Täyttämässä suuria saappaita

16.3 perjantai ja minun syntymäpäiväni. Aamulla aurinko paistoi ikkunasta suoraan silmiini kun heräsin ja kävellessäni alakertaan isä antoi minulle lipun tämän vuoden Horse show:hun. Koulussa halauksia ja onnitteluita. Opettajat kiireisenä minun kanssani. Yrittivät siis saada läksyjä minulle ensi viikolle kasaan. Sain jo kolmannen viikon vapaata lukiosta tänä vuonna, kiitos. Meidän lukiossa on suurempi huoli minun jaksamisestani opettajilla, kuin minulla itselläni. Tänä vuonna en juhlinut synttäreitä mitenkään. Huomenna on lähtö aamusta jälleen Ypäjälle ja ilta meni pakkaillessa. Ypäjällä on kyllä vastassa ystäviä, joita en ole nähnyt todella pitkään aikaan. Kuinka ihanaa päästä myös taas oman valmentajan silmien alle.

                                       kuva Krista Moisio

Tuntuu ihan järjettömältä, että lopetin juuri poneissa ja olen ensi viikolla menossa juniorina jo kansainvälisiin. Olen ainut "uusi" junnu, joka kvaalasi mukaan kansainvälisiin kilpailuihin. Huijattiin äidin kanssa aika kovasti itseämme, kun syksyllä oikeen monesti joka lööpissä sanottiin että "Rauhallisesti sitten otetaan tuntumaa kohti junnuluokkia. Tutustutaan koko ensi vuosi uuteen hevoseen ja mennään vähän pienempiä luokkia." Mites kävikään? Kaksi starttia takana tuon hevosen kanssa ja suoraa kansainvälisiin. Saappaat tuntuvat aika isoilta.

Mutta jotain tässä on tehty oikein jos kansainvälisiin ollaan menossa. Ollaan todellakin koeteltu omaa jaksamista tällä kulkemisella, mutta sitten kun ei ole tarvinnut, niin sitten ollaankyllä levätty. Turhia maneesireissuja ei paljon kerry ja on aina mukava raskaitten reissujen jälkeen vaan kevennellä omalla kentällä lumihangessa. Oma, ja hevosen mieli lepää. Se, että välillä lähdetään töihin ja kouluun tuntuu lomalta ja se että pyöritetään tätä tavallista arkea, mikä on kyllä jäänyt aika vähiin.

Valmennettavat ovat myös saaneet kunnon kuurin perusratsastusta, heidänkin kisakausi alkaa aivan kohta. Tuo tunnin pitäminen on kyllä niin mun juttu, toivottavasti saan tehdä sitä jatkossakin. Yksi hienoimmista asioista siinä hommassa on kehittymisen näkeminen sekä se, että joku luottaa suhun ihan kympillä.

Olen pikku hiljaa myös löytänyt täällä Vimpelissä oman paikkani niin koulussa, kuin vapaa-ajalla. Olen löytänyt ihmisiä ympärille, jotka ymmärtävät ja kuuntelevat. Saan olla juuri se heppatyttö niin kuin haluan, se on mulle aika iso asia. Joskus täytyy vain osata luopua sekä luottaa siihen, että löytää ympärilleen ne oikeat ihmiset. Lukiossa on myös alkanut valjeta hieman suuntaus, minne mahdollisesti lähtisi opiskelemaan, jos jokin saa mut tänne jäämään lukion jälkeen. Pelkän suunnankin löytäminen tässä vaiheessa on aika iso motivaation lähde. Motivaatio nimittäin usein löytyy vain kouluratojen lukemiseen, haha.

Mutta nyt katseet kohti Ypäjää ja Suomen lippujen neulomista varusteisiin! Heja Finland, tää on aina yhtä hienoa!

Aurinkoista kevättä kaikille!