Ponivuodet taputeltuna

Huhtikuussa 2015 koin saavani oven auki kohti unelmiani, kun talutin uutta poniani meidän pihassa. Se oli pörheänä, mutta kuitenkin sen silmístä näki viisautta ja lempeyttä. Oltiin molemmat samassa tilanteessa: vieraita toisillemme ja meillä oli yhteinen matka vasta edessä. Se oli niin viisas, ystävällinen, persoonallinen ja ihmisystävällinen. Se hörisi joka kerta tarhassa haettaessa ja oli iloinen töihin päästessään. Huomasimme äkkiä äidin kanssa sen, kuinka persoonallinen ja hyvä tyyppi poni oli, mutta oli todella vaikeaa päästä ponin ystäväksi ja saada se minun puolelle.
Tästä alkoi taistelu  kohti unelmia. Oltiin todella raskaassa tilanteessa ja kahlattiin vain suossa täällä kotona ilman pohjia, tukea tai valmennusta. Pimeän talven yli päästyäni olin kuitenkin löytänyt sen sinnikkyyden mitä vaadittiin kaiken saavuttamiseen.

Kauden 2016 alussa prosentit olivat 61..% ja kauden lopuksi vähän alle 68...% takana myös yksi kansainvälinen startti ja koko vuosi maajoukkueessa. Tuona kauna emme olleet yhteenkään rataan tyytyväisiä ja kotimatkat Etelä-Suomesta kotiin Pohjanmaalle olivat tuskallisen pitkiä ja itkuisia. Silti olimme Suomen viiden parhaan poniratsukon joukossa kouluratsastuksessa ja sijoituksia ropisi. Kaikki näytti ulospäin hyvältä, mutta oma oloni radalla oli hirvittävä ja oma itsevarmuuteni radalla oli sitäkin surkeampi. Taistelu tuona kauna oli kuitenkin kautta 2017 varten, johon päätimme saada homman toimimaan ja päästä nauttimaan viimeisestä kaudesta Ronaldon kanssa.

Muutto Ypäjälle, valmennusasiat kuntoon ja paluu omaan perusratsastukseen ensimmäisen puolen vuoden ajaksi. Samalla poniin paljon voimaa. Suoraan sanoen saimme kaivaa sen ponin esiin minkä ostimme Ruotsista, sen jälkeen, kun olin vuoden ratsastanut sitä väkisten ja väärin. Teimme Ranen kanssa myös paljon töitä, jotta siitä tulisi mun ystävä ja se alkoi tekemään töitä kanssani. Mun asenne ratsastukseen ja treenaamiseen muuttui Ypäjällä täysin. Olin ammattilaisen käsissä joka rakensi minut ratsastajana uusiksi ja teki ratsastajan joka kestää kaikissa kisatilanteissa paineen ja pystyy suorittamaan omalla tasollaan oli kyse sitten seura- tai Euroopan mestaruuskisoista. Monet treenit purin hammasta ja pidättelin itkua, mutta silloin oli valmentaja joka vei siitä aina eteenpäin ja lopulta saatiin kaikki mitä tavoiteltiin.
Aloitettiin kisaaminen ja ensimmäisissä kisoissa epäonnistuin. prosentit jäivät hieman alle 66% joka oli pettymys. Seuraavana tehtävänä olikin löytää oikea systeemi siihen, miten ponia treenataan ennen kisoja ja kisaverkassa. Sen löydettyä seuraavat kisat voitin, kansainvälisissä suoritin tasaisesti 66, 66 ja 66. Silloin sanoin valmentajalle ensimmäistä kertaa, että radalla oli jo ihan ok olla. Tähän olimme erittäin tyytyväisiä ja päätimme jatkaa samalla systeemillä. Voitto, ennätysprosentteja, Cupin voitto, tieto PM-paikasta ja varoitus EM:iin lähdöstä. Suomen mestaruus -mitali ja PM:issä 66, 66, 66, säilyttäen oma kansainvälinen taso Suomen ranking 1 heinäkuun loppuun asti, vaikka Suomessa kisaaminen loppui jo kesäkuun alussa muiden jatkaessa kilpailuja.

PM-kisojen kur-ohjelman vedin Ronaldon kanssa fiilistellen. Aamulla oli haikeaa lähteä kisapaikalle tietäen, että kaikki loppuu tänään. En vaatinut ponilta niin paljon, vaan mentiin vain yhdessä ja tehtiin niin kuin missä tahansa radalla. Aitojen sisällä poni tuntui erinomaiselta ja tunsin kuinka se teki mun kanssa, mun ystävänä kaikkensa, jotta rata onnistuisi. Aurinko paistoi, katsomo täynnä väkeä ja tiesin että Suomesta asti katsottiin livenä meidän esitystämme. Meidän oma musiikki alkoi soimaan ja sain nauttia ponivuosien työntuloksesta juuri siinä hetkessä, sen ponin kanssa. Aivan kun Rane olisi tiennyt myös, että tää on se hetki.

Kaksi vuotta sitten seurasin Facebookista kuinka omat esikuvani olivat voittaneet suomenmestaruus -mitaleita poneissa ja lähdössä edustamaan Suomea ulkomaille. Päätin jo silloin, että haluan joskus kokea saman, mutta pidin sitä mahdottomuutena. Silti lähdettiin tavoittelemaan tätä kaikkea ja tänä päivänä kun kirjoitan tätä tekstiä, olen saanut kaiken sen, minkä piti olla mahdottomuus.

Tämän jälkeen on helpompi lähteä haaveilemaan tulevasta. Toivottavasti sama sinnikkyys jatkuu juniorivuosina, vaikka haaveet yltävät ehkä jo nuorten sekä U25 ratsastajien vuosille. Aikaa on enemmän ja taas lähdetään uuden hevosen kanssa kohti parempaa ratsastusta, parempia tuloksia ja uusia tavoitteita!

Rane lähti kaksi viikkoa sitten ihan uskomattoman taitavalle pikkutytölle, joka varmasti rakastaa

Ranea vähintään yhtä paljon kuin minä.

Etsinnässä on hevonen ja lähiviikkoina kone lennättää meidät koittamaan eri hevosia ulkomaille. Hevosen etsiminen on jo senkin puolesta vaikeaa, että omistan kääpiön jalat ja valitettavasti suurin osa hevosista on vähintään Mount Everestin kokoisia -haha.

Pohjoismaidenmestaruuksista palattuani kesä meni kuitenkin Ranen ratsastamisen lisäksi valmentajana ja oman tiedon sekä taidon välittäjänä toisille ratsastajille. Pääsen omien oppilaisen mukana kisapaikoille lievittämään kisakuumetta ja olemaan se, joka yrittää pitää kilpailijan pään kasassa ennen radalle menoa ja sen jälkeen. Muiden auttaminen ratsastuksessa on ehdottomasti se mun juttu! Toivottavasti pystyn tekemään sitä lukion ohella niin paljon kuin vain mahdollista. On ihanaa nähdä oppilaita oppimisen ilo silmissä ja ratsastajia joilla on unelmia.

Meillä on niin hieno laji, joka avaa jokaiselle mahdollisuuden uneksia ja unelmoida. Jokainen meistä voi olla joskus se, joka kipuaa Olympiaradalle asti. Kannattaa siis tehdä yhteistyötä ja auttaa toista omilla kokemuksillaan ongelmien yli, ilman ennakkoluuloja. Omassa opetuksessani haluaisin painottaa juuri tätä, että valmentajakin voi olla se joka oppii sen tunnin aikana yhtä paljon kuin oppilas. Omat oppilaani ovat ainakin antaneet vähintään yhtä paljon minulle, mitä he ovat saanet minulta.

Hyvää ratsastuksentäyteistä syksyä kaikille!

Eveliina