Sivut

lauantai 22. lokakuuta 2016

Me olympiaratsastajat

Maajoukkuevalintojen alla tunnelma on ratsukoiden välillä jotenkin jännittynyt. Ketä uusia, ketkä pysyy ja miten ensi vuonna joukkueet meneekään? Itse olen menossa katsastuksiin jo toista kertaa ja vuoden ajan maajoukkuejutuissa mukana olleena omat luulot kaikesta mitä siellä tehdään ovat karisseet. Voin vain kuvitella kuinka uudet poniratsastajat jotka ovat katsastuksiin menossa jännittävät sitä, niin kuin minä viime vuonna. Olihan se alkupotkaisu omille unelmille, kun sinne sitten pääsi. Haluan kuitenkin painottaa, että jos sinne ei pääse, ei se tarkoita sitä ettei voisi olla mukana ensi vuoden KV-kisoissa tai että olisi huono ratsastaja, mutta se on erinomainen tuki ratsastajalle ja siellä saa hyvin realistiset tavoitteet mitä lähdetään toteuttamaan. Se on syy siihen, miksi haluan olla mukana jos vain pystyn.

Pm 2016 Ypäjä. kuva Senja Holpainen


Oma kotivalmentajani aina sanoo minulle, että "Ollaan matkalla poniratsastajasta GP-ratsastajaksi  ja kaikki mitä opit, on askel eteenpäin tällä matkalla."
On tärkeää tottakai tehdä parhaansa ja keskittyä täysillä suorituksiinsa, mutta itse olen maajoukkuevuoteni aika oppinut tajuamaan tämän lauseen merkityksen kantapään kautta. Poniratsastajana olen vasta niin alussa. Ponivuosien aikanahan on periaatteessa tarkoitus astua tähän treenimaailmaan ja opetella asioita, jotta ne olisivat sitten hevosten kanssa helpompia. Treeni täytyisi pitää aina tärkeimpänä, kuin maineen ja kunnian haaliminen. Kuka tekisi tätä vain kilpailemisen takia? Tämän ikäisenä KV-radoille pääsy on etuoikeus ja laajentaa valtavasti kuvaa siitä, mitä taso muissa maissa on.
Tällä hetkellä unelmoin tottakai maajoukkueeseen uudelleen pääsystä ja että kisat menisivät siihen malliin, että pääsisin kansainvälisille radoille parantamaan suorituksiani. Tavoitteissani vuoden sisällä kuitenkin on päällimmäisenä oppia ratsastamaan niin, että on helppo siirtyä hevoseen. Haluan ratsastaa hirveästi erinlaisia hevosia ja poneja, jotta laajennan omia taitojani ja tehdä niitä sulkuja ja takareita loputtomia määriä koko vuoden ajan. Aion myös nauttia täysillä vikasta ponivuodestani ja erityisesti toivon Ranen pysyvän hyvässä kunnossa ja innokkaana kisaradoilla.




Omat unelmani siintelevät siellä missä varmaan jokaisen ponitytön jossain vaiheessa: Olympialaisissa ja kansainvälisillä kouluradoilla,  tottakai jonkun huippu liitokavion kanssa. Kaikki hevoset jota mulla ennen sitä tulee olemaan ja joka ikinen rata ennen  olympiarataa on  askel lähemmäksi sitä. Tällä hetkellä siis Ranen kanssa suoritan yhtä vaihetta kohti sitä nyt Ypäjällä ja juuri tähän tilanteeseen se on täydellisin mitä voisi olla. Se opettaa kuinka ratoja ratsastetaan ja pelastaa vielä joissakin tilanteissa. Sen kanssa kaikki on helppoa kisapaikoilla ja saan keskittyä vain suorituksiin. Se tökkää nenällä jos rata menee huonosti ja on tyytyväinen joka suoritukseen, vaikka itse pilaisinkin koko radan. Rane on aina ylpeä minusta.
Maajoukkueleireillä, kilpailuissa ja treeneissä tuntuu samalta kuin tapaisi suomalaisjoukon Thaimaassa ja tuntee olonsa hyvin kotoisaksi. Meitä yhdistää jotkin asia: samat unelmat, kova reeni, intohimo, motivaatio ja rakkaus ´hevosia kohtaan. Me kaikki ollaan samassa veneessä.

Ratsastus on yksilölaji ja joudumme välillä kilpailemaan parhaitakin ystäviämme vastaan, jolloin voi tulla tilanteita joissa toinen joutuu joka tapauksessa pettymään. Nostan tämän vuoden nuorten ratsastajien SM:mät esille, jossa tytöt joutuivat ratkaisemaan mitalit kavereiden kesken ja tekivät sen niin ammattimaisesti kuin voi vain vaatia. Osattiin jopa siinä tilanteessa olla onnellisia toisen puolesta ja sen jälkeen lähdettiin yhdessä juhlimaan mitaleita. Kaikkihan heistä hattunsa olivat ansainneet ja mitalijaon ratkaisi se, kuka vaan sattui sinä päivänä onnistumaan. Mielestäni tämän  vuoden yksi hienoimmista hetkistä kouluratsastuksessa. Kunpa kaikki pystyisivät iloitsemaan toisten puolesta oltiin sitten kansainvälisissä tai seurakilpailuissa. Toivon, että jokainen voisi miettiä omalta kohdaltaan, miten voisi parantaa tunnelmaa joka puolella Suomea kisoissa, oli kyse sitten mistä lajista tahansa.
Me kaikki maajoukkueessa ja kansallisella tasolla ollaan vasta matkamme alussa. Kuljetaan sitä matkaa kunnialla yhdessä ja toteutaan meidän kaikkien unelmat, sillä suomalaisella sisulla joka meille on annettu, kannustetaan toisiamme upeisiin suorituksiin ja otetaan uutta verta mukaan innolla. Mitä enemmän hyviä lupaavia ratsukoita, sitä kehittyneemmäksi ja vahvemmaksi Suomen kouluratsastus tulee.


Täytyy muistaa, että jokaisesta meistä voi joskus tulla Olympiaratsastajia
Work hard, dream big
Eveliina



lauantai 15. lokakuuta 2016

Terveisiä Ypäjältä!

Kaikki pakattu, auto starttaa ja ilmassa on haikeutta. Valjashuone jää melkein tyhjäksi tavaroitteni lähdettyä paikoiltaan. On jo kiire, eikä turhia hyvästelyjä kerkeä tekemään, hyvä niin. Koko matkan puhumme äidin kanssa hevosista, tottakai, ja moni soittaa vielä matkalla tsemppaakseen mua. On mulla hyvä tiimi.


Kaksi viikkoa takana tätä sanoinkuvailettoman hienoa hevoselämää Ypäjällä. Siellä ei turhaa sanota, että täällä eletään täyttä hevoselämää, sillä sitä se todellakin on. Herään joka aamu orisuokkien hirnuntaan, kun ne pääsevät tarhaan, joka on melkein meidän soluasunnon ikkunan alla. Kyllä se auton äänen voittaa. Täällä pohjanmaalla kouluratsastajana ollessani en olisi voinut kuvitellakkaan, kuinka hyvissä oloissa muut on treenannut nämä talvet. Vihdoin ja viimein mullakin on mahdollisuus kävelyttää hevonen lämpimästä tallista suoraan (laskin, 23 m välimatkaa maneesin ja tallin välillä) lämpimään maneesiin ja saada laadukasta valmennusta. 
Treenaan valmentajan kanssa noin joka toinen päivä. Nyt ollaan keskitytty todella paljon istuntaan ja oon erikseen käynyt istuntavalmentajan valmennuksissa. Se on auttanut todella paljon ja vatsalihakset ovat kyllä kiittäneet. Ranelle vaihdettiin myös satula, sillä edellinen oli selvästi painanut sitä lantioselkään, joka jumittanut takajalat. Jo tällä muutoksella laukka parantui paljon. Siitä isot kiitokset Satula.com, jolla siis toimipiste myös Ypäjällä ja päästiin sinne sovittamaan monta kertaa satuloita. 
Treeneissä ollaan tehty ponin ja mun suoruutta, sekä kasvatettu ponin kantovoimaa. Jo kahden viikon treenien jälkeen poni on alkanut liikkumaan paremmin jousilla ja tuntuu, että oon oppinut enemmän mitä koko vuonna yhteensä. 
Ypäjältä oon saanut todella paljon kavereita jo lyhyessä ajassa. Samassa solussa mun kans asuu 5 muuta tyttöä ja meistä on jo nyt tullut todella hyviä kavereita. Myös uudessa luokassani Kartanon koulussa mulle on tullut uusia tuttavuuksia ja kaikki on koulun puolesta mennyt todella hyvin. Siitä olin kuitenkin yllättynyt, että koulussa missä olen, ei mun lisäksi ole kuin pari ratsastajaa. Ilmapiiri hevosista puhuessa on kuitenkin paljon kevyempi kuin Vimpelissä. Päivät menee koulun jälkeen tallilla, kuntosalilla ja kavereiden kanssa ollessa. 
Opistolla on lähes joka viikko kaikkia klinikoita, kilpailuja, valmennuksia eri valmentajilta ja tykkään pitkän päivän jälkeen vaan istuutua maneesin nurkkaan ja seurailla näitä. Mahdollisuudet kansainvälisesti pärjänneiden valmentajien ja ratsukoiden seuraamiseen ovat Ypäjällä niin huiput ja niistä oppii paljon. 
Apu täällä on myös todella lähellä. Mikä ikinä vaiva tai huoli onkaan, niin siihen saa heti apua ammattilaisilta. 
Talven treenisuunnitelma on pitkä ja edetään palapalalta eteenpäin. Tein ison päätöksen lähtiessänni tänne ja jouduin luopumaan paljosta. Jo Kapu riittää pelkästään tähän paljouteen, mutta tällä hetkellä voin ainakin sanoa, että se todellakin oli sen arvoista. Ypäjällä teen just sitä mistä tykkään. Katsotaan minne polku vie tämän talven jälkeen. Yhteishaussa ainakin Ypäjä taitaa olla ykkösenä.

Eveliina