Sivut

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Suomenmestaruudet 2017 ja mitä jatkossa?


Istun kotona meidän keittiön pöydän ääressä ja odotan, että toimittaja soittaa minulle. Hän on tekemässä minusta lehtijutun paikalliseen lehteen, mutta en tiedä miten pystyisin tiivistämään kaiken niin pieneen juttuun. Kello tikittää ja pöydän päällä on valtava määrä kukkia, joidenka alla on kolme valkoista ruusuketta ja mitali. Mitalissa lukee "Suomen mestaruus". Oikeastaan kaikki on juuri niin kuin aina ennenkin, mutta nyt vallitsee koko kevään stressin ja kiireen jälkeen rauha ja lepo. Keretään vielä hetki nauttia mitalihuumasta, ennen kuin palaan taas Ypäjälle treenaamaan.

 
Ajatukset ja tunteet ennen Suomenmestaruuksien alkua olivat aika sekavat. Nukuin huonosti, mutta yritin syödä ja käydä tuulettamassa päätä lenkillä ja puntilla monta kertaa päivässä. Oma henkinen valmistautuminen kun alkaakin jo viikon tai kaksi aiemmin. Peruskoulusta pääsy oli pikkuseikka seuraavan viikon  SM:in verraten ja päättäri-illankin vietin omassa sängyssäni lukien ruotsia, selaamalla maailman parhaiden poniratsukoiden esittämiä ratoja YouTubesta ja katsomalla somesta mitä kaikkea kaverit tekivät keskenään. Hullunahan mua pidettiin, kun en lähtenyt minnekkään, mutta silloin kun keskitytään niin keskitytään. 
 Pahinta oli se, kun ihmiset odottavat sinulta jotain tiettyä tulosta. Kun mitalit jaetaan etukäteen ja kaikki on niin varmaa. Siinä pahimmaksi peloksi syntyy ihmisten odotusten pettäminen. Tiesin itsekkin mitä lähden hakemaan, mutta siihen muiden mielipiteet eivät vaikuttaneet. En todellakaan pitänyt mitalia itsestäänselvyytenä.

 

Ensimmäinen päivä oli itselleni pahin, koska jos epäonnistuisin siinä niin itselläni ei olisi niin hyvä itsevarmuus ratsastaa finaalissa. Onnekseni saatiin valmentajan kanssa pidettyä pääni kylmänä ja ratsastin yhden elämäni parhaimmista radoista Ranen kanssa. Tuomaristolla oli kuitenkin erimielisyyttä ja yksi tuomareista tiputti prosenttejani hieman. Siltí 67,6% oli "turvallinen" tulos seuraavaan päivään. Tässä vaiheessa kultamitalikin oli alle 2% päässä, joten lähes kaikki oli mahdollista.
Tässä välissä oli erittäin vaikeaa saada nollattua pää ja olla ajattelematta mahdollista mitalia. Se, ettei ala yli- tai aliratsastamaan ja pystyy pitämään itsensä edes niin rentona että saa pidettyä jalustimet jalassa, on aika vaikeaa. Mutta aamulla oli silti hyvä fiilis lähteä ratsastamaan vapaa-ohjelmaa, koska se on niin mun ja Ranen ohjelma. Pelkän sen ohjelman musiikin ajattelu saa hymyn korville.
 
 
 
Kurissä kuitenkin itse vähän hätäilin, vaikka poni tuntui hyvältä. Olin musiikista edellä ja taidettiin vahingossa yksi laukanvaihtokin esittää. Se ei siis ollut parasta mahdollista mitä oltaisiin voitu esittää ja prosentit olisivat ylittäneet taas 70% rajan, mutta 69,9% riitti pronssiin. Pöytäkirjat olivat silti erittäin hyvät. Rivejä 7, 7, 7, 7, 7 tai yli, oli erittäin monta ja onnistuin asioissa jotka ovat olleet itselleni vaikeita.
Tulosten selvittyä oli hyvin epätodellinen olo. Kaikki halasivat ja otettiin paljon kuvia. Lähes heti kuitenkin meidän mitalikolmikon ponit vietiin ja voittajaa lähdettiin uittamaan perinteisesti, jonka jälkeen lehdistö kiidätti meitä kolmea pressiin. Hihiteltiin ja naurettiin Amudhan ja Jennin kanssa. Ei sitä kerennyt varmaan kukaan  meistä sisäistämään, eikä sille ajatukselle edes annettu aikaa siinä tilanteessa. Meitä haastateltiin ja onniteltiin pressissä ja hyvä jos joku meistä sanoi jotain järkevää. Yhteinen ajatus oli kuitenkin se, että "Me tehtiin se" ja sen jälkeen "Huh, se on ohi". Jokainen meistä oli tyytyväinen sijoitukseensa ja ollaanhan me yhdessä Suomen mestareita.

 
Kaiken tämän jälkeen alkoi pakkaaminen ja tavallinen arki, yhden mitalin kirkkaampana. Pakattiin kamat ja lähdettiin ponin kanssa kohti Pohjanmaata. Puhelin soi jatkuvasti ja kaikki sosiaaliset mediat räjähtivät, mutta voin sanoa että ONNEKSI mun  ja äidin puhelimista loppuivat akut ja saatiin nukkua yön yli kotiin tultua.
 
 

 
Kotimatkalla nousi ajatus siitä kuinka pitkä matka tähän mitaliin on ollut. Se matka ei ole alkanut siitä, kun Rane tuli mulle vaan jo sieltä asti, kun olen ensimmäisiin aluevalmennuksiin lähtenyt, joita tietenkin jo silloin piti Anu n. 5 vuotta sitten. Myös kaikki valmentajat joita minulla on ollut, ovat olleet mukana tekemässä  minua ratsastajana ja jokaisella heistä on pieni osa mitaliani. Unohtamatta monta hevosta matkan varrella. Osaamiseeni on mennyt vuosia ja toivon että juuri ne, jotka tekevät töitä saavat myös palkkionsa siitä. Sillä jo omakin matkani on ollut vasta niin lyhyt ja vielä alussa, mutta silti töitä on tehty. Asenne "kaikki heti tänne nyt" saa unohtaa jo alkumetreillä. Mitä kovemmalle tasolle nousee, sitä enemmän turpiin saa ja monet heitetään ekoilla kerroilla oman ikäluokkansa huipulla takaisin maanpinnalle, koska aina on joku joka on itseä parempi. Toivon että jokainen joka nousee korkeammalle tasolle on itselleen realistinen jo alussa. Itse en ollut eikä moni muukaan, mutta káikki ovat viimeistään näissä luokissa oppineet, kuinka nöyrä työnteolle täytyy olla. Täytyy myös olla rohkea ja uskaltaa lähteä pois omalta osaamisalueeltaan, että voi joskus oppia. Suomessa on liikaa ikäkausiratsastajia, jotka eivät usko pärjäävänsä huipulla ja jättävät lähtemättä. Itsekin lähdin ja sain monta kertaa muistutuksen siitä kuinka paljon treenattavaa vielä oli, mutta lopussa todellakin se kiitos seisoi. 
 
"Jos todella haluaa jotain, niin sen kyllä saa" on Kyra Kyrklundin motto ja siitä aion itsekkin pitää aina kiinni.
 
 
 

Mitä tulevaisuudessa?

Vaikka mitali kaulassa nyt olenkin, palataan taas maanpinnalle viikon päästä, kun palaan takaisin Ypäjälle treenaamaan kohti Ruotsin Hammaröötä ja Pohjoismaiden mestaruuksia isojen ponien joukkueessa. Olen varmaan ainut siellä, joka on pikkuponilla isoissa poneissa, mutta Ranen tulokset yltävät Suomessa siihen niin mikä ettei. Toivottavasti pystytään pitämään tulostaso joukkueen hyväksi.
Omat opintoni jatkuvat luultavasti syksyllä hevosopistolla kaksoistutkinnon merkeissä. Suunnitteilla olisi myös toinen juttu ulkomailla, riippuen miten se käytännössä sujuisi. Katsotaan itääkö ajatus suuremmaksi. Hevostakin etsitään, mutta on todella vaikeaa löytää sopivaa ja sellaista joka ei maksa omakotitalon hintaa.
Haaveilen myös paikasta Euroopan mestaruuksiin, mutta Unkariinkin matka on valtavan kallis. Katsotaan miten asiat järjestyy.
 
                                                                Eveliina
 


perjantai 19. toukokuuta 2017

kuulumisia!

Kävelin tänään viimeisen palautettavan työn kanssa koulun ovista sisään. Takana 12 kokeen putki ja pari todella ärsyttävää tutkielmaa (tutkielmien jälkeen on aika ihanaa kirjoittaa tämmöistä kevyttä blogitekstiä...) . Numeroiden varmistelemiksi olin meidän luokalta ainut, joka päätti tehdä vielä ylimääräistä, ihan varmuuden vuoksi. Mun peruskoulu loppui jo tavallaan tänään. Kaikki on tehty ja kymmenen vuoden pituinen yksi elämänjaksoista päättyi. Fiilis on vähän haikea, mutta samalla helpottunut. Maanantaina menen valmentajalleni TET-viikoksi ja katsotaan mitä kaikkea keksitään. Päästään ainakin treenaamaan aamusta ja Kyra Kyrklund tulee loppuviikosta Ypäjälle. Sen jälkeen on ihan "turha" viikko koulussa ja lauantaina katsotaan mitä numeroita tokarista löytyy. Myönnän ratsastaneeni enemmän kuin lukeneeni -haha.

 
 
Ymmärrettävästi viime kisojen jälkeen päästettiin Rane vähän lomille. Se liikkui, mutta relasi ja haluttiin että se oikeesti laskeutuu vähän kisakunnosta ennen kesän isoja kisoja ja pitkiä kisaputkia. Näiden "vanhusten" kanssa on niin tärkeää että ne tekee mielellään ja on "freshejä".  Ranella myös toimii se, ettei ole koko ajan täydessä kisakunnossa. Pystytään luottaa jo siihen, että saadaan suunnitelmien mukaan se sellaiseksi kuin halutaan ja tiedetään kuinka paljon siihen tarvitaan aikaa. Ranea on taas hemmoteltu ja huollettu nyt kun on ollut aikaa ilman kisoja. Lihaksistoltaan se on todella hyvässä ja varmassa kunnossa. Olen tosi tyytyväinen sen kuntoon ja se kävikin klinikalla hakemassa "puhtaan papan paperit", mikä oli kyllä odotettavissa.
 
Olen itse ollut nenä kiinni kirjoissa ja yrittänyt vain yksinkertaisesti päästä kokeista hyvin tuloksin läpi. Päivän kohokohtana on ollut kuitenkin se, kun on välissä saanut käydä nuuskimassa Ranen nenää ja tyhjentämässä päätä sen selässä.  Viikonloppuja on ollut jopa liikaa nyt vapaana (jopa 3?) ja olen keksinyt lähteä kisahoitajaksi estekisoihin ystäväni avuksi. On ihan kiva käydä välillä katsomassa, miltä se estekisojen meininki näyttikään. Vähän olen tainnut liimata liikaa jalkojani hiekkaan, kun estekisojenkin katsominen  pelottaa. Välillä pitäisi meidän kouluratsastajankin tohtia hypätä ja vähän irrotella, vaikka mieluusti valkoisten aitojen sisällä maanpinnalla pysytäänkin.
 
Nyt kun toinen jalka on jo melkein kesälomalla ja kirjat on heitetty laatikon pohjalle, voin ottaa vähän itselleni aikaa ja alkaa latautumaan kohti SM:iä. Tänä viikonloppuna suuntana Riders inn:n estekisahoitajatehtävät ja Linnanmäelle meno Ypäjän kavereiden kanssa. Myös omaa kehonhuoltoa voi taas lähteä lisäämään ja keskittyä enemmän itseensä! Olen kerennyt autella nyt myös eri hevosten ratsastamisessa ja hoitamisessa, mikä on aina niin kivaa ja opettavaa! Kaikki hyvin, reenit hyvässä mallissa, hyviä ihmisiä ympärillä ja hyvällä fiiliksillä kohti SM-kisojen valmisteluita!
 
 
 
Eveliina
 

perjantai 5. toukokuuta 2017

kisapäivitystä

Kaksi ihan huikeaa kisapäivää takana ja nyt voidaan mennä vain nauttimaan vapaaohjelmasta. Ei jännitystä, mutta sängystä nousu tuntuu kaikista helpoimmalta koko viikonloppuna, kun puhelimen herätysnäytöllä lukee kolmantena kisapäivänä: "kur!!" Ajattelen, ettei kurini tule riittämään ja että se on liian helppo, tylsä. Freestyleä on kuitenkin niin kiva vetää, että päivä oli kirsikka koko viikonlopun päälle. Jo vähän likaiset vaatteet kahden edeltävän päivän jäljiltä heitetään ponin niskaan, mutta turpahihnan vedän vielä kerran rasvalla, jonka jälkeen pesen käteni siitä, ettei sitä vahingossakaan mene saappaisiini, paikalla olleet tietävät miksi.
Verkassa poni tuntuu hyväntuuliselta ja olen yllättynyt, ettei se ole yhtään väsynyt. Peruskuviot Anun kanssa ja ennen rataa totean vielä Anulle, että menen vain hyvällä fiiliksellä ilman mitään paineita, johon Anu vastaa: "Nyt keskityt ja tsemppaa", ja sitten taas mentiin. Poni toi kotiin 71% jolla yllettiin kolmosiksi Future cupin ensimmäisen osakilpailun finaalissa. "Ei vaihdeta kuriä", totesin ja Anu vastasi hymyillen: "Noh, miksei?"

 
Koko viikon olin ollut todella epävarma omasta ohjelmastani ja yrittänyt sitä kaikin keinoin vaihtaa. Onneksi valmentaja ei kuitenkaan antanut periksi ja sanoi, että se täytyy vain esittää niin hyvin kuin osaa. Sen tein ja onhan se niin mun ja Ronaldon ohjelma. Vähän hassu, yksinkertainen ja handlaan sen jo tosi hyvin. Kun sillä päästellään reilusti yli 70% rajan niin en edes jaksa ajatella minkään serpentiinikiemuroiden ja dramaattisen musiikin suunnittelua.
Vedettiin kolme päivää täysin putkeen. Tehtiin taas niin hyvää tiimityötä Ranen ja Anun kanssa, että uskon sen olevan syy meidän viikonlopun kolmen päivän sijoituksiin ja huikeisiin prosentteihin. Luottamus-sana nousi sinä viikonloppuna aika vahvasti pinnalle. Tuli myös virheitä ja saatiin taas tulevaisuutta varten paljon mitä parantaa. Myös vain pisteen päässä ollut SM-pronssi jäi sen verran hampaan koloon, että treeneihin saatiin jälleen vähän uutta potkua mun osalta. Tuli ensimmäisen kerran olo, että mullakin voi olla mahdollisuus.
 
 
Seuraavana viikonloppuna matkattiin Ratsastuskeskus Ainoon, jossa oli Winter cupin finaali. Haettiin voitto jälleen kotiin 68,5% ja kyllä, pidin pinnan tiukasta aikataulusta huolimatta enkä hermostunut. Sää oli todella kylmä ja tuntui että poni vain keräsi itsensä palloksi, jota sai potkia eteenpäin. Ratsastin kuitenkin niin hyvin kuin pystyin ja Rane käytti fiksusti kauden ensimmäisissä ulkokisoissa. Rata kyllä näyttikin siltä, että meillä molemmilla oli kylmä, mutta pitää muistaa että  kaikilla muilla oli samat olosuhteet ja luultavasti kaikkien muidenkin ensimmäiset kisat tänä vuonna ulkona.
Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että talvi  Ypäjällä oli elämäni parhain päätös ja on edelleen. Voi nauttia siitä, ettei turhaa jättänyt kotia ja lähtenyt Ranen kanssa tänne. On todella, todella palkitsevaa nähdä nämä prosentit ja työntulos. En usko, että kaikki tänä päivänäkään ymmärtävät päätöstäni valita aina tämä laji, mutta nyt on tullut sellainen fiilis, ettei enää ole asiaa mikä menisi tämän edelle. Harmittavaa, että joskus joutuu valita jopa hyvien ihmissuhteiden ja ratsastuksen väliltä, mutta silloin täytyy vain ajatella sitä mikä on pysyvää ja mitä oikeasti haluaa. En usko olevani ainut kilparatsastaja, joka on näitä päätöksiä joutunut tekemään. Tärkeintä on itselleni kuitenkin kerätä ihmiset, jotka pystyvät tukemaan mua tämän lajin kanssa ja ymmärtävät keskittymiseni tähän. Kesästä on tulossa ihan uskomattoman hieno monine pitkine seikkailuineen Ranen kanssa, että siitä täytyy ottaa kaikki irti. En aio tuottaa kenellekkään, enkä varsinkaan itselleni pettymystä ja olen valmis laittamaan itseni tänä kesänä täysillä likoon Ranen kanssa.
 
 
 
 
 
Eveliina


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Less is more


 

 

Kävin kotona pyörähtämässä yhdeksän viikon Ypäjällä olon jälkeen. Jep, onhan siellä mukava olla, kun pääsee nukkumaan omaan sänkyyn ja saa vetää kodilta tuoksuvan kylpytakin päälle saunan jälkeen. Tallimme kotona on kylmä ja ehkä vähän karu. Vain yksi karsina Ranen lomailuja varten ja muuten tyhjää –kolkkoa. Oli mukava nähdä isovanhempia, muita sukulaisia, käydä edellisessä koulussa ja mennä veljen kanssa käymään kaupassa, kun kassallakin toivotetaan tervetulleeksi kotona käymään. Juuri näitä asioita tarvitsin, miniloman kotona.


 

Kansainvälisten jälkeen otettiin kevyempi viikko ja nollattiin vähän. Kisat ottivat erityisesti mua voimille ja kävelin silmät ristissä vielä koko seuraavan viikon. Rane toipui tosi hyvin ja sen kanssa lähdettiin vaan pikku hiljaa taas normaaliin treeniin. Kansainvälisten vuoksi koulusta pois oltuani päälle painoivat kokeet ja kaikki rästityöt. On pakko myöntää että kouluhommia kisojen aikaan on tehty vain just se, mitä on pakko. Välillä tulee sellainen olo, että olen vain tyytyväinen jos selviän kaikki kisat ja ysin kevään kunnialla loppuun.

 En kuitenkaan ennen seuraavaa kisaviikonloppua ollut vieläkään palautunut ja alkoi tulla voimattomuutta. Kisaviikolla ennen sunnuntain Winter cupin toista osakilpailua olin Anun valmennuksessa ja voimat vain lähtivät kokonaan. Olin syönyt, juonut, nukkunut ja valmistautunut normaalisti treeniin. Seuraavana päivänä koulussa nukuin pulpettiin ja en jaksanut pitää kynää kädessä. Laitoin kotiin päästyäni valmentajalleni Anulle viestiä, joka soitti mulle takaisin heti viestin saatua. Olin ekan kerran liian kovilla.

Otin perjantain vapaaksi koulusta. torstain treenit peruttiin, Rane käveli ja Captainin kävin keventämässä tekemättä mitään ylimääräistä. Nukuin loppupäivän, yön ja perjantai-aamuna treenattiin aamu kahdeksalta. Säästeltiin mua vähäsen, mutta silti treenattiin kaikki asiat läpi molempien ponien kanssa. Sitten nukuin taas loppupäivän. Tekemättä oli niin paljon asioita, mutta valmentaja kielsi tekemästä mitään, jotta saataisiin mut edes vähän palautumaan kisoihin. Ja se kannatti.

Mulla on ihan uskomattoman ammattitaitoinen valmentaja. Se huomasi kuinka ylimääräistä rautaa mulla oli tulessa ja kuinka väsyin päivä päivältä enemmän. Piti lähteä katsomaan hevosia ulkomaille, hoitaa ysiluokkaa, treenata kahta ponia, tehdä kuriä ja kaikki muu vastuu yksin. Paloin liikaa ja nyt  täytyi sanoa ekan kerran kaikelle stop. Anu on mulle jo aivan kuin toinen äiti. Se näkee musta heti mun voinnin ja tietää mikä on mulle parasta. Hoitaa mut vaikka kauppaan tai lääkäriin ja hoitaa kaikki muutkin asiat. On hienoa huomata, kuinka korvaamattoman arvokas valmennussuhde meillä on. Pidetään yhteyttä joka päivä puhelimitse ja treenin lisäksi sitä kiinnostaa kuinka oikeasti voin ja haluanko välillä levätäkin.

Palauduin ja voimat palautuivat takaisin. Lähdettiin Hyvinkäälle varmoin ottein hakien toinen voitto Winter cupin toisesta osakilpailusta. Ei olisi mennyt näin hyvin ilman tuota pientä nollausta ja lepoa. Poni meni vain paremmaksi kevyemmästä treenistä ja oli sitten skarppina kisoissa. Päätöksiä on myös toki helpompi tehdä, kun on varma siitä, ettei poni muutu kisojen alla yhden vapaan takia. Painotan tässä erityisesti sitä miten kova luotto voi olla valmentajaan. On hienoa kun pystyy antamaan ohjakset ihmisen käsiin joka on varma mitä tehdään ongelman ratkaisemiseksi.

En ollut lähdössä pääsiäiseksi kotiin, mutta tämän jälkeen pidin sitä erittäin järkevänä vaihtoehtona. Olin tekemättä mitään ja samoin Rane. Uskon, että oli ehkä paras treeni meille tähän vaiheeseen ”olla tekemättä mitään” hetken aikaa.

Muistakaa levätä. Vaikka me ratsastajat tehdään niin mielellään niin paljon, niin yksi tärkeimmistä asioista on se, että palautuu. Ja jos ei palaudu, voi se joku päivä kostautua väsymyksenä seuraavissa kisoissa tai juuri sitä ennen. Ollaan ponin kanssa todella kovassa kunnossa, mutta vain koneet pystyvät tehdä parin tunnin latautumisella samanlaisen suorituksen uudestaan ja uudestaan. Meidän kevään kisat ovat menneet kuin unelmissa ja toivottavasti jatkuu vielä samaan malliin!

Mikaela Lindhin sanoin ”Sometimes less is more”

 

Eveliina

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Miten valmistaudun kilpailuihin?

Edellisen postauksen jälkeen lähetin yhteishaussa paperit Ypäjälle. Päätin seurata unelmiani ja myöhemmin se sitten selviää kannattiko päätös. Jos mieli matkan varrella muuttuu, niin uskon että lukioon pääsee aina. Kaiken suhteen asiat ovat kuitenkin kääntyneet parhain päin ja tulevaisuus kilpakentillä jatkuu, kiitos vanhempieni jotka tukevat enemmän kuin täysiä.

Onhan se niin omasta halustakin kiinni. Kaiken sen valmentautumisen ja "juhlakuteissa" valkoisten aitojen sisällä ratsastamisen takana ovat kuitenkin jokaisella pitkät päivät ja lyhyet yöunet. Me kaikki tiedämme miten paljon vaaditaan ennen kuin ratsukko on radalla ja sen jälkeen. Mutta kaikki se on osana itse suoritusta. Mistä koostuu oma suoritukseni?

 

Itselläni kaikki lähtee suunnittelusta ja henkisestä valmistautumisesta. Yleensä suunnittelu alkaa jo kahta viikkoa ennen kisoja. (Miten treenataan, milloin lähdetään kisapaikalle, miten poni syö, miten itse syöt ja miten saadaan itsemme parhaaseen vireeseen siksi päiväksi) Otan esimerkiksi viime viikon kansainväliset kisat ja niihin valmistautumisen. Valmentajani kanssa lähdettiin kaksi viikkoa aikaisemmin suunnittelemaan joka päivän treenit ja mitä halutaan vielä treenata esim. radasta yms. Varmistetaan kaikkien varusteiden kunto, jotta keretään vielä vaihtamaan jotain jos tarvitsee. Mahdollinen kisahoitaja, jotta saan itse keskittyä vain kisaamiseen. Lähden myös itse jo valmistautumaan psyykkisesti paria viikkoa aikaisemmin. Jos on jotain mitä murehtii, tai on epävarma jostain asiasta, asia selvitetään valmentajan kanssa, ettei se ole häiritsemässä kilpailusuoritusta. Alan myös vähän fiilistelemään katsomalla huippuratsastajien ratsastusta sekä omia edellisiä ratoja. Vietän myös ponin kanssa normaalia enemmän aikaa ja yritän pitää sen "hyvällä tuulella". Rane saa yleensä normaalia enemmän herkkuja ja hierontaa ennen kisoja -haha.
Kisapäivän lähestyessä tehdään hyvällä fiiliksellä treenejä valmentajan kanssa ja edeltävänä päivänä treenataan vain lyhyt aika vain jumppailemalla hevonen. Saan myös yleensä oman psyykkeen takia tehdä niitä liikkeitä joista olen epävarma. Yleensä "kenraalitreenistä" lähetään hyvin ja itsevarmin fiiliksin tai siihen ainakin pyritään. Erityisen tärkeää omalla kohdallani on, että olen varma siitä mitä teen. Koulusta olin keskiviikosta asti pois, vaikka vasta perjantaina starttasin. Tarvitsen kisojen alle keskittymisen mahdollisuuden ja jotta kerettiin kaikki asiat hoidettua, meni kaksi päivää ennen starttia. Mahdollistettiin täten myös aamu-treenit, jolloin ponilla oli enemmän palautumisaikaa ennen starttia.



Kansainvälisissä kilpailuissa jouduimme siirtyä nelostallista vitostalliin kansainväliselle alueelle. (Kauhean pitkä kisamatka 300m?) Tavarat puunataan ja pakataan ja siirretään kisapaikalle siististi. Yleensä tässä vaiheessa kaikki on viimeisen päälle valmista ja niin, että kisa-aamuna on helppoa laittaa kaikki valmiiksi. Tavaroiden jälkeen vietiin Ranekin kansainväliseen talliin, jolloin ilmoitetaan tallimestarille tulosta, mitataan ponin lämpö ja saadaan rannekkeet joilla pääsee talliin. Kun ollaan kansainvälisessä tallissa, hevoset joutuvat olla koko ajan karsinoissaan, joten Raneakin piti käydä taluttamassa monta kertaa päivässä kuten myös jumppaamassa, juottamassa ja ruokkimassa. Onnekseni sain opistolta hyvän ystäväni kisahoitajaksi ja sain itse nukkua ja olla stressaamatta. Kisahoitaja kilpailuissa tulee koko ajan tärkeämmäksi, sillä täytyy olla käytössä hoitaja johon voi luottaa 100% ja joka ymmärtää kansainvälisten sääntöjen päälle. Kaikki sujui ongelmitta ja edeltävänä iltana oli kisattavalla areenalla ratsastus, jossa noin 20 ratsukkoa eri maista ratsastaa samaan aikaan. Sinne ei yleensä mennä muuta kuin kevyesti ratsastamaan ja näyttämään hevoselle areena, koska on todella ahdasta ja täytyy olla koko ajan tarkkana ettei törmää kehenkään. Kisat olivat omassa kotimaneesissamme, mutta kun sinne lisätään kukkia ja kaikenlaisia häkkyröitä, on silti hyvä käydä näyttämässä ponille rata. Areenalla ratsastuksen jälkeen letitettiin poni ja lähdin sen kanssa Vetchecki jossa eläinlääkäri tunnistaa ponin ja ponin kunnon. Sitten juoksutetaan ponia ja katsotaan liikkuuko se puhtaasti. Ranen kanssa ei tälläkään kertaa ollut mitään ongelmaa.

 
 
Kun eläinlääkärintarkastuksesta päästään läpi, voidaan alkaa jo valmistautumaan starttiin. Itse menen vähän omiin oloihin rauhottumaan ja aikaisin nukkumaan. Kisa-aamuina alan jo heräilemään itsekseni neljän aikoihin aamu-yöstä jännityksen takia. Sen takia erityisen tärkeää omalla kohdallani on mennä aikaisin unten maille. Kisa-aamut ovat taistelua adrenaliinia vastaan. Pyrin pitämään itseni rentona kuuntelemalla musiikkia ja vaikka höpöttämällä kaikkea turhaa kisa-hoitajalleni. Syön hyvin yleensä puuroa, tuoremehua ja hedelmiä. Tuntia ennen starttia syön proteiinirahkan sekä mun ja Kiia Kuosan suosikiksi noussutta NOCCO-urheilujuomaa! Tehdään kisanuttura ja vedän kisavaatteiden päälle jotkun löysät housut ja muuten lämpimät vaatteet, koska jännittäessä tulee aina erityisen kylmä. Ennen tallilähtöäni jatkan taikauskoisuuttani ja kuuntelen valehtelematta joka ikinen kisa-aamu Cheekin biisin Jippikayjei.
 
 

Kisa-aamuna haluan käydä itse Ranen kanssa kävelyllä. Höpötän sille ruotsi-suomikielten sekoitusta ja uskon, että se ymmärtää. Kerron yleensä mikä rata on luvassa ja kuinka paljon se saa herkkuja radan jälkeen. Rane pökkii ja nuolee hihojani välillä nyppäisemällä hampailla kuin sanomalla: "Joojoo, kyllä mä hei tiiän". Haluan myös aina laittaa satulan ja suitset itse ponille. Hevosenhoitaja yleensä plankkaa mun saappaat ja pesee varusteet vielä pintapuolin, laittaa suojat, heittää loimen selkään ja sitten ollaankin jo valmiita lähtemään verryttelyyn.
 
(kuva Michaela Meller)
 
Verryttelyssä kävelen ja taivuttelen ponin hyvin läpi ennen kuin valmentaja tulee.
Päässä pyörii rata ja kisafiilis. Kymmenet tervehdykset eri kielillä ja hymyt sekä keskittyneet ilmeet ihmisten kasvoilla. Kun Anu (valmentaja) saapuu verkkaamaan niin vaihdetaan mietteet miltä poni tuntuu ja mitä lähdetään tekemään. Anu pyrkii yleensä pitämään mut hyvin rauhallisena ja keskittymään vaan Raneen. Aloitetaan tosi rauhassa ajatuksena läpiratsastaa poni. Jos yhtään hermoilen, puhutaan vähän aikaa ja sitten taas jatketaan. Nykyään kuitenkin pääsen jo aika vähällä tuskailla ja hyvällä fiiliksellä. Tehdään radan asiat läpi ja laitetaan poni hyvin liikkumaan Tämän jälkeen suojat pois ja kohti kilpailuareenaa. Matkalla areenalle mietin radan läpi ja on hetken hiljaisuus. Kilpailuareenan päässä Anu sanoo vielä muutaman sanan ja sen jälkeen lähden radalle.
 
 
 
Rataa kiertäessä näytän ponille vielä paikat ja kun saan lähtömerkin, kehun vielä kerran ponia ja sitten alkaa koko kisojen lyhyiten kestävä suoritus eli itse rata.
Radan jälkeen analysoidaan rataa kävellessä takaisin verkka-alueelle. Poni ratsastetaan kevyesti vielä läpi odotellessa tuloksia. Yleensä tulosten odottaminen jännittää itseäni eniten. Kansainvälisissä tuloksiset
 olivat nyt positiivisia ja päästiin tavoitteeseen. Kaikki kysyvät miten rata meni ja itse ainakin olen aina siinä tilassa, että en oikein sanojani saa suusta, mutta yleensä vastaan vain "ihan ok", tulosten selvittyä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa sumu hälvenemään ja pystyy miettimään enemmän rataa.
Kun poni on hoidettu pois, haen pöytäkirjat kansliasta ja katsotaan ne ajatuksella valmentajan kanssa läpi. Tulosten selvittyä lähdetään joko itse ponin kanssa palkkareihin tai sitten iloitsemaan muiden kansainvälisestä sijoituksesta. Jonka jälkeen syömään ja lepäämään, sillä seuraavana päivänä täytyy olla samassa vireessä.
 
 
 
 
 
 
Itselleni kansainvälisiin osallistuminen on aina erityisen hienoa. Jo tällä kertaa tunsin ansainneeni paikkani siellä ja olin onnellinen päästessäni EM-kvaalirajan tuloksiin asti. On aina hienoa lähteä edustamaan Suomea ja ommella suomenlippuja varusteisiin.
 
 
 
Eveliina

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Liian pienillä koneilla liian isoja asioita

Minusta on todella väärin, että tässä iässä joudun periaatteessa jo päättämään sen, mitä haluan tehdä työkseni. Ammattikoulu, lukio, kaksoistutkinto vai välivuosi ulkomailla treenaamassa? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että välivuosi talikon kanssa olisi paras vaihtoehto, koska en todellakaan ole valmis päättämään mitä isona haluan tehdä. Eikä ole moni muukaan 15- vuotias tällä hetkellä.
Ajatukseni oli ja on edelleen aloittaa Ypäjällä syksyllä kaksoistutkinto, jossa suorittaisin Forssan lukiossa ja hevosopistolla samanaikaisesti. En ole tyhmä ja tiedän selviytyväni näistäkin opinnoista jos vain tahtoisin. Kuitenkin olen talven aikana päässyt seuraamaan mitä ne hevosenhoitajaopinnot oikeasti ovat ja  juuri tällä hetkellä tuntuisi liian raskaalta asua yli 300 km päässä kotoa ja tehdä enemmän mitä vuorokaudessa on tunteja, jos rinnalla olisi vielä kilpahevonen opiskeluiden lisäksi. Voin kertoa, että siinä täytyy olla selkeä suunnitelma ja motivaatio mitä haluaa tehdä niillä papereilla mitä opistolta saa.
Kilpaurheilijana on myös mietittävä omaa uraansa ja unelmiansa. Olen valtavissa tunnevyöryissä ja vaikeiden päätösten edessä ajatellessani mahdollista taukoa maajoukkueessa ja ikäkausikilpailuissa. Selvää on, että omaa hevosta en tule vielä ainakaan vuoteen saamaan, joten onko mun siis edes järkeä pysyä Ypäjällä ja tehdä niin raskasta koulua, mistä en edes ole varma?



Olen aina ollut ihminen joka tekee mitä vain unelmiensa eteen ja olen edelleen. Ratsastuksessa on joku käsittämätön intohimo itselleni, mistä en halua luopua ja minkä suhteen olen valmis tekemään töitä. Mahdollisuuteni kisata poniratsastajana Suomen huipulla ovat olleet uskomattomat ja tämä kausi tulee olemaan kirsikka koko kakun päälle, koska tätä kautta varten ollaan kaikki työ tehty. Rane on meillä paikkansa ansainnut ja tulee vielä kisaamaan kanssani ensi vuonna avoimia kansallisia luokkia ihan varmasti, joten kilpailemisen suhteen ei ainakaan tule taukoa, siitä olen varma.(Ehkä saisin jopa jonkun hevosen alle kisattavaksi tai leasingkiin, mutta sen varaan kaikkea ei voi laittaa.) Mutta se, missä tulen treenaamaan ja mitä haluan tehdä, on periaatteessa nyt täysin omissa käsissäni.
 Tällä hetkellä Ypäjällä olo vain peruskouluopintojen kanssa on vielä mukavaa eikä niin raskasta. Siellä oloon motivoi treenaaminen ja hyvät ystävät, joita Vimpelissä minulla ei oikein ole. Kotona käydessänikin olen vain kotona, joten voin sanoa viihtyväni Ypäjällä paljon paremmin ihmisten keskellä, kun kotona yksin ollessani. Myös valmentaja on siellä ja Pohjanmaalta on valitettavasti vaikeaa löytää itselleni sopivaa valmentajaa. Sm- ja Kv-tasolla täytyy olla jo valmentaja, joka valmentaa vähintään sen kaksi kertaa viikossa ja jonka kanssa sovitaan erikseen joka ikisestä ratsastuskerrasta. Jos Vimpeliin aion lukioon mennä, haluan varmistaa treeniolosuhteet ja varman valmentajan itselleni tästä lähistöltä. Eihän sekään ole mahdottomuus, vaan järjestelykysymys.




Koulun valinnan joudun siis tekemään oman urani mukaan ja vaikka ihmiset hulluna meitä ratsastajia pitävätkin, niin jos hevonen ja mahdollisuus on edessä niin sitä ei jätetä käyttämättä, vaikka maata, valuttaa ja sitä lukiotakin  parikin  kertaa täytyisi vaihtaa. Onneksi nykyään on erittäin helppoa tehdä esimerkiksi nettilukiota tai muuten etänä välillä. Tärkeintä on muistaa tehdä sitä mistä tykkää ja olla välittämättä muitten mielipiteistä (vaikka tiedän koko sukuni hyppivän tasajalkaa ilosta  jos astun Vimpelin lukioon sisään)
Ja se, kun kaikki ehdottavat keskiverto viisaalle päälleni, että minusta voisi tulla jotain suurta kuten lääkäri, poliitikko tai mikä insinööri tahansa, he unohtavat että olen opiskellut kirjaimellisesti paskan seassa tästä elämästä jo sen verran, että tiedän etten halua viettää elämääni tekemällä työtä josta en tykkää.

Mutta tässä vähän asiaa niiden oikeilla nimillä. Ensi kerralla tuleekin jo ekoista kisoista jotain miten ne meni ja seuraava postaus Ypäjän päästä. Lomalla vain kerkeää miettimään liian pienillä koneilla liian isoja asioita..


Eveliina

torstai 16. helmikuuta 2017

Elämäni talvi ja mahdollisuuksien kausi 2017!

Maajoukkueleirin jälkeen olo on itsevarma -ehkä ensimmäistä kertaa koko maajoukkueessa olon aikana- , onnellinen ja väsynyt. Taas yksi leiri takana, joka tällä kertaa oli aika kevyt. Luento, vähän yhteistä liikuntaa ja tunti ratsastusta. On hienoa saada tunnustusta kovasta työstä ja uhrautumisista ja erityisen hienoa on nähdä, kuinka paljon ne valinnat ovat vieneet minua eteenpäin. Leirin aikataulujen väleissä nukun, syön hyvin ja keskityn seuraaviin koitoksiin mitä leirin aikana tulee. Leirin aikana elää aina kuin jossain omassa kuplassaan; kai se on vain sitä urheilijan keskittymistä. On hienoa kun joku keskittyy sinuun ja ongelmiisi täysillä, vaikka se onkin vain 30 minuuttia päivässä. Tästäkin leiristä  jäi paljon mukaan. Erityisesti hyvä mieli ja luotto omaan tekemiseen.
 
 
 
Treenit ovat edenneet tavalliseen malliinsa. En muista taas että olisin treenannut kertaakaan niin, että Anu ei olisi katsonut perään. Ollaan tehnyt paljon sulkuja, sulkuja, sulkuja, avoja, avoja, avoja.... Ja paljon muuta mitä mun pitäis radalla taas tehdä ensi kesänä paljon paremmin mitä viime kesänä. Itsestä tuntuu ettei olla menty nyt kuukaudessa yhtään eteenpäin, kunnes katsoo kuukauden takaisia videoita, haha. On tässä kaiken suhteen hypätty suuri askel eteenpäin. Mun oma fyysinen kunto (siirtyminen urheilijan ruokavalioon, salitreeniin yms.), ponin kunto, istunnan jämäkkyys, kaikki tekniset liikkeet ja erityisesti miten poni liikkuu. Ollaan myös käyty rataharjoituksissa, joissa on ollut FEI-tuomarit. Sieltä ollaan saatu todella positiivista palautetta ja minä radalla ratsastajana erittäin paljon varmuutta.
Paljon on lähtenyt maajoukkueratsastajia ulkomaille treenaamaan mikä on erityisen hienoa, että on ollut sellainen mahdollisuus. Siinä samassa unohdin jopa, että olen itsekkin lähtenyt treenaamaan ja kai se  vain kertoo siitä miten hyvin on kotiutunut. Pidän tärkeänä kuitenkin tämän ikäisenä suorittaa koulun loppuun ja vielä olla jonkin verran kavereiden kanssa, vaikka viimeistään koulun puolesta itsekkin lähden ulkomaille. Ensimmäisenä kaikille nousee ihailu siitä miten siistiä ja kivaa se on lähteä Saksaan tai vaikka sitten Ypäjälle treenaamaan. Toivon kaikkien kuitenkin muistavan sen, että he jotka sinne lähtevät joutuvat tehdä paljon töitä ollakseen siellä, päivät ovat pitkiä ja raskaita. Kyse on valinnasta uhrata kaikki hevosille, mikä tosin on jo ennestään luultavasti kaikille maajoukkueratsastajille selvää. Sinne sopeutuminen yms. vaativat paljon, mutta minulla onnekseni oli ainakin kevyt ja helppo siirtyä Ypäjälle. Nostan hattua kaikille jotka ovat lähteneet seuraamaan unelmiaan.   Erityisesti sulle Lilli, joka hoiti peruskoulun helmikuuhun mennessä pois alta lähteäkseen valmetajalleen Tanskaan treenaamaan.
Päivä päivältä olen vain onnellisempi Ypäjälle lähdöstä näin muutenkin. Olen tutustunut niin uskomattoman hienoihin ihmisiin niin talleilla kuin koulussakin. Käyn vapaa-ajallakin kavereilla  ja tuntuu, että sopeudun hyvin joukkoon. Ýpäjälläkään kaikki eivät ole hevosihmisiä ja itselläni on paljon myös ei-hevosihmisiä kavereina. Paras kommentti on ollutkin tähän mennessä: "Eve on koko maailman ainut ihan ok-heppatyttö." Näillä mennään.. Huippuja koko porukka!
 
 
 

Kausi 2017

Ensi kaunna minulla on alla kaksi ponia , joista toinen treenissä noin kaksi kertaa kuukaudessa noin viikon ajan, jos ei enemmänkin. Capin kanssa on alkanut sujumaan todella hyvin ja sen kanssa aloitankin kahden viikon päästä kisakauden. Haetaan senkin kanssa kvaalit FEI-luokkiin. Kisaan siis Ranen lisäksi sillä myös ainakin näitä "pääkisoja", kuten Halli-SM  yms.
Ranen kanssa nautitaan ja näytetään mihin pystytään. Tunnen vihdoin olevani valmis näihin luokkiin ja toivottavasti meidät Ranen kanssa nähdään Ruotsissa kesä- heinäkuun vaihteessa. Kisaan samoja luokkia molemmilla poneilla jos kaikki menee hyvin, joten mitään ei voi sanoa varmaksi. Mulla on kaikki mahdollisuudet kaikkeen, josta en voi tarpeeksi edes kiitellä Capin omistajaa , Anua , sponsoriani Equitaria tai äitiä.
Tästä kaudesta 2017 on täynnä mahdollisuuksia ja innolla aloitetaan se alle kuukauden päästä. Tsemppiä kaikille!
 
Nähdään valkoisten aitojen sisällä
 
Eveliina