Sivut

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Liian pienillä koneilla liian isoja asioita

Minusta on todella väärin, että tässä iässä joudun periaatteessa jo päättämään sen, mitä haluan tehdä työkseni. Ammattikoulu, lukio, kaksoistutkinto vai välivuosi ulkomailla treenaamassa? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että välivuosi talikon kanssa olisi paras vaihtoehto, koska en todellakaan ole valmis päättämään mitä isona haluan tehdä. Eikä ole moni muukaan 15- vuotias tällä hetkellä.
Ajatukseni oli ja on edelleen aloittaa Ypäjällä syksyllä kaksoistutkinto, jossa suorittaisin Forssan lukiossa ja hevosopistolla samanaikaisesti. En ole tyhmä ja tiedän selviytyväni näistäkin opinnoista jos vain tahtoisin. Kuitenkin olen talven aikana päässyt seuraamaan mitä ne hevosenhoitajaopinnot oikeasti ovat ja  juuri tällä hetkellä tuntuisi liian raskaalta asua yli 300 km päässä kotoa ja tehdä enemmän mitä vuorokaudessa on tunteja, jos rinnalla olisi vielä kilpahevonen opiskeluiden lisäksi. Voin kertoa, että siinä täytyy olla selkeä suunnitelma ja motivaatio mitä haluaa tehdä niillä papereilla mitä opistolta saa.
Kilpaurheilijana on myös mietittävä omaa uraansa ja unelmiansa. Olen valtavissa tunnevyöryissä ja vaikeiden päätösten edessä ajatellessani mahdollista taukoa maajoukkueessa ja ikäkausikilpailuissa. Selvää on, että omaa hevosta en tule vielä ainakaan vuoteen saamaan, joten onko mun siis edes järkeä pysyä Ypäjällä ja tehdä niin raskasta koulua, mistä en edes ole varma?



Olen aina ollut ihminen joka tekee mitä vain unelmiensa eteen ja olen edelleen. Ratsastuksessa on joku käsittämätön intohimo itselleni, mistä en halua luopua ja minkä suhteen olen valmis tekemään töitä. Mahdollisuuteni kisata poniratsastajana Suomen huipulla ovat olleet uskomattomat ja tämä kausi tulee olemaan kirsikka koko kakun päälle, koska tätä kautta varten ollaan kaikki työ tehty. Rane on meillä paikkansa ansainnut ja tulee vielä kisaamaan kanssani ensi vuonna avoimia kansallisia luokkia ihan varmasti, joten kilpailemisen suhteen ei ainakaan tule taukoa, siitä olen varma.(Ehkä saisin jopa jonkun hevosen alle kisattavaksi tai leasingkiin, mutta sen varaan kaikkea ei voi laittaa.) Mutta se, missä tulen treenaamaan ja mitä haluan tehdä, on periaatteessa nyt täysin omissa käsissäni.
 Tällä hetkellä Ypäjällä olo vain peruskouluopintojen kanssa on vielä mukavaa eikä niin raskasta. Siellä oloon motivoi treenaaminen ja hyvät ystävät, joita Vimpelissä minulla ei oikein ole. Kotona käydessänikin olen vain kotona, joten voin sanoa viihtyväni Ypäjällä paljon paremmin ihmisten keskellä, kun kotona yksin ollessani. Myös valmentaja on siellä ja Pohjanmaalta on valitettavasti vaikeaa löytää itselleni sopivaa valmentajaa. Sm- ja Kv-tasolla täytyy olla jo valmentaja, joka valmentaa vähintään sen kaksi kertaa viikossa ja jonka kanssa sovitaan erikseen joka ikisestä ratsastuskerrasta. Jos Vimpeliin aion lukioon mennä, haluan varmistaa treeniolosuhteet ja varman valmentajan itselleni tästä lähistöltä. Eihän sekään ole mahdottomuus, vaan järjestelykysymys.




Koulun valinnan joudun siis tekemään oman urani mukaan ja vaikka ihmiset hulluna meitä ratsastajia pitävätkin, niin jos hevonen ja mahdollisuus on edessä niin sitä ei jätetä käyttämättä, vaikka maata, valuttaa ja sitä lukiotakin  parikin  kertaa täytyisi vaihtaa. Onneksi nykyään on erittäin helppoa tehdä esimerkiksi nettilukiota tai muuten etänä välillä. Tärkeintä on muistaa tehdä sitä mistä tykkää ja olla välittämättä muitten mielipiteistä (vaikka tiedän koko sukuni hyppivän tasajalkaa ilosta  jos astun Vimpelin lukioon sisään)
Ja se, kun kaikki ehdottavat keskiverto viisaalle päälleni, että minusta voisi tulla jotain suurta kuten lääkäri, poliitikko tai mikä insinööri tahansa, he unohtavat että olen opiskellut kirjaimellisesti paskan seassa tästä elämästä jo sen verran, että tiedän etten halua viettää elämääni tekemällä työtä josta en tykkää.

Mutta tässä vähän asiaa niiden oikeilla nimillä. Ensi kerralla tuleekin jo ekoista kisoista jotain miten ne meni ja seuraava postaus Ypäjän päästä. Lomalla vain kerkeää miettimään liian pienillä koneilla liian isoja asioita..


Eveliina

torstai 16. helmikuuta 2017

Elämäni talvi ja mahdollisuuksien kausi 2017!

Maajoukkueleirin jälkeen olo on itsevarma -ehkä ensimmäistä kertaa koko maajoukkueessa olon aikana- , onnellinen ja väsynyt. Taas yksi leiri takana, joka tällä kertaa oli aika kevyt. Luento, vähän yhteistä liikuntaa ja tunti ratsastusta. On hienoa saada tunnustusta kovasta työstä ja uhrautumisista ja erityisen hienoa on nähdä, kuinka paljon ne valinnat ovat vieneet minua eteenpäin. Leirin aikataulujen väleissä nukun, syön hyvin ja keskityn seuraaviin koitoksiin mitä leirin aikana tulee. Leirin aikana elää aina kuin jossain omassa kuplassaan; kai se on vain sitä urheilijan keskittymistä. On hienoa kun joku keskittyy sinuun ja ongelmiisi täysillä, vaikka se onkin vain 30 minuuttia päivässä. Tästäkin leiristä  jäi paljon mukaan. Erityisesti hyvä mieli ja luotto omaan tekemiseen.
 
 
 
Treenit ovat edenneet tavalliseen malliinsa. En muista taas että olisin treenannut kertaakaan niin, että Anu ei olisi katsonut perään. Ollaan tehnyt paljon sulkuja, sulkuja, sulkuja, avoja, avoja, avoja.... Ja paljon muuta mitä mun pitäis radalla taas tehdä ensi kesänä paljon paremmin mitä viime kesänä. Itsestä tuntuu ettei olla menty nyt kuukaudessa yhtään eteenpäin, kunnes katsoo kuukauden takaisia videoita, haha. On tässä kaiken suhteen hypätty suuri askel eteenpäin. Mun oma fyysinen kunto (siirtyminen urheilijan ruokavalioon, salitreeniin yms.), ponin kunto, istunnan jämäkkyys, kaikki tekniset liikkeet ja erityisesti miten poni liikkuu. Ollaan myös käyty rataharjoituksissa, joissa on ollut FEI-tuomarit. Sieltä ollaan saatu todella positiivista palautetta ja minä radalla ratsastajana erittäin paljon varmuutta.
Paljon on lähtenyt maajoukkueratsastajia ulkomaille treenaamaan mikä on erityisen hienoa, että on ollut sellainen mahdollisuus. Siinä samassa unohdin jopa, että olen itsekkin lähtenyt treenaamaan ja kai se  vain kertoo siitä miten hyvin on kotiutunut. Pidän tärkeänä kuitenkin tämän ikäisenä suorittaa koulun loppuun ja vielä olla jonkin verran kavereiden kanssa, vaikka viimeistään koulun puolesta itsekkin lähden ulkomaille. Ensimmäisenä kaikille nousee ihailu siitä miten siistiä ja kivaa se on lähteä Saksaan tai vaikka sitten Ypäjälle treenaamaan. Toivon kaikkien kuitenkin muistavan sen, että he jotka sinne lähtevät joutuvat tehdä paljon töitä ollakseen siellä, päivät ovat pitkiä ja raskaita. Kyse on valinnasta uhrata kaikki hevosille, mikä tosin on jo ennestään luultavasti kaikille maajoukkueratsastajille selvää. Sinne sopeutuminen yms. vaativat paljon, mutta minulla onnekseni oli ainakin kevyt ja helppo siirtyä Ypäjälle. Nostan hattua kaikille jotka ovat lähteneet seuraamaan unelmiaan.   Erityisesti sulle Lilli, joka hoiti peruskoulun helmikuuhun mennessä pois alta lähteäkseen valmetajalleen Tanskaan treenaamaan.
Päivä päivältä olen vain onnellisempi Ypäjälle lähdöstä näin muutenkin. Olen tutustunut niin uskomattoman hienoihin ihmisiin niin talleilla kuin koulussakin. Käyn vapaa-ajallakin kavereilla  ja tuntuu, että sopeudun hyvin joukkoon. Ýpäjälläkään kaikki eivät ole hevosihmisiä ja itselläni on paljon myös ei-hevosihmisiä kavereina. Paras kommentti on ollutkin tähän mennessä: "Eve on koko maailman ainut ihan ok-heppatyttö." Näillä mennään.. Huippuja koko porukka!
 
 
 

Kausi 2017

Ensi kaunna minulla on alla kaksi ponia , joista toinen treenissä noin kaksi kertaa kuukaudessa noin viikon ajan, jos ei enemmänkin. Capin kanssa on alkanut sujumaan todella hyvin ja sen kanssa aloitankin kahden viikon päästä kisakauden. Haetaan senkin kanssa kvaalit FEI-luokkiin. Kisaan siis Ranen lisäksi sillä myös ainakin näitä "pääkisoja", kuten Halli-SM  yms.
Ranen kanssa nautitaan ja näytetään mihin pystytään. Tunnen vihdoin olevani valmis näihin luokkiin ja toivottavasti meidät Ranen kanssa nähdään Ruotsissa kesä- heinäkuun vaihteessa. Kisaan samoja luokkia molemmilla poneilla jos kaikki menee hyvin, joten mitään ei voi sanoa varmaksi. Mulla on kaikki mahdollisuudet kaikkeen, josta en voi tarpeeksi edes kiitellä Capin omistajaa , Anua , sponsoriani Equitaria tai äitiä.
Tästä kaudesta 2017 on täynnä mahdollisuuksia ja innolla aloitetaan se alle kuukauden päästä. Tsemppiä kaikille!
 
Nähdään valkoisten aitojen sisällä
 
Eveliina
 
 
 

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Ollaan kotiuduttu Ranen kanssa nyt jälleen Ypäjältä joululomalle kahdeksi viikoksi. Jotkut ovat kysyneet, että joko tekee mieli lähteä kotiin? Kyllä ja ei. Nyt joulukuussa olin kaikessa mukana apuna, itse treenaamassa neljä kertaa valmennuksissa viikossa, viikonloput meni ratsastusklinikoilla, maajoukkueleireillä ja sen lisäksi suoritin seitsemän koetta koulussa, että kyllä nyt voi katsoa taaksepäin ja miettiä, että mitenhän tuosta kaikesta selvisi tänne lomalle asti. Voi sanoa että nyt on takki tyhjä, mutta tässä lataudutaan ponin kanssa nyt pari viikkoa ja lähdetään taas uudella innolla kohti treenejä. kansainvälisiin kilpailuihin on enää kolme kuukautta ja näyttää ihan hyvältä jo nyt niiden suhteen. Poni alkaa olla vihdoin siinä raamissaan missä kuuluukin ja voidaan alkaa treenaamaan ratojen asioita. Kehittymisen kannalta ollaan jopa edellä kotivalmentajan mukaan, siihen nähden mitä rytmiä oltiin ajateltu tälle talvelle.

 
Se mikä on erityisesti muuttunut täällä ollessa on se, että päivän kohokohta on tuon ^ ponin näkeminen ja uskon että minun näkeminen on myös Ranelle paras kohta päivästä. Ei enää oo niin väliä, jos ei kerkeä syömään tai nukkumaan, sillä käytän aikaa koko ajan vaan enemmän ja enemmän Ranen kanssa olemiseen, vaikka aikataulu olisi kiireinen. Mun ja Ranen side alkaa olla todella vahva, vahvempi mitä koskaan ja se näkyy myös meidän treeneissä. Ollaan enemmän kavereita ja tehdään yhdessä, eikä virheitä jäädä murehtimaan. Se tekee töitä paljon mieluummin ja mielestäni voi mieleltänsäkkin paremmin mitä koskaan meillä ollessaan.
Jää miettimään sitä, että miten treenit menisivät, jos menisin aina kiireellä tallille, heittäisin satulan selkään ja kävisin nopeampaa treenaamassa? Siinä myös huomaa koko vuoden virheen mitä on tehnyt. Kotivalmentajani sanoo aina että kiire on vain tunnetila. Pari kertaa olen naurahtanut sille lausahdukselle, mutta pikkuhiljaa tajusin taas että niinpä, miksi pitää olla kiire? Siispä tallille mennessäni unohdan kellon ja kun sieltä astun pois katson sitä seuraavan kerran. Mikään koe ei ole ainakaan vielä mennyt huonosti sen takia eikä katastrofia ole tapahtunut. Sen sijaan olen saanut Ranesta mun parhaan ystävän ja ponin joka on mun puolella vaikeissa tilanteissa. Käyttäkää siis aikaa hevosiinne ja niiden kanssa "hengailuun". Ikinä ei ole niin kiire, ettei voisi kuunnella miten ponin päivä on sujunut.
 
Kuvan poni on kirsikka kakun päälle tälle talvelle. Nieuwmoed`s Captain on poni, joka on minulla käytössä tammikuusta eteenpäin ja toivon tekeväni sillä mahdollisimman paljon startteja ja että yhteistyö alkaisi nopeaa pelittämään, sillä tässä on poni josta ei laatu pääse loppumaan. Poni on vasta 6-vuotias ruuna, joka omistaa erittäin näyttävät liikkeet, paljon energiaa ja joka on  koulutukseltaan todella pitkällä ikäisekseen. Poni on minulla pätkissä Ypäjällä treeneissä ja pyritään mahdollisimman nopeaa FEI-radoille. Poni on myös koko ajan myynnissä, mutta mun ois tarkotus hakea sille kokemusta poniohjelmista ja että se sais tasaisuutta poniradan asioihin poniratsastajan kanssa. Tällä ponilla ratsastaminen on suuri etuoikeus ja luulen, että opin siltä todella paljon.
 
Captainin myynti-ilmoitus ja video:
 
 



lauantai 12. marraskuuta 2016

kuulumisia!

 

 
 
 
Kisakausi on taputeltu ja talven treenikausi saatu oikein kunnolla käyntiin. Poni on tehnyt mäkitreenejä, pitkiä maastoja ja jopa Piken estevalmennuksessa päästiin käymään koulutreenien lisäksi. Itse olen saanut rutiinin salilla käymisestä ja jo nyt se on kyllä auttanut paljon ratsastamiseen. Pidettiin myös valmentajan kanssa palaveri ensi vuoden tavotteista ja siitä, miten treenit suunnilleen menevät talven yli. Mahdollisuuksien mukaan yritän olla täällä mahdollisimman pitkälle kevääseen. Ehkä jopa lopetan peruskoulun tänne, niin ainakin toivon.
 

Huippu tiimi!

Kotiin ei ole edelleenkään ikävä. Puheluiden kesto on silti huomattavasti pidentynyt läheisten kanssa. Kaverin kanssa puhelut venyvät välillä pariinkin tuntiin ja äiti tietää joka toisen askeleeni täällä. Onnekseni hän omistaa Whatsappin, ettei soittaa tarvitse jatkuvasti -haha. Pohjanmaalle lähden käymään parin viikon päästä, ettei  pohjalaasten tänne tarvitse jokaisen erikseen tulla. Rane jää tänne siksi aikaa Kiian ratsastukseen.
Kyllä mä teistä pohjanmaalaisistakin tykkäään, mutta nämä hämäläiset ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Vähän väliä saan täällä kuulla murteestani, niin opettajilta kuin oppilailtakin ja itse en taas voi ymmärtää joitan heidän sanojaan. Solussamme puhutaan myös ainakin neljällä eri murteella. Se on ihan hauskan kuuloista! Ruotsia tulee puhuttua myös jonkun verran. Vimpelissä kukaan (paitsi rakas isoäitini) ei puhunut, mutta täällä suomenruotsalaisia riittää. Hulluna ruotsinkielenopiskelijana voin sanoa että I LOVE IT!
 
 
 
 
Solussamme olevat tytöt ovat kyllä aivan täyttä kultaa. Mikä onni kävikään, että juuri näiden tyttöjen kanssa pääsin saman katon alle. Riitoja ei ole, itsetehdyt säännöt siivoamisvuoroista sujuvat kuin vettä vaan, huumoria löytyy yllin kyllin ja vaikeissa tilanteessa kehen vain voi tukeutua. Olen siis enemmän kuin kotonani täällä näiden ihmisten kanssa.
Tallilla mulla on ihan oma "varaäiti" Asta ja Kiia, joíta mukavempia ihmisiä saa kyllä ettiä. Tallissa saattaa kulua puhuessa pari ylimääräistä tuntiakin Astan ja Kiian kanssa, sekä Kiian kiireiden aikaan saan treenata heidän ihanimmalla Lavita ponilla. Hienoa, että on ihmisiä jotka jaksaa tsempata vaikeittenkin aikojen yli.
Unohtamatta valmentajaani Anua, joka pitää kaikki ohjakset käsissään. Välillä se Hollannista tai milloín mistäkin järjestää mulle kavalettitunteja, kengityksiä tai personal trainereitä salille avuksi,sen lisäksi että valmentaa mua lähes joka toinen päivä.
Avasin yksi aamu puhelimen ja katsoin Anulta tulleen viestin, jossa hän kertoi mahdollisuudesta ihan huikeaan diiliin, josta en uskalla vielä edes kertoa. Hieraisin silmiäni ja luulin sen olevan unta. Katsoin puhelimen näyttöä uusiksi ja soitin äidille. Tuntuu että täällä asuminen tuo paljon mahdollisuuksia ja että mulla on tiimi joka haluaa oikeasti olla tekemässä musta parempaa, ja parempaa ratsastajaa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
 
 
 
Paljon uusia ystäviä ja todella mukavaa arkea heidän kanssa. Olen löytänyt itsestäni taas sen sosiaalisen puolen ja sen, miten paljon tykkäänkään olla ihmisten kanssa. Olen käynyt myös koulun puolesta täällä tutustumassa eri lukioissa ja tuntuu, että täälläpäin olisi luonnollista jatkaa ensivuoden syksyllä. Tämän kokemuksen jälkeen en usko, että isoon lukioon meneminen tai itsenäinen opiskelu ovat mikään ongelma.
 
 
Eveliina
 
 
 
 

 

 
 

lauantai 22. lokakuuta 2016

Me olympiaratsastajat

Maajoukkuevalintojen alla tunnelma on ratsukoiden välillä jotenkin jännittynyt. Ketä uusia, ketkä pysyy ja miten ensi vuonna joukkueet meneekään? Itse olen menossa katsastuksiin jo toista kertaa ja vuoden ajan maajoukkuejutuissa mukana olleena omat luulot kaikesta mitä siellä tehdään ovat karisseet. Voin vain kuvitella kuinka uudet poniratsastajat jotka ovat katsastuksiin menossa jännittävät sitä, niin kuin minä viime vuonna. Olihan se alkupotkaisu omille unelmille, kun sinne sitten pääsi. Haluan kuitenkin painottaa, että jos sinne ei pääse, ei se tarkoita sitä ettei voisi olla mukana ensi vuoden KV-kisoissa tai että olisi huono ratsastaja, mutta se on erinomainen tuki ratsastajalle ja siellä saa hyvin realistiset tavoitteet mitä lähdetään toteuttamaan. Se on syy siihen, miksi haluan olla mukana jos vain pystyn.

Pm 2016 Ypäjä. kuva Senja Holpainen


Oma kotivalmentajani aina sanoo minulle, että "Ollaan matkalla poniratsastajasta GP-ratsastajaksi  ja kaikki mitä opit, on askel eteenpäin tällä matkalla."
On tärkeää tottakai tehdä parhaansa ja keskittyä täysillä suorituksiinsa, mutta itse olen maajoukkuevuoteni aika oppinut tajuamaan tämän lauseen merkityksen kantapään kautta. Poniratsastajana olen vasta niin alussa. Ponivuosien aikanahan on periaatteessa tarkoitus astua tähän treenimaailmaan ja opetella asioita, jotta ne olisivat sitten hevosten kanssa helpompia. Treeni täytyisi pitää aina tärkeimpänä, kuin maineen ja kunnian haaliminen. Kuka tekisi tätä vain kilpailemisen takia? Tämän ikäisenä KV-radoille pääsy on etuoikeus ja laajentaa valtavasti kuvaa siitä, mitä taso muissa maissa on.
Tällä hetkellä unelmoin tottakai maajoukkueeseen uudelleen pääsystä ja että kisat menisivät siihen malliin, että pääsisin kansainvälisille radoille parantamaan suorituksiani. Tavoitteissani vuoden sisällä kuitenkin on päällimmäisenä oppia ratsastamaan niin, että on helppo siirtyä hevoseen. Haluan ratsastaa hirveästi erinlaisia hevosia ja poneja, jotta laajennan omia taitojani ja tehdä niitä sulkuja ja takareita loputtomia määriä koko vuoden ajan. Aion myös nauttia täysillä vikasta ponivuodestani ja erityisesti toivon Ranen pysyvän hyvässä kunnossa ja innokkaana kisaradoilla.




Omat unelmani siintelevät siellä missä varmaan jokaisen ponitytön jossain vaiheessa: Olympialaisissa ja kansainvälisillä kouluradoilla,  tottakai jonkun huippu liitokavion kanssa. Kaikki hevoset jota mulla ennen sitä tulee olemaan ja joka ikinen rata ennen  olympiarataa on  askel lähemmäksi sitä. Tällä hetkellä siis Ranen kanssa suoritan yhtä vaihetta kohti sitä nyt Ypäjällä ja juuri tähän tilanteeseen se on täydellisin mitä voisi olla. Se opettaa kuinka ratoja ratsastetaan ja pelastaa vielä joissakin tilanteissa. Sen kanssa kaikki on helppoa kisapaikoilla ja saan keskittyä vain suorituksiin. Se tökkää nenällä jos rata menee huonosti ja on tyytyväinen joka suoritukseen, vaikka itse pilaisinkin koko radan. Rane on aina ylpeä minusta.
Maajoukkueleireillä, kilpailuissa ja treeneissä tuntuu samalta kuin tapaisi suomalaisjoukon Thaimaassa ja tuntee olonsa hyvin kotoisaksi. Meitä yhdistää jotkin asia: samat unelmat, kova reeni, intohimo, motivaatio ja rakkaus ´hevosia kohtaan. Me kaikki ollaan samassa veneessä.

Ratsastus on yksilölaji ja joudumme välillä kilpailemaan parhaitakin ystäviämme vastaan, jolloin voi tulla tilanteita joissa toinen joutuu joka tapauksessa pettymään. Nostan tämän vuoden nuorten ratsastajien SM:mät esille, jossa tytöt joutuivat ratkaisemaan mitalit kavereiden kesken ja tekivät sen niin ammattimaisesti kuin voi vain vaatia. Osattiin jopa siinä tilanteessa olla onnellisia toisen puolesta ja sen jälkeen lähdettiin yhdessä juhlimaan mitaleita. Kaikkihan heistä hattunsa olivat ansainneet ja mitalijaon ratkaisi se, kuka vaan sattui sinä päivänä onnistumaan. Mielestäni tämän  vuoden yksi hienoimmista hetkistä kouluratsastuksessa. Kunpa kaikki pystyisivät iloitsemaan toisten puolesta oltiin sitten kansainvälisissä tai seurakilpailuissa. Toivon, että jokainen voisi miettiä omalta kohdaltaan, miten voisi parantaa tunnelmaa joka puolella Suomea kisoissa, oli kyse sitten mistä lajista tahansa.
Me kaikki maajoukkueessa ja kansallisella tasolla ollaan vasta matkamme alussa. Kuljetaan sitä matkaa kunnialla yhdessä ja toteutaan meidän kaikkien unelmat, sillä suomalaisella sisulla joka meille on annettu, kannustetaan toisiamme upeisiin suorituksiin ja otetaan uutta verta mukaan innolla. Mitä enemmän hyviä lupaavia ratsukoita, sitä kehittyneemmäksi ja vahvemmaksi Suomen kouluratsastus tulee.


Täytyy muistaa, että jokaisesta meistä voi joskus tulla Olympiaratsastajia
Work hard, dream big
Eveliina



lauantai 15. lokakuuta 2016

Terveisiä Ypäjältä!

Kaikki pakattu, auto starttaa ja ilmassa on haikeutta. Valjashuone jää melkein tyhjäksi tavaroitteni lähdettyä paikoiltaan. On jo kiire, eikä turhia hyvästelyjä kerkeä tekemään, hyvä niin. Koko matkan puhumme äidin kanssa hevosista, tottakai, ja moni soittaa vielä matkalla tsemppaakseen mua. On mulla hyvä tiimi.


Kaksi viikkoa takana tätä sanoinkuvailettoman hienoa hevoselämää Ypäjällä. Siellä ei turhaa sanota, että täällä eletään täyttä hevoselämää, sillä sitä se todellakin on. Herään joka aamu orisuokkien hirnuntaan, kun ne pääsevät tarhaan, joka on melkein meidän soluasunnon ikkunan alla. Kyllä se auton äänen voittaa. Täällä pohjanmaalla kouluratsastajana ollessani en olisi voinut kuvitellakkaan, kuinka hyvissä oloissa muut on treenannut nämä talvet. Vihdoin ja viimein mullakin on mahdollisuus kävelyttää hevonen lämpimästä tallista suoraan (laskin, 23 m välimatkaa maneesin ja tallin välillä) lämpimään maneesiin ja saada laadukasta valmennusta. 
Treenaan valmentajan kanssa noin joka toinen päivä. Nyt ollaan keskitytty todella paljon istuntaan ja oon erikseen käynyt istuntavalmentajan valmennuksissa. Se on auttanut todella paljon ja vatsalihakset ovat kyllä kiittäneet. Ranelle vaihdettiin myös satula, sillä edellinen oli selvästi painanut sitä lantioselkään, joka jumittanut takajalat. Jo tällä muutoksella laukka parantui paljon. Siitä isot kiitokset Satula.com, jolla siis toimipiste myös Ypäjällä ja päästiin sinne sovittamaan monta kertaa satuloita. 
Treeneissä ollaan tehty ponin ja mun suoruutta, sekä kasvatettu ponin kantovoimaa. Jo kahden viikon treenien jälkeen poni on alkanut liikkumaan paremmin jousilla ja tuntuu, että oon oppinut enemmän mitä koko vuonna yhteensä. 
Ypäjältä oon saanut todella paljon kavereita jo lyhyessä ajassa. Samassa solussa mun kans asuu 5 muuta tyttöä ja meistä on jo nyt tullut todella hyviä kavereita. Myös uudessa luokassani Kartanon koulussa mulle on tullut uusia tuttavuuksia ja kaikki on koulun puolesta mennyt todella hyvin. Siitä olin kuitenkin yllättynyt, että koulussa missä olen, ei mun lisäksi ole kuin pari ratsastajaa. Ilmapiiri hevosista puhuessa on kuitenkin paljon kevyempi kuin Vimpelissä. Päivät menee koulun jälkeen tallilla, kuntosalilla ja kavereiden kanssa ollessa. 
Opistolla on lähes joka viikko kaikkia klinikoita, kilpailuja, valmennuksia eri valmentajilta ja tykkään pitkän päivän jälkeen vaan istuutua maneesin nurkkaan ja seurailla näitä. Mahdollisuudet kansainvälisesti pärjänneiden valmentajien ja ratsukoiden seuraamiseen ovat Ypäjällä niin huiput ja niistä oppii paljon. 
Apu täällä on myös todella lähellä. Mikä ikinä vaiva tai huoli onkaan, niin siihen saa heti apua ammattilaisilta. 
Talven treenisuunnitelma on pitkä ja edetään palapalalta eteenpäin. Tein ison päätöksen lähtiessänni tänne ja jouduin luopumaan paljosta. Jo Kapu riittää pelkästään tähän paljouteen, mutta tällä hetkellä voin ainakin sanoa, että se todellakin oli sen arvoista. Ypäjällä teen just sitä mistä tykkään. Katsotaan minne polku vie tämän talven jälkeen. Yhteishaussa ainakin Ypäjä taitaa olla ykkösenä.

Eveliina



perjantai 19. elokuuta 2016

Vastaukset kysymyksiinne tulevat tässä!

Kuinka kauan olet ollut kouluratsastaja?

koulua oon treenannut 11-12 vuotiaasta tavoitteellisesti.

Kuka oli ensimmäinen poni/hevosesi?

Ensimmäinen Ponini on ollut vuonohevonen Prinz Henning "Henttu" jonka sain 9 vuotiaana?

Minkälaista on olla maajoukkueessa ja ovatko treenit raskaita siellä?

Maajoukkueessa on kivaa mutta myös aika raskasta olla, koska siellä on kovat vaatimukset kehityksen suhteen. Treenit ovat tiiviitä, mutta yhdelle ratsukolle pidetään vain 30min, johon itse verkataan alle. Vaikka 30min mennään täysillä putkeen, niin ei se mitenkään erityisen raskasta ole. Perus FEI ratojen juttuja mennään läpi!

Miks päädyitte ostamaan Ronaldon?

Haluttiin ulkomailta ostaa poni ja kokenut, jonka kans ei tarttis pelätä että se karkaa radalta käsistä ja olis opetusmestari. Rane sattui olemaan kaikkea tätä. 

Suurin este minkä olet hypännyt ja kenellä?

Kapulla oon kotona joskus mennyt 125-130 yksittäisinä.

Ketä ratsastajaa ihailet?

Charlotte Dujardin, Lina Dolk, Isabel Werth ja tottakai meidän oma Kyra Kyrklund!

Suosikki ratsastajat poneissa, junioreissa, nuorissa?

Jos suomalaisista puhutaan niin poneissa Vilma Taira ja Amudha Huttunen (poneissa), junioreissa Kiia Kuosa ja Olivia Vliek (junioreissa) ja nuorissa Ella Paloheimo!

Sun lempivalmentaja, koulurata ja hevostarvikemerkki?

Anu Korppoo, FEI ponien joukkueohjelma ja JH collection tai Pikeur!

Miten paljon sulla jää vapaa aikaa kavereille tai muulle?

En ole lähes ollenkaan kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Tallihommat koulun jälkeen ja sen jälkeen koulujuttuja tai ihan vaan lenkkeilen yms. jos jää ylimääräisitä aikaa. Viikonloput kisoja, valmennuksia, lepoa tai olen muiden mukana kisoissa. 


Mikä on parasta ratsastuksessa? sano vain yksi asia!

Vaikeaa sanoa vain yksi asia, mutta mun mielestä parasta on ehkä itse hevosen ja ratsastajan välinen "maaginen" yhteys.

Tuleeko Rane myyntiin sun ponivuosien loputtua ja tuleeko sulle junnuheppa?

Näillä näkymin tulee myyntiin ja tulee junnuheppa!

Haluaisitko kisata ulkomailla tai lähteä sinne treenaamaan?

Ens vuonna ois tarkotus ainakin Ruotsissa ja mahd. Virossa päästä kisaamaan! Treenaamaan haluaisin lähteä jossain vaiheessa Belgiaan meidän tuttavan tallille. Ehkä mahdollisesti ponivuosien jälkeen.

Eveliina