni ollaan aina oltu todella vaativia, joka kehittää minua ehkä parhaiten kotona ratsastuksen parissa. Minulla on kentän vieressä aina ihan oma peili, jota kutsutaan nimellä "äiti".  Peilini on yleensä se ihminen, joka laittaa minut niin vaikealle ja epämukavalle alueelle, että kehityn ja joudun muuttamaan asioita. Yleensä ensin itken tuskasta ja sen jälkeen siitä, kuinka olen onnistunut jossain asiassa ja oppinut jotain uutta. Olen silloin taas ylittänyt yhden rajan, ja tätä onnistumisen fiilistä, en pysty edes kuvailemaan. 

hevonen parhaana ystävänä

Itselläni on kaksi hyvin persoonallista ponia, joita kumpaakin rakastan yli kaiken. Siinä ne todelliset ystävät vasta onkin, kun pitävät kirjaimellisesti turpansa kiinni ja kuuntelevat kaikki surut ja murheet. Voin luvata, että molemmat poneistani ovat kokeneet kaikista suurimmat kiukkuni ja joutuneet vain katsoa tappisilmillään, että mikähän tuota kuskia taas vaivaa..? Ponini ovat olleet myös selviytymiskeino arjesta, erityisesti vaikean viime kevään aikana. Sanon aina eläväni kaksoiselämää. Kotona heppatyttö ja koulussa aivan jotain muuta. Hevosten kanssa saan kuitenkin olla oma itseni ja unohtaa kaiken noustuani hevosen selkään. En voisi kuvitella eläväni ilman parhaita ystäviäni ja tiedän että moni pystyy samaistumaan asiaan.




Siinä pidempi vastaus kysymykseen, mikä minulle tuli ja päätin heti tarttua siihen.

Eveliina



tiistai 5. heinäkuuta 2016

Uusia tuulia ja PM!

Koko kevät käytiin PM-katsastuskilpailuissa etelä-Suomessa. Ajatuksena vakiinnuttaa minut ja Rane sille tasolle. Tulokset vaihtelivat, mutta tavoite saavutettiin kyllä. On jo mukava lähteä tutuille ponien FEI ohjelma radoille ja kisata Suomen parhaiden poniratsastajien seassa. Oltiin myös pari kertaa sijoilla PM-katsastuksissa ja meidät valittiin Suomen pikkuponijoukkueeseen edustamaan Pohjoismaidenmestaruuksiin, mikä oli todella hyvä tilaisuus saada kansainvälisistä kilpailuista kokemusta. 



Radat eivät olleet minun ja Ranen parhaimpia, mutta rikottiin omia ennätyksiä kahtena päivänä. Saatiin myös Suomen joukkueen parhaat tulokset pikkuponeista joka päivä! 
Matkan varrella oli monenlaisia ongelmia, joita pystyttiin ratkomaan aina uudella stragedialla uuteen päivään. Jouduin miettimään ihan oman perusratsastuksen muuttamista ja tyyliä, millä lähdetään rataa tekemään. Toisena päivänä ponia yritettiin saada paremmin liikkumaan mun eteen, jotta asiat näyttäisivät sulavimmilta ja helpommilta. Käynninkauttavaihdoista hävisin ensimmäisenä päivänä paljon pisteitä, mutta jo seuraavana päivänä tein ne hyvin, jolloin prosentit nousivat 3%. Toisena taas poni haluttiin nopeaksi, mutta rennoksi. Samalla täytyisi esittää poni ja rata niin hyvin kuin itse osaa. Parhaani tein, ja olen siihen tyytyväinen. Opin tästä reissusta todella paljon. Kasvoin kilpailijana  ja paineensietokykyni kehittyi. Seuraaviin kansainvälisiin on varmasti jo helpompi lähteä.
Suomen joukkuehenki oli super hyvä ja pidettiin lippu korkealla koko kisojen ajan! 


Uusia tuulia

Ypäjällä on vietetty joulukuusta asti todella paljon aikaa. Maajoukkueleirit, kilpailut ja mun valmentaja on siellä, Oon ollut viikonloppuja siellä treenaamassa Anun silmän alla ja kisareissuillekkin on menty aina sen kautta. 300km matkaan sinne ja tänne takasin, on jo totuttu, mutta se alkaa käymään todella raskaaksi. Varsinkin talven päälle maajoukkueleirien vuoksi. Kotona täällä pohjanmaalla mulla ei ole kotivalmentajaa, eikä pohjaa millä mennä talvisin. Koulun päälle maneesille lähteminen on lähes mahdoton ajatus huonoilla keleillä.. ja kun se koulukin pitäis hoitaa..
Joten omaa elämää helpottaakseni ja jaksamisen kannalta, aion muuttaa Ypäjälle lokakuun alussa. Vaihdan siis myös koulua Vimpelistä sinne ysiluokalla ja vain Rane muuttaa mun mukana. Kapu jää kotiin kaverilleni ratsastettavaksi. 
On huippua päästä treenaamaan ensimmäisen kerran läpi talven hyvällä pohjalla ilman taukoja. Poni pääsee hyville pohjille ja apu on lähellä. Pääsen myös Anun valmennukseen monta kertaa viikossa ja ponille löytyy sieltä läpiratsastajia. Suuri askel lähteä yksin, mutta todella kannattava ja eteenpäin vievä.


Eveliina