Kuulumisia

Kausi on aloitettu helposta A:sta Ranella 67.5% ja Kapulla 68.3% 1-tason kisoissa. Käytiin testaamassa, miten ponit radalla toimii. Kapun kanssa olin huolellisempi teitten suhteen, josta paremmat prosentit, mutta Rane olisi varmasti pystynyt samaan mun omalla tarkemmalla ratsastamisella. 

Eilen 28.2 olisi ollut Top Dressage Finlandin rataharjoitukset, mutta ne jäivät meiltä viime hetkellä väliin, kun kopin renkaat olivatkin niin jäässä, etteivät pyörineet. Onneksi. sillä oksensin eilen aamulla ja nyt olen kotona mahataudissa. Ei olisi ollut hääviä tässä taudissa olla Ypäjällä!

Ponit on toiminut tosi hyvin. Oltiin Kokkolassa aluevalmennuksissa ja Anu kehu, että Kapukin oli mennyt eteenpäin. Sain Ranelle todella hyviä vinkkejä, miten saan sen käyttämään itseään koko kropastaan. Myös Anu  käski ratsastaa Ranea aivan kuin hevosta, sillä se selvästi tarvitsee todella vahvan istunnan. Tähän asti Rane on päässyt heittämään mua vähän pois satulasta, mutta nyt vaan sinnittelen, että pysyn tiiviisti satulassa kiinni. Poni on tämän myötä ollut myös varmemmin avuilla ja mun istunta on parantunut.   

Rane teki ihan sika mageet käynnin kautta vaihdot laukassa, ja siinä taitaa olla meidän ässä vedettävissä hihasta kisoissa. Se on helppoa Ranelle, eikä yleensä tee tahtirikkoja siinä, vaikka itse sähläisin, mutta nyt Anu opetti todella ratsastamaan ne. Ponilla on niin ääretön kokoamiskyky, että jos se radalla ne noin tekee, niin on odotettavissa kovat numerot!

Eveliina

Henkinen valmentautuminen, kehittymisen salaisuus? 

Vuosi vuodelta aletaan keskittymään monipuolisemmin itse urheilijaan. Miten kilparatsastajan tulos saadaan entistä paremmaksi? Miten saadaan rakennettua henkisesti ja fyysisesti vahva kilpailija, joka pystyisi tekemään omalla tasollaan parhaimman suorituksensa radalla, onnistumaan?

Vasta maajoukkueessa, fysioterapeutin luennolla kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan omasta hyvinvoinnista, ryhmähengestä, (sis. Hevospiireissä) valmentajan ja valmennettavan välisen yhteyden tärkeydestä ja siitä, miten hirveän vaativa laji meidän lajimme henkisesti oikeasti on. Aika monta kilpailua ja siihen valmistautumista olen käynyt ja jälkeenpäin harmittaa ajatus siitä, miten hyvin tähän mennessä olleet kisat olisivatkin menneet, jos mukana olisi ollut psyykkinen valmentautuminen tulevaan koitokseen. 

Vaativa laji henkisesti, häh?

Ratsastajana olen tositilanteissa hätäinen. Menetän pisteitä paineen alla sillä, että teen kulmista suorat, laukat nousee miten sattuu ja 8 m voltti taipuukin 10 metrin voltiksi. Itse lähden korjaamaan itsessäni tätä. Jotkut saattavat paineen alla unohtaa radan,tehdä liian äkkinäisiä päätöksiä tai ottaa riskejä, jotka eivät välttämättä kannata ja koko kesän treenaaminen menee hukkaan.

Lajimme on siitä haastava, että kisaamme yksilölajia kaksin. Ei ole aina kiinni itsestä, jos viimeisen esteen takapuomi tippuu tai hevonen kompastuu siirtymisessä ja menetät johtopaikan sillä. Esteillä pieni adrenaliinin virtaaminen uusintaan on hyvästä,  taisteluntahto voitosta tarttuu yleensä hevoseen ja suoritus voi parantua. Kouluratsastuksessa haastavaa on se, että adrenaliini mikä radalle mentäessä on, täytyy pitää sisällä, ettei sen vuoksi hevonen jännity ja rata mene pilalle, tai ettet itse (niinkuin mulla useimmin isoissa luokissa) ala jännityksen ja fiiliksen pilata rataa. Hyvän oman mielen hallitseva kilpailija pystyy unohtamaan paineen radan ajaksi ja ratsastaa radan täysillä.

"Lahjakkuus ei riitä"

Sanoo lajimme kovimpia nimiä, Piia Pantsu. Pantsu puhuu haastattelussaan vahvasti kilparatsastajalle tarvittavasta motivaatiosta, taistelun tahdosta ja janosta kehittyä paremmaksi. Olen itse ollut Pantsun estevalmennuksessa ja hän kysyi minulta, miksi en hyppää? Pantsu sanoi näkevänsä minussa ainesta, vaiķka silloin hyppäsin 80cm, eikä esteet olleet lajini. Pantsu oli oikeassa, nyt olen maajoukkueessa, ja se mitä hän minussa näki, on herännyt eloon. 

Jos puhutaan maajoukkueessa olevasta ratsastajasta, niin ratsastajalla täytyy olla Pantsun kuvailemia piirteitä. Olen yhden valmentajan kuullut sanovan, että "Tiedän heti kättelyssä, ilman että nään ratsastajan ratsastavan, kuka tulee saavuttamaan tavoitteensa". 

Nostan esiin kaksi ratsastajaa joissa itse huomaan Pantsun puhumat piirteet ja joita arvostan paljon. 

Janni Martikainen ja Miisa Pulkkanen ovat kaksi ratsastajaa, jotka omistautuvat lajillensa niin voimakkaasti, että se huokuu heistä ulospäin ja näkyy myös tuloksissa. Mitaleita löytyy molemmilta poneissa, junnuissa ja voin melkein luvata, että myös nuorten ratsastajien ikäkausilla. Nämä tytöt ovat olleet maajoukkueessa pitkään ja uskon, että kehittyneet pitkästi myös psyykkisellä puolella valmentautumisella. Paineen alla ovat molemmat olleet, varmasti.

Onko henkinen valmentautuminen heidän salaisuus menestymiseen? Uskon, että ainakin yksi osa sitä.

Eveliina

Kimmon valmennukset -Fiiliksiä!

Eilen lauantaina oltiin Seinäjoella molemmilla ponilla mukana Kimmo Sulkalan valmennuksissa. Itse tulin edeltävänä yönä flunssaan, mutta onneks kuume ei kuitenkaan noussut ja jaksoin hyvin ratsastaa molemmat tunnit, joka kyllä sitten illalla vähän kostautui.

Tällä kerralla olin myös Kapulla mukana ja halusin sen kanssa keskittyä suoruuteen ja siihen, että se polkee takajaloilla alle ja myös omaa suoruuttani. Nimittäin varsinkin Kapun kanssa huomaan vinouteni vasempaan kierrokseen. 

En saanut niin hyvin verkattua mitä olisin halunnut ja Kapulla kesti kauan, että se yhtään tuli avuille. Tehtiin keventäen pohkeenväistöjä ja askeleen suurennusta pohkeenväistön sisässä. Olen kotonakin tosi paljon tehnyt Kapun kanssa pohkeenväistöjä, koska se avaa hyvin sen ongelmakohdat -lavat. Myös Kimmon ajatusta harjoituksessa, että askel muuttuu samassa tahdissa askeleen sisässä, olen Kapun kanssa harjoitellut varsinkin harjoitusravissa, mutta valmennuksessa tehtiin se keventäen. Huomattiin Kimmon kanssa, että kun otan keventäessäni pidätteen, niin jäykistän itseni, eli olin liikettä vastaan, jolloin hevonen kyllä hidastaa, mutta jännittyy. Saatiin sekin asia korjattua ja poni alkoi toimimaan oman rentoutumisen jälkeen ja oikeanlaisen pidätteen myötä pohkeenväistöissä paljon paremmin. 

Laukassa mentiin ympyrällä niin, että Kimmo oli ympyrän keskellä ja auttoi raipan kanssa takajalkoihin. Kapu joutui pitkästä aikaa töihin kunnolla takajaloistaan ja aluksi se oliki sille todella vaikeaa, mutta pikkuhiljaa suoristui ja lopulta meni lähes "piruettilaukkaa" viiden metrin laukkaympyrällä. Uskon, että osaan auttaa sitä kotitreeneissä nyt paljon paremmin suoristumisenkin kanssa. 

Rane oli verkkassa sika hyvä ja on ihanaa kun siihen on tullut sellaista omanlaista säpäkkyyttä. Ranen kanssa tehtiin joukkueohjelman asioita, jonka menen rataharjoituksissa Ypäjällä loppukuusta. Lähinnä keskityttiin aluksi sulkuihin, joita ei paljoa kotona pellolla pysty menemään. Sulut olivat selkeästi menneet eteenpäin ja Rane oli ihan huippu. Saatiin hyvästä sulut todella hyviksi ja selkeä tahti niihin. Sen jälkeen tehtiin laukassa vähän kokoamista ja vasta-asetusta, suoristamista. Se oli myös tarpeen Ranelle, koska ei olla voitu kotona hirveästi laukkailla. Tuntui kuin poni olisi nauttinut, että jes! Vihdoin pääsee laukkaamaan oikein kunnolla. 

Lopuksi parannettiin, sanoisin että fiilisteltiin sitä ponin ravia mitä siitä lähtee. On maailman paras tunne saada se poni liikkumaan niin. HUH! Mentiin Pääty-ympyrällä ja saatiin se muotokin avonaisemmaksi ja rennolle kaulalle, sillä Rane helposti vetää itsensä "kippuraan" ja samalla selättömäksi. Oli vaikea pidätellä hymyä siellä selässä, en voi uskoa miten niin pienestä ponista lähtee niin iso liike.

Tavoitteet nousivat, taas.

En tiedä kumpi oli enemmän fiiliksissä, minä vai Kimmo, mutta Kimmo laittoi aika korkean tavoitteen ensikaudelle ja en itse voisi kuvitellakkaan sellaista, en ees tohdi sanoa sitä ääneen. Ennen se oli unelma, nyt lähdetään yhdessä huippu-valmentajan kanssa toteuttamaan sitä. Uskon että tällaisella tukiverkostolla mikä ympärilleni valmentajista on rakentunut, auttaa mua varmasti ja on auttanut niin paljon, että tavoitteet saavutetaan. 

 Vähän nauratti, kun Kimmo kehui hyvästä työstä ja kuinka paljon ollaan menty eteenpäin, moneen kertaan, sillä mehän treenataan tuolla pimeässä, pellolla, lumihangessa koulukiemuroita ilman, että kukaan kattoo miten treenaan suurimman osan ratsastuksistani samalla, kun lähes kaikki maajoukkueessa olevat ratsastavat maneeseissa valmetajan silmän alla lähes joka päivä. 

On uskomatonta miten pysytään näin hyvin sellaisten ratsastajien, joilla on paljon paremmat reeniolosuhteet, matkassa mukana. Ehkä se on sitä pohjanmaalaista periksiantamattomuutta, satoi tai paistoi, aina voi reenata!

Eveliina