Koska uskon, että kaikella on tarkoitus, niin osaan melkein varmaksi sanoa, että Saksan matka muutti minun elämäni. Ilman sinne lähtemistä tekisin kaiken vielä pakolla. Uskottelisin itselleni asioita kiertääkseni faktoja.
Tajusin ettei tätä harrastusta voi tehdä muita varten. En voi ostaa joka syksy uutta hevosta sen vuoksi, että muut käyvät Saksasta ostamassa uusia tykkejä joiden tulokset näyttävät 78%, 76%, 77%.. On tyydyttävä siihen mitä on ja uskottava että kun vaan jaksaa treenata, niin se riittää sinne kärkeen. On tärkeintä luottaa omaan hevoseensa. Uskoa sen kykyihin ja treenata täysiä kohti omia tavoitteitaan. Kuulin Saksassa koko ajan sitä kuinka Wellu ei riitä, kuinka minun tulisi vaihtaa hevosta.Kuulin valitettavasti samaa myös Suomessa. Heräsin siihen että ihan oikeasti, Wellu on kaikki mitä mulla on, uskon siihen 110%, ja te haluatte mun vaihtavan hevosta? Miten kukaan voi oikeasti oppia ratsastamaan, jos ongelmien tullessa vaihdetaan helpompaan?
Kuten Charlotte Dujardin sanoi "Älkää käyttäkö valtavia summia uusiin hevosiin, vaan käyttäkää kaikki se raha treenaamiseen"
Opin Saksassa siis arvostamaan Wellua ihan eri tavalla. Hemmetti, mulla on hevonen joka riittää, sanoi kuka muu mitä tahansa. Sillä mennään ja saadaan sitä mitä annetaan. Loppujen lopuksi kilpailuista saadut laput ja seinien koristeet kertovat vain siitä mitä ollaan yhdessä matkallamme saatu aikaan. Sekin riippuu aina vähän tuomarista, päivästä ja säästä, joten voiko loppujen lopuksi elämää laittaa yhden kilpailun varaan?
Mulla menee kilparheilijana tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Vatsassa on pieni kutina jo tulevasta kilpailukaudesta. Hevosta treenataan hyvällä tahdilla kohti ensimmäisiä kilpailuja uuden valmentajan kanssa. Suunnitelma ensi kaudelle on meille sopiva: taidetaan vaan nauttia täysillä mutta rennosti. Ensimmäistä kertaa kilparatsastajana olen pystynyt keskittymään omaan terveyteeni. Jaksan tallin jälkeen käydä lenkillä tai salilla. Pystyn lähtemään kavereiden kanssa jonnekkin ilman että joudun kantamaan siitä huonoa omatuntoa Wellun suhteen. Ennen ihmettelin miten muilla kilpakavereillani on aikaa "elää" , mutta sitten tajusinkin että vika taitaa olla omassa liian tiukassa asenteessani. Voin antaa lajille kaikkeni vaikka omistan myös muun elämän. Tärkeää on ollut myös hyväksyä itseni ratsastajana ja huomata muidenkin hyväksyvän sen. Se on osa minua. Mikään treenin määrässä tai motivaatiossani ei ole muuttunut, olen vain oppinut elämään uudestaan ja ottamaan asiat rennommin -- voimaan paremmin.
Kymmenen tipsiä ensi kaudelle ja muuten hevoselämään:
1. Se mitä sulla on, riittää ihan varmasti.
2. Usko itseesi -- usko hevoseesi
3. Nauti hetkistä jolloin onnistut, äläkä häpeä sitä jos olet ylpeä itsestäsi
4. Kaikista tärkeintä on opetella ratsastamaan hevosta silloin kun se on huonoimmillaan, älä siis masennu huonosti menneistä treeneistä tai kisoista. Ne opettavat sinulle enemmän kuin sata onnistunutta.
5. Kyseenalaista, kuuntele ja kysy, mieti mikä sinulle on paras. Radalle lähtee loppujen lopuksi vain sinä hevosesi kanssa, valmentaja ja äiti jäävät aina kentän laidalle. Ratsastajan mielipide on aina etusijalla.
6. Älä tavoittele aina sitä mitä sinulla ei ole, vaan paranna sitä mitä sinulla jo on
7. Rakasta hevostasi
8. Käy mukavuusalueen ulkopuolella jokaisessa treenissä, jotta kehityt
9. Arvosta muita ratsastajia, tee niin kuin haluaisit itsellesikin tehtävän
10. Sinä osaat, riität ja olet matkalla kohti tähtiä. Älä aliarvoi itseäsi.
Eveliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti