Sivut

perjantai 18. toukokuuta 2018

Unelmia ja esikuvia

Lukion jälkeen haluan nähdä mitä hevosmaailma ja kilpailu on ulkomailla. Otan sen verran aikaa mitä tarvitsen ja lähden etsimään suuntaa minne haluan tässä maailmassa mennä. Haluan kokeilla ja nähdä, miten pärjään ulkomailla ja ottaako Euroopan hevosmaailma minut avosylin vastaan vai potkaiseeko pihalle. Totuushan on se, että olen jo nyt hieman jälkijunassa muita saman ikäisiä ratsastajia. Suhteita ulkomaiden talleille pitäisi luoda jo tässä iässä ja osa onkin jo ulkomailla kisaamassa ja treenaamassa. Heille iso hatun nosto! Tekevät lukionkin sieltä käsin ja paiskivat töitä kaiken tämän eteen. Itse en olisi ollut siihen vielä valmis peruskoulun jälkeen.



Sitten seuraavaksi herää kysymys rahasta. Minua on kyseenalaistettu erittäin paljon tässä asiassa. Mielestäni hevosmaailmassa kuitenkin suhteet ja se että joku uskoo sinuun on se isoin juttu. Moni tämän päivän suomalaisista ratsastajista ovat päässeet pitkälle sillä, että joku on halunnut antaa heille mahdollisuuden. Toisin sanoen, joku on uskonut heidän kykyihinsä ja paloonsa kehittyä. Kun avaa hieman silmiänsä niin huomaa, että sama tapahtuu myös Suomessa. Itse olen ainakin kokenut sen, että minuun uskotaan ja luotetaan. Luottamus on kuitenkin täytynyt ansaita. Tästä esimerkkeinä sponsorit, valmentajani ja ihmiset jotka ovat luottaneet minuun "valmentajana" ja "ratsuttajana".



Palo kehittyä ja pärjätä näkyy ratsastajan ratsastamisesta jo siinä vaiheessa kun ratsastaja siirtyy ponivuosina kansallisiin luokkiin. Niin sanottu tätsi hommaan on ihan erilainen. Arvostan myös niitä ihmisiä, jotka osaavat ajatella tämän lajin vain harrastukseksi. Tiedän myös maajoukkuetason ratsastajia, joilla tulevaisuuden suunnitelmat ovat mm. lääkkiksessä ja hevoset tulevat olemaan vain se toinen juttu. Heiltä löytyy silti se palo kehittyä ja tulla harrastuksessaan parhaaksi. Siinä varmaankin pystyy ajattelemaan asiat myös hieman kevyemmin, eikä ottaa kaikkea niin valtavan tosissaan. Näin olen kuullut, itselläni ei ole kokemusta -haha.

Tapaan paljon ratsastajia jotka tulevat vähän nolona kertomaan omasta harrastamisestaan tai siitä ettei niinkään kisaa tai valmentaudu. Ikään kuin olisi väärin tulla valmentautumaan jos haluaa pitää lajin vain harrastuksena. Kaikilla on omat "tavoitteensa" ja niitä täytyy kunnioittaa. Te "vain harrastajat" (omien sanojenne mukaan) näytätte meille kilpailijoille, kuinka lajista voi nauttia monella tapaa. Lähden itse pitämään tuntia tai ratsuttamaan aivan samalla tavalla kuin ketä tahansa. Oli kysessä sitten  shetlanninponi tai kansallisen tason kouluhevonen. Valmentajien tehtävä on valmentaa  ja auttaa ratsukkoa sillä tasolla mitä ratsukko on.



 Tässä pari videota, jotkatodellakin kannattaa katsoa. Esikuviani:


Isabell werth ja Weihegold. Isabellin ratsastuksessa ihailen kokemusta. Erityisesti hieman iäkkäämmät kouluratsastuksen kuningattaret ovat ratsastajia joita todella arvostan. He ovat kokeneet ja nähneet. Isabellin ratsastus on parhaimmillaan kaikista isoimmissa kisoissa, kuten tässä World cupin finaalissa. Tämän radan musiikki on ehdottomasti yksi lempi kur musiikeistani.


Kukas muukaan kun Charlotte Dujardin. Charlotte on erittäin kokenut ja arvostettu ratsastaja ikäisekseen. Valegon ja Charlotten yhteistyötä parempaa en ole vielä nähnyt ja kyllähän se noista prosenteistakin näkee..

Tässä uusin lempihevoseni Charlotten alla. Hevonen vielä vähän kokematon, mutta tästä tulee hieno. 




Jurado Lopez jonka kaikki hevoset ovat aina iloisen ja tyytyväisen näköisiä radalla ja treeneissä. "Hyvänmielen ratsastaja"




Lina Dolk Ruotsista. Linaa olen seurannut jo hänen poniajoistaan asti. Yksi Ruotsin lupaavimpia ratsastajia ja päässyt kilpailemaan jo Grand Prixiä hevosellaan Biggles. Yksi esimerkki ratsastajasta, jonka kykyihin on uskottu ja sitä kautta saanut uskomattomia mahdollisuuksia. Tottakai myös Ruotsin hevoskulttuurista  kiinnostuneena kaikki Ruotsin lipun alla kilpailevat kiinnostavat. Linan näin livenä ensimmäisen kerran Suomessa järjestetyissä PM:issä 2016, joissa tietenkin voitti U25 luokat. 




Meidän oma Kyra Kyrklund. En varmaan voi pukea edes sanoiksi kuinka suuri kunnioitus tätä ihmistä kohtaan on. Yksi mahdollinen ja mulle suositeltu paikka olisi lähteä hänen luokseen sitten lukion jälkeen. Ratsastusurani yksi tähtihetkistä oli tietenkin päästä osallistumaan Kyran klinikkaan Ranella 2017. Kyran polku ei ole ollut niin sanotusti rahalla tehty ja hänen tarinansa luo itsellekkin uskon mahdollisuuksiin. Hän on ollut todella rohkea ja valinnut reitit joihin muut eivät ihan ensimmäisinä lähtisi. Sitä rohkeutta haluaisin itsellenikin edes ripauksen. 

Lisäksi ihailen eri valmentajia Suomesta. Ei vaan omia valmentajia vaan myös niitä, joita olen tässä sivussa seuraillut. Kaikilla on niin oma tapa opettaa, mutta kaikista huokuu se sama intohimo valmentamiseen, hevosiin sekä kokemus jota haluaa jakaa eteenpäin. Parhaimpia lausahduksia valmentajilta, jotka ovat jääneet mieleeni: 

"Ratsastuksen opetteleminen alkaa siitä kun ratsastaja oppii pitämään ohjat kädessä" 

"Kiire ratsastaessa on vain tunnetila" (pätee myös muussa elämässä) 

"Kun kerran muistat hengittää, niin ongelma on usein poissa" 

"Kun potkaiset potkukelkkaa liukuu se hetken eteenpäin, jonka jälkeen joudut potkasemaan uudestaan, jotta se jatkaa liikkumistaan. Jos kuitenkin jäät potkimaan koko ajaksi, saavuttaa potkukelkka jossain vaiheessa vauhdissaan pisteen, jonka jälkeen joko sinä väsyt tai potkukelkka ei voi mennä enää lujempaa"

"less is more/vähemmän on enemmän"

"kehittyminen alkaa, kun ratsastaja oppii itse tajuamaan omia virheitään ja korjaamaan niitä" 

"Kun osaat hävitä, voit oppia myös voittamaan" 

"Hevonen on ratsastettavuudeltaan juuri semmoinen, minkälaiseksi olet sen edellisellä kerralla jättänyt" 

"Jokainen meistä voi olla jokin päivä olympialaisissa" 

"Tuntuma on sama kuin se, kuinka paljon puristät kätellessäsi. Ei liian löysä, eikä liian kova. Muista että hevonen kättelee samalla tavalla takaisin"

"Kiitä hevostasi enemmän kuin rankaiset" 

"Hymyile ja hengitä" 

kuva Senja Holopainen



En ole missään vaiheessa kuitenkaan sulkenut pois esimerkiksi yliopistoa tai muuta kuin hevosuraa. Hevoset kuitenkin ovat juuri nyt se ensimmäinen asia elämässäni, koska minusta tuntuu, että minulla on paljon annettavaa ratsastuksen parissa. Minulta usein kysytään että mitä minusta tulee isona, kuten varmaan monelta muultakin tämän ikäiseltä. Lukiossa olen keskittynyt ja keskityn jatkossakin humanistisiin aineisiin sekä kieliin. Vaikuttaminen on ollut aina se minun juttuni. Haluan olla osallisena ja vaikuttaa asioihin. Oli se sitten politiikkaa tai ratsastusta, olisi hienoa olla osana kehittämässä tätä maailmaa jollain tapaa. 

Eveliina 








sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Future cup Ypäjä

Oltiin ennen halli-SM viikonloppua Janne Berghin valmennuksissa Nurmossa. Kipeenä olin tietenkin, mutta kummallisesti siinä ratsastaessa ei mikään flunssa vaivannut. Sain paljon uusia ajatuksia Jannen treeneistä ja oli oikein tehokkaat kaksi päivää. Tästä syystä lähdettiin vasta keskiviikkona Ypäjälle Anun treeniin ennen kisoja, koska pystyttiin treenata täällä Pohjanmaalla pari päivää kisojen alla ja mun ei sitten tarvinnut olla kokonaista viikkoa pois koulusta.



Keskiviikkona saavuttiin Ypäjälle ja illasta treenailin Anun kanssa. Wellu ei ollut yhtään oma itsensä. Se kovetti kylkensä ja sain suorastaan potkia sitä käynnissä eteenpäin. (hevosta joka siis yleensä hipaisusta kannuksella lentää kattoon) Wellu oli todella pyöreä, notkea, mutta silti täysin pohkeen takana. Itkuun sitten Anulle purskahdin tunnin päätteeksi. Olin aivan varma, että sillä on mahassa jotakin, koska oireet olivat juuri sellaisia. Valmentaja käski sitten miettiä vain valmennuksen hyviä kohtia ja paapoa Wellua seuraavaan valmennukseen saakka. Hieroin sen, kylmäsin jalkoja, kävelytin, juotin,juotin,juotin.... Seuraavana päivänä oli jo oma itsensä ja vaikea omalla normaalilla tavallaan, en ole ikinä ollut siitä noin onnellinen, että on oma vaikea edestä eikä sieltä kyljistä :D
Ollaan huomattu, että pitkä matka vaikuttaa Welluun jonkin verran. Jo se, että se stressaa vähän matkustamista, vaikuttaa siihen. Se on vähän kuin "yli innoissaan" päästessään reissuun. Jannen kanssa saatiin myös Welluun tosi paljon uutta taipumiseen yms. ja ehkä itsekkin menin siitä hieman sekasin ja yritin heti keskiviikkona pyrkiä samaan, mutta se näkyikin sitten liian kovana paineena Wellussa ja siihen tiedetäänkin sitten  oman arvonsa tuntevalta konkarilta vastaus: ei onnistu pikku likka.


Torstaina vielä vähän haettiin areenalla ratsastaessa mun oman pään kasaamista ja vaan sitä, että Wellu rentoutuu. W on yleensä edellisenä päivänä kun mennään aitoihin ja areenalle ratsastamaan niin suoraan sanottuna kamala ratsastaa, sillä ottaa kuumaa niin paljon aidoista ja innostuu vähän liikaa, vaikkei mitään pelkääkkään. rennox ja pehmeäksi siis vain ja pari radan asiaa that´s it. 

Perjantai aamuna oli vähän tyhjä olo siitä, mitä päivän rata tulisi olemaan. Rata oli täyttä hakemista ja Wellussa oli edelleen vähän liikaa painetta edessä. Tätä hevosta ei voi ratsastaa niin pyöreässä muodossa, mitä muita kouluhevosia. Se ei pysty (varmaan näkökykynsäkkään puolesta) kulkemaan niin pyöreänä. 65..% ja oltiin viidensiä. Viiden ekan prossat oli 65% sisällä, että sijoitukset sinänsä olivat vain nopan heiton päässä. Liian syvä muoto vei liikettä ja ilmaa mahan alta pois. Wellu ei kantanut etuosaansa ja sain taistella sen joka liikkeen läpi. Papereissa olikin että "erittäin rohkeasti ratsastettu". 

Perjantaista sisuuntuneena ja vähän ehkä takkiin ottaneena palaveerasin valmentajan kanssa ja tehtiin suunnitelma hallimestaruus luokkaan. Lavat ylös, muotoa vähän auki ja painetta pois. Äiti ajeli Pohjanmaalta aamulla rataa katsomaan ja meinasi ettei mitalia edes lähdetä hakemaan, mutta kaikki tietävät että kilparatsastajana olen aina kilparatsastaja. Kun tietää mihin pystyy, niin tottakai sitä lähtee hakemaan. Perusliikkuminen oli paljon parempaa ja siinä päästiin tavoitteeseemme, mutta kolme aivan turhaa virhettä tuli. Ilman niitä olisin varmasti kultaa napannut, mutta kyllä kulta mitali koristi aivan oikean ratsastajan kaulaan.Vaikkei sitä ääneen myönnettykkään, niin kyllä pari ihmistä tuli myöhemmin minulle sanomaan, että minusta aamusta asti oli näkynyt läpi mitä olin lähdössä hakemaan..  :D Joskus sitä onnistuu suunnitelmassaan ja joskus otetaan kunnolla takkiin. Tällä kertaa palat loksahtivat kohdilleen. 



Sunnuntaina sitten mentiin aivan lepposella fiiliksellä. Rakastan omaa kur-musiikkiani ja se rata on aina mukava mennä. Verkka jäi todella lyhyeksi ja W otti vähän kuumaa ja oli aika huono edestä. Vedettiin meidän ja Wellun parhaat prosentit vähän alta 69 %. Oli toinen kerta kun ratsastin sen kisoissa ja se menee jo nyt aivan nappiin musiikkiin. Vielä kun saadaan enemmän liikettä ja tehtävät onnistumaan hieman vaivattomammin niin varmasti pystytään vielä parempaankin. Future cupin finaalissa oltiin kolmansia ja samana päivänä ajeltiinkin sitten jo kotia kohti. 

Mitä näistä kisoista opittiin? Ensinnäkin se, että Wellu todellakin pitää omat rajansa siinä, kuinka paljon häntä määrätään. Löysin Wellun rajat niin verkassa kuin radallakin. Opin korjaamaan niskan jännittymistä ja suun aukomista radalla. W tarvitsee pitkän matkan jälkeen palautumisen. Painetta ei ihan hirveästi tähän herraan voi laittaa, yhdet kisahousut menee roskikseen, laitan niiden piikkiin yhden epäonnistuneen vaihdon (olivat niin liukkaat etten saanut käytettyä painoa vaihdossa) , kankia ei voi  käyttää 5 päivää putkeen Wellun kanssa, käyntiohjelmassa ei saa esittää piaffia ja frakki tulemaan postissa. 

Seuraavaan PM-katsastukseen melkein 3 viikkoa, sitä ennen treenataan perusliikkumista ja hoidetaan hampaita ja lihaksistoa. Mukavaa alkavaa kesää!

Eveliina