Ollaan kotiuduttu Ranen kanssa nyt jälleen Ypäjältä joululomalle kahdeksi viikoksi. Jotkut ovat kysyneet, että joko tekee mieli lähteä kotiin? Kyllä ja ei. Nyt joulukuussa olin kaikessa mukana apuna, itse treenaamassa neljä kertaa valmennuksissa viikossa, viikonloput meni ratsastusklinikoilla, maajoukkueleireillä ja sen lisäksi suoritin seitsemän koetta koulussa, että kyllä nyt voi katsoa taaksepäin ja miettiä, että mitenhän tuosta kaikesta selvisi tänne lomalle asti. Voi sanoa että nyt on takki tyhjä, mutta tässä lataudutaan ponin kanssa nyt pari viikkoa ja lähdetään taas uudella innolla kohti treenejä. kansainvälisiin kilpailuihin on enää kolme kuukautta ja näyttää ihan hyvältä jo nyt niiden suhteen. Poni alkaa olla vihdoin siinä raamissaan missä kuuluukin ja voidaan alkaa treenaamaan ratojen asioita. Kehittymisen kannalta ollaan jopa edellä kotivalmentajan mukaan, siihen nähden mitä rytmiä oltiin ajateltu tälle talvelle.

 

Se mikä on erityisesti muuttunut täällä ollessa on se, että päivän kohokohta on tuon ^ ponin näkeminen ja uskon että minun näkeminen on myös Ranelle paras kohta päivästä. Ei enää oo niin väliä, jos ei kerkeä syömään tai nukkumaan, sillä käytän aikaa koko ajan vaan enemmän ja enemmän Ranen kanssa olemiseen, vaikka aikataulu olisi kiireinen. Mun ja Ranen side alkaa olla todella vahva, vahvempi mitä koskaan ja se näkyy myös meidän treeneissä. Ollaan enemmän kavereita ja tehdään yhdessä, eikä virheitä jäädä murehtimaan. Se tekee töitä paljon mieluummin ja mielestäni voi mieleltänsäkkin paremmin mitä koskaan meillä ollessaan.

Jää miettimään sitä, että miten treenit menisivät, jos menisin aina kiireellä tallille, heittäisin satulan selkään ja kävisin nopeampaa treenaamassa? Siinä myös huomaa koko vuoden virheen mitä on tehnyt. Kotivalmentajani sanoo aina että kiire on vain tunnetila. Pari kertaa olen naurahtanut sille lausahdukselle, mutta pikkuhiljaa tajusin taas että niinpä, miksi pitää olla kiire? Siispä tallille mennessäni unohdan kellon ja kun sieltä astun pois katson sitä seuraavan kerran. Mikään koe ei ole ainakaan vielä mennyt huonosti sen takia eikä katastrofia ole tapahtunut. Sen sijaan olen saanut Ranesta mun parhaan ystävän ja ponin joka on mun puolella vaikeissa tilanteissa. Käyttäkää siis aikaa hevosiinne ja niiden kanssa "hengailuun". Ikinä ei ole niin kiire, ettei voisi kuunnella miten ponin päivä on sujunut.

 

Kuvan poni on kirsikka kakun päälle tälle talvelle. Nieuwmoed`s Captain on poni, joka on minulla käytössä tammikuusta eteenpäin ja toivon tekeväni sillä mahdollisimman paljon startteja ja että yhteistyö alkaisi nopeaa pelittämään, sillä tässä on poni josta ei laatu pääse loppumaan. Poni on vasta 6-vuotias ruuna, joka omistaa erittäin näyttävät liikkeet, paljon energiaa ja joka on  koulutukseltaan todella pitkällä ikäisekseen. Poni on minulla pätkissä Ypäjällä treeneissä ja pyritään mahdollisimman nopeaa FEI-radoille. Poni on myös koko ajan myynnissä, mutta mun ois tarkotus hakea sille kokemusta poniohjelmista ja että se sais tasaisuutta poniradan asioihin poniratsastajan kanssa. Tällä ponilla ratsastaminen on suuri etuoikeus ja luulen, että opin siltä todella paljon.

 

Captainin myynti-ilmoitus ja video:

 

http://www.eurodressage.com/equestrian/2016/10/14/fei-dressage-pony-sale-nieuwmoeds-captain

 





kuulumisia!

 

 

 

 

Kisakausi on taputeltu ja talven treenikausi saatu oikein kunnolla käyntiin. Poni on tehnyt mäkitreenejä, pitkiä maastoja ja jopa Piken estevalmennuksessa päästiin käymään koulutreenien lisäksi. Itse olen saanut rutiinin salilla käymisestä ja jo nyt se on kyllä auttanut paljon ratsastamiseen. Pidettiin myös valmentajan kanssa palaveri ensi vuoden tavotteista ja siitä, miten treenit suunnilleen menevät talven yli. Mahdollisuuksien mukaan yritän olla täällä mahdollisimman pitkälle kevääseen. Ehkä jopa lopetan peruskoulun tänne, niin ainakin toivon.

 

Huippu tiimi!

Kotiin ei ole edelleenkään ikävä. Puheluiden kesto on silti huomattavasti pidentynyt läheisten kanssa. Kaverin kanssa puhelut venyvät välillä pariinkin tuntiin ja äiti tietää joka toisen askeleeni täällä. Onnekseni hän omistaa Whatsappin, ettei soittaa tarvitse jatkuvasti -haha. Pohjanmaalle lähden käymään parin viikon päästä, ettei  pohjalaasten tänne tarvitse jokaisen erikseen tulla. Rane jää tänne siksi aikaa Kiian ratsastukseen.

Kyllä mä teistä pohjanmaalaisistakin tykkäään, mutta nämä hämäläiset ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Vähän väliä saan täällä kuulla murteestani, niin opettajilta kuin oppilailtakin ja itse en taas voi ymmärtää joitan heidän sanojaan. Solussamme puhutaan myös ainakin neljällä eri murteella. Se on ihan hauskan kuuloista! Ruotsia tulee puhuttua myös jonkun verran. Vimpelissä kukaan (paitsi rakas isoäitini) ei puhunut, mutta täällä suomenruotsalaisia riittää. Hulluna ruotsinkielenopiskelijana voin sanoa että I LOVE IT!

 

 

 

 

Solussamme olevat tytöt ovat kyllä aivan täyttä kultaa. Mikä onni kävikään, että juuri näiden tyttöjen kanssa pääsin saman katon alle. Riitoja ei ole, itsetehdyt säännöt siivoamisvuoroista sujuvat kuin vettä vaan, huumoria löytyy yllin kyllin ja vaikeissa tilanteessa kehen vain voi tukeutua. Olen siis enemmän kuin kotonani täällä näiden ihmisten kanssa.

Tallilla mulla on ihan oma "varaäiti" Asta ja Kiia, joíta mukavempia ihmisiä saa kyllä ettiä. Tallissa saattaa kulua puhuessa pari ylimääräistä tuntiakin Astan ja Kiian kanssa, sekä Kiian kiireiden aikaan saan treenata heidän ihanimmalla Lavita ponilla. Hienoa, että on ihmisiä jotka jaksaa tsempata vaikeittenkin aikojen yli.

Unohtamatta valmentajaani Anua, joka pitää kaikki ohjakset käsissään. Välillä se Hollannista tai milloín mistäkin järjestää mulle kavalettitunteja, kengityksiä tai personal trainereitä salille avuksi,sen lisäksi että valmentaa mua lähes joka toinen päivä.

Avasin yksi aamu puhelimen ja katsoin Anulta tulleen viestin, jossa hän kertoi mahdollisuudesta ihan huikeaan diiliin, josta en uskalla vielä edes kertoa. Hieraisin silmiäni ja luulin sen olevan unta. Katsoin puhelimen näyttöä uusiksi ja soitin äidille. Tuntuu että täällä asuminen tuo paljon mahdollisuuksia ja että mulla on tiimi joka haluaa oikeasti olla tekemässä musta parempaa, ja parempaa ratsastajaa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

 

 

 

Paljon uusia ystäviä ja todella mukavaa arkea heidän kanssa. Olen löytänyt itsestäni taas sen sosiaalisen puolen ja sen, miten paljon tykkäänkään olla ihmisten kanssa. Olen käynyt myös koulun puolesta täällä tutustumassa eri lukioissa ja tuntuu, että täälläpäin olisi luonnollista jatkaa ensivuoden syksyllä. Tämän kokemuksen jälkeen en usko, että isoon lukioon meneminen tai itsenäinen opiskelu ovat mikään ongelma.

 

 

Eveliina

 

 

 

 



 



 

 

Me olympiaratsastajat

Maajoukkuevalintojen alla tunnelma on ratsukoiden välillä jotenkin jännittynyt. Ketä uusia, ketkä pysyy ja miten ensi vuonna joukkueet meneekään? Itse olen menossa katsastuksiin jo toista kertaa ja vuoden ajan maajoukkuejutuissa mukana olleena omat luulot kaikesta mitä siellä tehdään ovat karisseet. Voin vain kuvitella kuinka uudet poniratsastajat jotka ovat katsastuksiin menossa jännittävät sitä, niin kuin minä viime vuonna. Olihan se alkupotkaisu omille unelmille, kun sinne sitten pääsi. Haluan kuitenkin painottaa, että jos sinne ei pääse, ei se tarkoita sitä ettei voisi olla mukana ensi vuoden KV-kisoissa tai että olisi huono ratsastaja, mutta se on erinomainen tuki ratsastajalle ja siellä saa hyvin realistiset tavoitteet mitä lähdetään toteuttamaan. Se on syy siihen, miksi haluan olla mukana jos vain pystyn.

Pm 2016 Ypäjä. kuva Senja Holpainen



Oma kotivalmentajani aina sanoo minulle, että "Ollaan matkalla poniratsastajasta GP-ratsastajaksi  ja kaikki mitä opit, on askel eteenpäin tällä matkalla."
On tärkeää tottakai tehdä parhaansa ja keskittyä täysillä suorituksiinsa, mutta itse olen maajoukkuevuoteni aika oppinut tajuamaan tämän lauseen merkityksen kantapään kautta. Poniratsastajana olen vasta niin alussa. Ponivuosien aikanahan on periaatteessa tarkoitus astua tähän treenimaailmaan ja opetella asioita, jotta ne olisivat sitten hevosten kanssa helpompia. Treeni täytyisi pitää aina tärkeimpänä, kuin maineen ja kunnian haaliminen. Kuka tekisi tätä vain kilpailemisen takia? Tämän ikäisenä KV-radoille pääsy on etuoikeus ja laajentaa valtavasti kuvaa siitä, mitä taso muissa maissa on.
Tällä hetkellä unelmoin tottakai maajoukkueeseen uudelleen pääsystä ja että kisat menisivät siihen malliin, että pääsisin kansainvälisille radoille parantamaan suorituksiani. Tavoitteissani vuoden sisällä kuitenkin on päällimmäisenä oppia ratsastamaan niin, että on helppo siirtyä hevoseen. Haluan ratsastaa hirveästi erinlaisia hevosia ja poneja, jotta laajennan omia taitojani ja tehdä niitä sulkuja ja takareita loputtomia määriä koko vuoden ajan. Aion myös nauttia täysillä vikasta ponivuodestani ja erityisesti toivon Ranen pysyvän hyvässä kunnossa ja innokkaana kisaradoilla.



Omat unelmani siintelevät siellä missä varmaan jokaisen ponitytön jossain vaiheessa: Olympialaisissa ja kansainvälisillä kouluradoilla,  tottakai jonkun huippu liitokavion kanssa. Kaikki hevoset jota mulla ennen sitä tulee olemaan ja joka ikinen rata ennen  olympiarataa on  askel lähemmäksi sitä. Tällä hetkellä siis Ranen kanssa suoritan yhtä vaihetta kohti sitä nyt Ypäjällä ja juuri tähän tilanteeseen se on täydellisin mitä voisi olla. Se opettaa kuinka ratoja ratsastetaan ja pelastaa vielä joissakin tilanteissa. Sen kanssa kaikki on helppoa kisapaikoilla ja saan keskittyä vain suorituksiin. Se tökkää nenällä jos rata menee huonosti ja on tyytyväinen joka suoritukseen, vaikka itse pilaisinkin koko radan. Rane on aina ylpeä minusta.
Maajoukkueleireillä, kilpailuissa ja treeneissä tuntuu samalta kuin tapaisi suomalaisjoukon Thaimaassa ja tuntee olonsa hyvin kotoisaksi. Meitä yhdistää jotkin asia: samat unelmat, kova reeni, intohimo, motivaatio ja rakkaus ´hevosia kohtaan. Me kaikki ollaan samassa veneessä.

Ratsastus on yksilölaji ja joudumme välillä kilpailemaan parhaitakin ystäviämme vastaan, jolloin voi tulla tilanteita joissa toinen joutuu joka tapauksessa pettymään. Nostan tämän vuoden nuorten ratsastajien SM:mät esille, jossa tytöt joutuivat ratkaisemaan mitalit kavereiden kesken ja tekivät sen niin ammattimaisesti kuin voi vain vaatia. Osattiin jopa siinä tilanteessa olla onnellisia toisen puolesta ja sen jälkeen lähdettiin yhdessä juhlimaan mitaleita. Kaikkihan heistä hattunsa olivat ansainneet ja mitalijaon ratkaisi se, kuka vaan sattui sinä päivänä onnistumaan. Mielestäni tämän  vuoden yksi hienoimmista hetkistä kouluratsastuksessa. Kunpa kaikki pystyisivät iloitsemaan toisten puolesta oltiin sitten kansainvälisissä tai seurakilpailuissa. Toivon, että jokainen voisi miettiä omalta kohdaltaan, miten voisi parantaa tunnelmaa joka puolella Suomea kisoissa, oli kyse sitten mistä lajista tahansa.
Me kaikki maajoukkueessa ja kansallisella tasolla ollaan vasta matkamme alussa. Kuljetaan sitä matkaa kunnialla yhdessä ja toteutaan meidän kaikkien unelmat, sillä suomalaisella sisulla joka meille on annettu, kannustetaan toisiamme upeisiin suorituksiin ja otetaan uutta verta mukaan innolla. Mitä enemmän hyviä lupaavia ratsukoita, sitä kehittyneemmäksi ja vahvemmaksi Suomen kouluratsastus tulee.

Täytyy muistaa, että jokaisesta meistä voi joskus tulla Olympiaratsastajia

Work hard, dream big

Eveliina

Terveisiä Ypäjältä!

Kaikki pakattu, auto starttaa ja ilmassa on haikeutta. Valjashuone jää melkein tyhjäksi tavaroitteni lähdettyä paikoiltaan. On jo kiire, eikä turhia hyvästelyjä kerkeä tekemään, hyvä niin. Koko matkan puhumme äidin kanssa hevosista, tottakai, ja moni soittaa vielä matkalla tsemppaakseen mua. On mulla hyvä tiimi.

Kaksi viikkoa takana tätä sanoinkuvailettoman hienoa hevoselämää Ypäjällä. Siellä ei turhaa sanota, että täällä eletään täyttä hevoselämää, sillä sitä se todellakin on. Herään joka aamu orisuokkien hirnuntaan, kun ne pääsevät tarhaan, joka on melkein meidän soluasunnon ikkunan alla. Kyllä se auton äänen voittaa. Täällä pohjanmaalla kouluratsastajana ollessani en olisi voinut kuvitellakkaan, kuinka hyvissä oloissa muut on treenannut nämä talvet. Vihdoin ja viimein mullakin on mahdollisuus kävelyttää hevonen lämpimästä tallista suoraan (laskin, 23 m välimatkaa maneesin ja tallin välillä) lämpimään maneesiin ja saada laadukasta valmennusta. 

Treenaan valmentajan kanssa noin joka toinen päivä. Nyt ollaan keskitytty todella paljon istuntaan ja oon erikseen käynyt istuntavalmentajan valmennuksissa. Se on auttanut todella paljon ja vatsalihakset ovat kyllä kiittäneet. Ranelle vaihdettiin myös satula, sillä edellinen oli selvästi painanut sitä lantioselkään, joka jumittanut takajalat. Jo tällä muutoksella laukka parantui paljon. Siitä isot kiitokset Satula.com, jolla siis toimipiste myös Ypäjällä ja päästiin sinne sovittamaan monta kertaa satuloita. 

Treeneissä ollaan tehty ponin ja mun suoruutta, sekä kasvatettu ponin kantovoimaa. Jo kahden viikon treenien jälkeen poni on alkanut liikkumaan paremmin jousilla ja tuntuu, että oon oppinut enemmän mitä koko vuonna yhteensä. 

Ypäjältä oon saanut todella paljon kavereita jo lyhyessä ajassa. Samassa solussa mun kans asuu 5 muuta tyttöä ja meistä on jo nyt tullut todella hyviä kavereita. Myös uudessa luokassani Kartanon koulussa mulle on tullut uusia tuttavuuksia ja kaikki on koulun puolesta mennyt todella hyvin. Siitä olin kuitenkin yllättynyt, että koulussa missä olen, ei mun lisäksi ole kuin pari ratsastajaa. Ilmapiiri hevosista puhuessa on kuitenkin paljon kevyempi kuin Vimpelissä. Päivät menee koulun jälkeen tallilla, kuntosalilla ja kavereiden kanssa ollessa. 

Opistolla on lähes joka viikko kaikkia klinikoita, kilpailuja, valmennuksia eri valmentajilta ja tykkään pitkän päivän jälkeen vaan istuutua maneesin nurkkaan ja seurailla näitä. Mahdollisuudet kansainvälisesti pärjänneiden valmentajien ja ratsukoiden seuraamiseen ovat Ypäjällä niin huiput ja niistä oppii paljon. 

Apu täällä on myös todella lähellä. Mikä ikinä vaiva tai huoli onkaan, niin siihen saa heti apua ammattilaisilta. 

Talven treenisuunnitelma on pitkä ja edetään palapalalta eteenpäin. Tein ison päätöksen lähtiessänni tänne ja jouduin luopumaan paljosta. Jo Kapu riittää pelkästään tähän paljouteen, mutta tällä hetkellä voin ainakin sanoa, että se todellakin oli sen arvoista. Ypäjällä teen just sitä mistä tykkään. Katsotaan minne polku vie tämän talven jälkeen. Yhteishaussa ainakin Ypäjä taitaa olla ykkösenä.

Eveliina

Vastaukset kysymyksiinne tulevat tässä!

Kuinka kauan olet ollut kouluratsastaja?

koulua oon treenannut 11-12 vuotiaasta tavoitteellisesti.

Kuka oli ensimmäinen poni/hevosesi?

Ensimmäinen Ponini on ollut vuonohevonen Prinz Henning "Henttu" jonka sain 9 vuotiaana?

Minkälaista on olla maajoukkueessa ja ovatko treenit raskaita siellä?

Maajoukkueessa on kivaa mutta myös aika raskasta olla, koska siellä on kovat vaatimukset kehityksen suhteen. Treenit ovat tiiviitä, mutta yhdelle ratsukolle pidetään vain 30min, johon itse verkataan alle. Vaikka 30min mennään täysillä putkeen, niin ei se mitenkään erityisen raskasta ole. Perus FEI ratojen juttuja mennään läpi!

Miks päädyitte ostamaan Ronaldon?

Haluttiin ulkomailta ostaa poni ja kokenut, jonka kans ei tarttis pelätä että se karkaa radalta käsistä ja olis opetusmestari. Rane sattui olemaan kaikkea tätä. 

Suurin este minkä olet hypännyt ja kenellä?

Kapulla oon kotona joskus mennyt 125-130 yksittäisinä.

Ketä ratsastajaa ihailet?

Charlotte Dujardin, Lina Dolk, Isabel Werth ja tottakai meidän oma Kyra Kyrklund!

Suosikki ratsastajat poneissa, junioreissa, nuorissa?

Jos suomalaisista puhutaan niin poneissa Vilma Taira ja Amudha Huttunen (poneissa), junioreissa Kiia Kuosa ja Olivia Vliek (junioreissa) ja nuorissa Ella Paloheimo!

Sun lempivalmentaja, koulurata ja hevostarvikemerkki?

Anu Korppoo, FEI ponien joukkueohjelma ja JH collection tai Pikeur!

Miten paljon sulla jää vapaa aikaa kavereille tai muulle?

En ole lähes ollenkaan kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Tallihommat koulun jälkeen ja sen jälkeen koulujuttuja tai ihan vaan lenkkeilen yms. jos jää ylimääräisitä aikaa. Viikonloput kisoja, valmennuksia, lepoa tai olen muiden mukana kisoissa. 

Mikä on parasta ratsastuksessa? sano vain yksi asia!

Vaikeaa sanoa vain yksi asia, mutta mun mielestä parasta on ehkä itse hevosen ja ratsastajan välinen "maaginen" yhteys.

Tuleeko Rane myyntiin sun ponivuosien loputtua ja tuleeko sulle junnuheppa?

Näillä näkymin tulee myyntiin ja tulee junnuheppa!

Haluaisitko kisata ulkomailla tai lähteä sinne treenaamaan?

Ens vuonna ois tarkotus ainakin Ruotsissa ja mahd. Virossa päästä kisaamaan! Treenaamaan haluaisin lähteä jossain vaiheessa Belgiaan meidän tuttavan tallille. Ehkä mahdollisesti ponivuosien jälkeen.

Eveliina

Miksi valitsit juuri ratsastuksen?

Lajeja on tuhansia mistä valita. Taustallani on pesäpalloa, koripalloa, eri soittimia, kuorossalaulamista ja kuviskursseja. Olen aina tehnyt kaikenlaista ja paneutunut joka harrastukseen täysillä. 
Ratsastus tuli mukaan pikkuhiljaa, äidin innostamana. Se ei kuitenkaan ehkä ollut silloin pääharrastus, vaan halusin tehdä talvetkin jotain sen jälkeen, kun pesäpallokausi kesällä loppui. Muistan ratsastuksen olleen joka kerta hevosen selkään noustuani jännittävä kokemus, jota aina odotettiin. Ensimmäiset onnistumiset ja kehut ratsastuksenopettajalta nostivat kiinnostusta ja halua kehittyä, ja sen jälkeen homma onkin vienyt mukanaan ihan huomaaamatta, jättäen kaikki muut harrastukset pois.

Erityisesti kilpaileminen..

Erityisesti kilpaileminen on se, mikä ruokkii halua ja kiinnostusta oppia lisää. Jotkut kavereistani pitävät minua ihan kahjona, herättyäni lähes joka viikonloppu ennen kuutta treeneihin tai kilpailuun lähdön vuoksi. Mutta voin nyt jo sanoa, että tykkään jopa niistä herätyksistä, jolloin herään perhoset vatsassa jännitykseen, mitä päivä tuo tullessaan? Kisapaikan tunnelma ja tuoksut, se aamuinen hymy joka ihmisen kasvoilla, kun he ovat tulleet  räjähtäneen näköisenä valmistaudutaan kohti tulevaa. Haha, siinä sitä jotain on, ja yhteenkuuluvuuden tunne on suuri! Vaihdetaan kuulumisia, kerrotaan parhaimmat juorut ja veikataan prosentteja, millainen poni on ollut? Kanttiinin sämpylät, jotka eivät jännityksen kanssa uppoa millään ja lopulta annetaan periksi ja syödään sitä mitä vaan alas saadaan. 
Itseluottamus on yksi asia, mistä olen todella kiitollinen tälle lajille. Se, että ratsastat sellaisella asenteella että me tullaan, ja näytetään mitä osataan, on todella tärkeää. En koskaan lähde radalle enää häntä koipien välissä miettien, mitä muut ajattelevat. Se on ruokkinut omaa rohkeuttani myös arkisissa asioissa ja koulussa. Luulen, että osa syy myös vahvaan luonteeseeni. Välillä ratsastuksessa tulee tilanteita, jolloin joudut miettimään, mikä sinulle itsellesi tai ponillesi on parasta, vaikka valmentajat tai läheiset sanoisivat mitä. Oman polun löytäminen ja oikeiden ratkaisuden tekeminen on tärkeää ja vaatii myös rohkeutta pitää omat mielipiteensä. 

Omien rajojen ylittäminen

Otsikolla en tarkoita pelkästään sitä, kun vedän enkkaprossia, tai että opin tekemään jotain ihmeellistä. Kouluratsastuksen kiehtovuus itselläni on siinä, kun tekee jotain todella itselle vaikeaa ja onnistuu siinä. Olen onnekas siinä, että minulla on läheinen ihminen, joka vahtii koko ajan kehittymistäni ja sitä, mitä täytyisi korjata. Itselleni ollaan aina oltu todella vaativia, joka kehittää minua ehkä parhaiten kotona ratsastuksen parissa. Minulla on kentän vieressä aina ihan oma peili, jota kutsutaan nimellä "äiti".  Peilini on yleensä se ihminen, joka laittaa minut niin vaikealle ja epämukavalle alueelle, että kehityn ja joudun muuttamaan asioita. Yleensä ensin itken tuskasta ja sen jälkeen siitä, kuinka olen onnistunut jossain asiassa ja oppinut jotain uutta. Olen silloin taas ylittänyt yhden rajan, ja tätä onnistumisen fiilistä, en pysty edes kuvailemaan. 

hevonen parhaana ystävänä

Itselläni on kaksi hyvin persoonallista ponia, joita kumpaakin rakastan yli kaiken. Siinä ne todelliset ystävät vasta onkin, kun pitävät kirjaimellisesti turpansa kiinni ja kuuntelevat kaikki surut ja murheet. Voin luvata, että molemmat poneistani ovat kokeneet kaikista suurimmat kiukkuni ja joutuneet vain katsoa tappisilmillään, että mikähän tuota kuskia taas vaivaa..? Ponini ovat olleet myös selviytymiskeino arjesta, erityisesti vaikean viime kevään aikana. Sanon aina eläväni kaksoiselämää. Kotona heppatyttö ja koulussa aivan jotain muuta. Hevosten kanssa saan kuitenkin olla oma itseni ja unohtaa kaiken noustuani hevosen selkään. En voisi kuvitella eläväni ilman parhaita ystäviäni ja tiedän että moni pystyy samaistumaan asiaan.

Siinä pidempi vastaus kysymykseen, mikä minulle tuli ja päätin heti tarttua siihen.

Eveliina

Uusia tuulia ja PM!

Koko kevät käytiin PM-katsastuskilpailuissa etelä-Suomessa. Ajatuksena vakiinnuttaa minut ja Rane sille tasolle. Tulokset vaihtelivat, mutta tavoite saavutettiin kyllä. On jo mukava lähteä tutuille ponien FEI ohjelma radoille ja kisata Suomen parhaiden poniratsastajien seassa. Oltiin myös pari kertaa sijoilla PM-katsastuksissa ja meidät valittiin Suomen pikkuponijoukkueeseen edustamaan Pohjoismaidenmestaruuksiin, mikä oli todella hyvä tilaisuus saada kansainvälisistä kilpailuista kokemusta. 

Radat eivät olleet minun ja Ranen parhaimpia, mutta rikottiin omia ennätyksiä kahtena päivänä. Saatiin myös Suomen joukkueen parhaat tulokset pikkuponeista joka päivä! 

Matkan varrella oli monenlaisia ongelmia, joita pystyttiin ratkomaan aina uudella stragedialla uuteen päivään. Jouduin miettimään ihan oman perusratsastuksen muuttamista ja tyyliä, millä lähdetään rataa tekemään. Toisena päivänä ponia yritettiin saada paremmin liikkumaan mun eteen, jotta asiat näyttäisivät sulavimmilta ja helpommilta. Käynninkauttavaihdoista hävisin ensimmäisenä päivänä paljon pisteitä, mutta jo seuraavana päivänä tein ne hyvin, jolloin prosentit nousivat 3%. Toisena taas poni haluttiin nopeaksi, mutta rennoksi. Samalla täytyisi esittää poni ja rata niin hyvin kuin itse osaa. Parhaani tein, ja olen siihen tyytyväinen. Opin tästä reissusta todella paljon. Kasvoin kilpailijana  ja paineensietokykyni kehittyi. Seuraaviin kansainvälisiin on varmasti jo helpompi lähteä.

Suomen joukkuehenki oli super hyvä ja pidettiin lippu korkealla koko kisojen ajan! 

Uusia tuulia

Ypäjällä on vietetty joulukuusta asti todella paljon aikaa. Maajoukkueleirit, kilpailut ja mun valmentaja on siellä, Oon ollut viikonloppuja siellä treenaamassa Anun silmän alla ja kisareissuillekkin on menty aina sen kautta. 300km matkaan sinne ja tänne takasin, on jo totuttu, mutta se alkaa käymään todella raskaaksi. Varsinkin talven päälle maajoukkueleirien vuoksi. Kotona täällä pohjanmaalla mulla ei ole kotivalmentajaa, eikä pohjaa millä mennä talvisin. Koulun päälle maneesille lähteminen on lähes mahdoton ajatus huonoilla keleillä.. ja kun se koulukin pitäis hoitaa..

Joten omaa elämää helpottaakseni ja jaksamisen kannalta, aion muuttaa Ypäjälle lokakuun alussa. Vaihdan siis myös koulua Vimpelistä sinne ysiluokalla ja vain Rane muuttaa mun mukana. Kapu jää kotiin kaverilleni ratsastettavaksi. 

On huippua päästä treenaamaan ensimmäisen kerran läpi talven hyvällä pohjalla ilman taukoja. Poni pääsee hyville pohjille ja apu on lähellä. Pääsen myös Anun valmennukseen monta kertaa viikossa ja ponille löytyy sieltä läpiratsastajia. Suuri askel lähteä yksin, mutta todella kannattava ja eteenpäin vievä.

Eveliina

Kuulumisia

Kausi on aloitettu helposta A:sta Ranella 67.5% ja Kapulla 68.3% 1-tason kisoissa. Käytiin testaamassa, miten ponit radalla toimii. Kapun kanssa olin huolellisempi teitten suhteen, josta paremmat prosentit, mutta Rane olisi varmasti pystynyt samaan mun omalla tarkemmalla ratsastamisella. 

Eilen 28.2 olisi ollut Top Dressage Finlandin rataharjoitukset, mutta ne jäivät meiltä viime hetkellä väliin, kun kopin renkaat olivatkin niin jäässä, etteivät pyörineet. Onneksi. sillä oksensin eilen aamulla ja nyt olen kotona mahataudissa. Ei olisi ollut hääviä tässä taudissa olla Ypäjällä!

Ponit on toiminut tosi hyvin. Oltiin Kokkolassa aluevalmennuksissa ja Anu kehu, että Kapukin oli mennyt eteenpäin. Sain Ranelle todella hyviä vinkkejä, miten saan sen käyttämään itseään koko kropastaan. Myös Anu  käski ratsastaa Ranea aivan kuin hevosta, sillä se selvästi tarvitsee todella vahvan istunnan. Tähän asti Rane on päässyt heittämään mua vähän pois satulasta, mutta nyt vaan sinnittelen, että pysyn tiiviisti satulassa kiinni. Poni on tämän myötä ollut myös varmemmin avuilla ja mun istunta on parantunut.   

Rane teki ihan sika mageet käynnin kautta vaihdot laukassa, ja siinä taitaa olla meidän ässä vedettävissä hihasta kisoissa. Se on helppoa Ranelle, eikä yleensä tee tahtirikkoja siinä, vaikka itse sähläisin, mutta nyt Anu opetti todella ratsastamaan ne. Ponilla on niin ääretön kokoamiskyky, että jos se radalla ne noin tekee, niin on odotettavissa kovat numerot!

Eveliina

Henkinen valmentautuminen, kehittymisen salaisuus? 

Vuosi vuodelta aletaan keskittymään monipuolisemmin itse urheilijaan. Miten kilparatsastajan tulos saadaan entistä paremmaksi? Miten saadaan rakennettua henkisesti ja fyysisesti vahva kilpailija, joka pystyisi tekemään omalla tasollaan parhaimman suorituksensa radalla, onnistumaan?

Vasta maajoukkueessa, fysioterapeutin luennolla kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan omasta hyvinvoinnista, ryhmähengestä, (sis. Hevospiireissä) valmentajan ja valmennettavan välisen yhteyden tärkeydestä ja siitä, miten hirveän vaativa laji meidän lajimme henkisesti oikeasti on. Aika monta kilpailua ja siihen valmistautumista olen käynyt ja jälkeenpäin harmittaa ajatus siitä, miten hyvin tähän mennessä olleet kisat olisivatkin menneet, jos mukana olisi ollut psyykkinen valmentautuminen tulevaan koitokseen. 

Vaativa laji henkisesti, häh?

Ratsastajana olen tositilanteissa hätäinen. Menetän pisteitä paineen alla sillä, että teen kulmista suorat, laukat nousee miten sattuu ja 8 m voltti taipuukin 10 metrin voltiksi. Itse lähden korjaamaan itsessäni tätä. Jotkut saattavat paineen alla unohtaa radan,tehdä liian äkkinäisiä päätöksiä tai ottaa riskejä, jotka eivät välttämättä kannata ja koko kesän treenaaminen menee hukkaan.

Lajimme on siitä haastava, että kisaamme yksilölajia kaksin. Ei ole aina kiinni itsestä, jos viimeisen esteen takapuomi tippuu tai hevonen kompastuu siirtymisessä ja menetät johtopaikan sillä. Esteillä pieni adrenaliinin virtaaminen uusintaan on hyvästä,  taisteluntahto voitosta tarttuu yleensä hevoseen ja suoritus voi parantua. Kouluratsastuksessa haastavaa on se, että adrenaliini mikä radalle mentäessä on, täytyy pitää sisällä, ettei sen vuoksi hevonen jännity ja rata mene pilalle, tai ettet itse (niinkuin mulla useimmin isoissa luokissa) ala jännityksen ja fiiliksen pilata rataa. Hyvän oman mielen hallitseva kilpailija pystyy unohtamaan paineen radan ajaksi ja ratsastaa radan täysillä.

"Lahjakkuus ei riitä"

Sanoo lajimme kovimpia nimiä, Piia Pantsu. Pantsu puhuu haastattelussaan vahvasti kilparatsastajalle tarvittavasta motivaatiosta, taistelun tahdosta ja janosta kehittyä paremmaksi. Olen itse ollut Pantsun estevalmennuksessa ja hän kysyi minulta, miksi en hyppää? Pantsu sanoi näkevänsä minussa ainesta, vaiķka silloin hyppäsin 80cm, eikä esteet olleet lajini. Pantsu oli oikeassa, nyt olen maajoukkueessa, ja se mitä hän minussa näki, on herännyt eloon. 

Jos puhutaan maajoukkueessa olevasta ratsastajasta, niin ratsastajalla täytyy olla Pantsun kuvailemia piirteitä. Olen yhden valmentajan kuullut sanovan, että "Tiedän heti kättelyssä, ilman että nään ratsastajan ratsastavan, kuka tulee saavuttamaan tavoitteensa". 

Nostan esiin kaksi ratsastajaa joissa itse huomaan Pantsun puhumat piirteet ja joita arvostan paljon. 

Janni Martikainen ja Miisa Pulkkanen ovat kaksi ratsastajaa, jotka omistautuvat lajillensa niin voimakkaasti, että se huokuu heistä ulospäin ja näkyy myös tuloksissa. Mitaleita löytyy molemmilta poneissa, junnuissa ja voin melkein luvata, että myös nuorten ratsastajien ikäkausilla. Nämä tytöt ovat olleet maajoukkueessa pitkään ja uskon, että kehittyneet pitkästi myös psyykkisellä puolella valmentautumisella. Paineen alla ovat molemmat olleet, varmasti.

Onko henkinen valmentautuminen heidän salaisuus menestymiseen? Uskon, että ainakin yksi osa sitä.

Eveliina

Kimmon valmennukset -Fiiliksiä!

Eilen lauantaina oltiin Seinäjoella molemmilla ponilla mukana Kimmo Sulkalan valmennuksissa. Itse tulin edeltävänä yönä flunssaan, mutta onneks kuume ei kuitenkaan noussut ja jaksoin hyvin ratsastaa molemmat tunnit, joka kyllä sitten illalla vähän kostautui.

Tällä kerralla olin myös Kapulla mukana ja halusin sen kanssa keskittyä suoruuteen ja siihen, että se polkee takajaloilla alle ja myös omaa suoruuttani. Nimittäin varsinkin Kapun kanssa huomaan vinouteni vasempaan kierrokseen. 

En saanut niin hyvin verkattua mitä olisin halunnut ja Kapulla kesti kauan, että se yhtään tuli avuille. Tehtiin keventäen pohkeenväistöjä ja askeleen suurennusta pohkeenväistön sisässä. Olen kotonakin tosi paljon tehnyt Kapun kanssa pohkeenväistöjä, koska se avaa hyvin sen ongelmakohdat -lavat. Myös Kimmon ajatusta harjoituksessa, että askel muuttuu samassa tahdissa askeleen sisässä, olen Kapun kanssa harjoitellut varsinkin harjoitusravissa, mutta valmennuksessa tehtiin se keventäen. Huomattiin Kimmon kanssa, että kun otan keventäessäni pidätteen, niin jäykistän itseni, eli olin liikettä vastaan, jolloin hevonen kyllä hidastaa, mutta jännittyy. Saatiin sekin asia korjattua ja poni alkoi toimimaan oman rentoutumisen jälkeen ja oikeanlaisen pidätteen myötä pohkeenväistöissä paljon paremmin. 

Laukassa mentiin ympyrällä niin, että Kimmo oli ympyrän keskellä ja auttoi raipan kanssa takajalkoihin. Kapu joutui pitkästä aikaa töihin kunnolla takajaloistaan ja aluksi se oliki sille todella vaikeaa, mutta pikkuhiljaa suoristui ja lopulta meni lähes "piruettilaukkaa" viiden metrin laukkaympyrällä. Uskon, että osaan auttaa sitä kotitreeneissä nyt paljon paremmin suoristumisenkin kanssa. 

Rane oli verkkassa sika hyvä ja on ihanaa kun siihen on tullut sellaista omanlaista säpäkkyyttä. Ranen kanssa tehtiin joukkueohjelman asioita, jonka menen rataharjoituksissa Ypäjällä loppukuusta. Lähinnä keskityttiin aluksi sulkuihin, joita ei paljoa kotona pellolla pysty menemään. Sulut olivat selkeästi menneet eteenpäin ja Rane oli ihan huippu. Saatiin hyvästä sulut todella hyviksi ja selkeä tahti niihin. Sen jälkeen tehtiin laukassa vähän kokoamista ja vasta-asetusta, suoristamista. Se oli myös tarpeen Ranelle, koska ei olla voitu kotona hirveästi laukkailla. Tuntui kuin poni olisi nauttinut, että jes! Vihdoin pääsee laukkaamaan oikein kunnolla. 

Lopuksi parannettiin, sanoisin että fiilisteltiin sitä ponin ravia mitä siitä lähtee. On maailman paras tunne saada se poni liikkumaan niin. HUH! Mentiin Pääty-ympyrällä ja saatiin se muotokin avonaisemmaksi ja rennolle kaulalle, sillä Rane helposti vetää itsensä "kippuraan" ja samalla selättömäksi. Oli vaikea pidätellä hymyä siellä selässä, en voi uskoa miten niin pienestä ponista lähtee niin iso liike.

Tavoitteet nousivat, taas.

En tiedä kumpi oli enemmän fiiliksissä, minä vai Kimmo, mutta Kimmo laittoi aika korkean tavoitteen ensikaudelle ja en itse voisi kuvitellakkaan sellaista, en ees tohdi sanoa sitä ääneen. Ennen se oli unelma, nyt lähdetään yhdessä huippu-valmentajan kanssa toteuttamaan sitä. Uskon että tällaisella tukiverkostolla mikä ympärilleni valmentajista on rakentunut, auttaa mua varmasti ja on auttanut niin paljon, että tavoitteet saavutetaan. 

 Vähän nauratti, kun Kimmo kehui hyvästä työstä ja kuinka paljon ollaan menty eteenpäin, moneen kertaan, sillä mehän treenataan tuolla pimeässä, pellolla, lumihangessa koulukiemuroita ilman, että kukaan kattoo miten treenaan suurimman osan ratsastuksistani samalla, kun lähes kaikki maajoukkueessa olevat ratsastavat maneeseissa valmetajan silmän alla lähes joka päivä. 

On uskomatonta miten pysytään näin hyvin sellaisten ratsastajien, joilla on paljon paremmat reeniolosuhteet, matkassa mukana. Ehkä se on sitä pohjanmaalaista periksiantamattomuutta, satoi tai paistoi, aina voi reenata!

Eveliina

Tarinani

Ratsastus harrastukseni on alkanut Vetelistä Takalan tallin ratsastuskoulusta, jonne äitini vei minut 7 vuotiaana. Kävin talutustunneilla vuoden, jonka jälkeen sain jo oman ponin Hentun. Henttu 23-v, vakaa ja varma aloitus. Sieltä lennettiin suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että istuin siellä jalat spagaattina. (muistan tippuneeni ensimmäisen kerran sieltä niin, että poni oli paikoillaan). "Hemppa" jos jokin, opetti takuulla ratsastamaan hevosta eteenpäin. saatoin hentosilla jaloillani kenties kymmeniä kertoja potkaista pollea, kunnes se otti askelettakaan eteenpäin, haha. Muistaakseni ensimmäisen kerran huipputasoista ratsastustuntia olen myös pitänyt kavereilleni, tottakai Hemppa opetusmestarina. 

Ratsastusintoni edetessä hyppäsin myös Muffe ponin selkään, joka oli mulla ylläpidossakin yhden kesän. Poni oli ehkä siihen tilanteeseen liian säpäkkä tapaus, mutta opetti jo enemmän kuin sen miten hevosen saa liikkeelle. 

Poneja meillä on pyörinyt paljon, mutta mikään ei ollut juuri sopiva, ajatellen kehittymistäni. Lopulta äiti uskalsi laittaa minut oman hevosensa Gamman selkään. Gamma, joka ei sietänyt edes takin pois ottoa selässään, oli Eveliinan, 9v, ratsuna vuoden ja teki minusta vahingossa kouluratsastajan. Ratsastin sillä vuoden pelkästään koulua ja starttasin ensimmäiset kisani. Kooltaan se oli minulle aivan liian suuri, mutta totuin sinnikkyydellä sen pompottavaan raviin ja keinulaukkaan. Gamma veikin mua reilusti eteenpäin ja toi ne ensimmäiset fiilikset kouluratsastuksesta. Valmentauduin sen kanssa aktiivisesti Susanna Kuparin valmennuksissa. 

Noin vaan mentiikin sitten jo avoja ja olihan se niin mahtavaa, tunsin itseni niin huippukouluratsastajaksi, haha. Voin kuvitella miten kauhulla jotkun ihmiset ovat vierestä katsoneet, kun 9-vuotias, 145 senttinen tyttö päästelee 163 senttisellä entisellä kenttähevosella, varsinkin ne jotka Gamma kuumakallen tunsivat. 

Kilpailuinnokkuuden myötä alettiin etsimään mulle kilpaponia. Itselläni, eikä varmastikkaan äitin mielessä ollut se, että kisaisimme näin tavoitteellisesti koskaan, mutta Kapu muutti kaiken. Kapun saavuttua 2013, kehittymiseni ratsastajana kiisi huimaa vauhtia eteenpäin. Ratsastamisesta alkoi tulla elämäntapa ja se alkoi mennä muitten asioiden edelle. Kapua pidettiin enemmän esteponina, eikä sen uskottu riittävän koskaan SM-luokkiin. Mutta sinne me yhdessä kehityimme. Kapu on mielestäni askelajeiltaan mennyt myös valtavasti eteenpäin.

Päästiin kisaamisen ja valmentautumisen makuun oikein kunnolla 2014, jolloin kisattiin pohjanmaalla helppoa B:tä voittaen lähes joka kisan. 

Valmentajana suurimmaksi osaksi silloin oli Taina, jonka valmennuksissa käytiin 2013-2015 kevääseen noin 1-2 kertaa perhossa. Taina loi mulle vankan perusratsastus taustan ja sai Kapun ja mut todella vahvaksi pariksi radoille. 

Kapun kanssa olen oppinut ratkaisemaan myös ongelmia ratsastuksessa ja ratsastamaan aitojen sisällä.

Sanon välillä, että "Kapu on mulle jo opettanut voitavansa", mutta joudun perumaan puheeni joka kerta. Voi olla, että nyt, tänä päivänä minä olen se joka opettaa Kapua, Sillä päivä päivältä, se vain paranee. Teen sen kans kotona myös piruetin alkeita ja vaihtoja, sillä se oppii todella helposti ja tykkää tehdä jotain vähän "erinlaista", jolloin innostuu. 

Kapun rinnalle ostimme keväällä 2015 ponin Ruotsista, joka on nyt sitten viimeinen ponini. Ranen kanssa ollaan käyty pohjalla ja oltu siellä pitkään, välillä noustu ja  taas pudottu. Opittu todellakin äitin kanssa pitkäjänteisyyttä. Itketty, huudettu ja naurettu viime vuosi tuon uuden tulokkaan kanssa. Poni on todella osaava, monen valmentajan kehuma ja huippu persoona, jonka avulla ei varmaankaan periksi annettu, onneksi. Jouduin muuttamaan itseäni, ratsastustyyliäni ja asennettani ratsastajana. Pitämään ne kädet paikallaan ja ottamaan itteäni niskasta kiinni. Kesti 7kk, että poni alkoi tulla puolelleni, löysimme oikeat palikat ja yhteistyö alkoi sujumaan. Oikeastaan vasta maajoukkueeseen päästyäni mut laitettiin oikeille raiteille sen ponin kanssa. 

Siitä lähtien ratsastustyylini on täysin muuttunut, myös Kimmon astuttua kuvioihin  valmentajana on auttanut todella paljon. Ranen opetukset ovat auttaneet Kapukin ratsastamisessa ja ponilla on ihan hirveästi vielä mulle opetettavaa. Odotan sen kanssa innolla tulevaa kautta ja on mahtavaa päästä kisaamaan noin hyvällä ponilla Kapun rinnalla. 

Takalan tallin talutustunneilta tähän hetkeen on ollut pitkä matka ja tästä se jatkuu! Ratsastaminen on mulle intohimo, jonka en koskaan usko lähtevän. Se loputtomaton halu kehittyäa pärjätä kisoissa on mulle itselle se tän lajin suola. Unelma saada tästä lajista jonain päivänä ammatti, ratsastaa huipulla ja päästä kehittämään Suomen kouluratsastuskulttuuria kannattelee niitten vaikeitten aikojenkin yli. 

Tervetuloa seuraamaan blogiani

Eveliina