Päätöksenä Saksa

Kävelin päätös mielessäni opinto-ohjaajalle. Mietin vielä opon huoneen ovella, että en tule ikinä saamaan vapaata koulusta näin pitkään. Kun olin saanut sanat suustani, niin opo alkoi etsimään lukujärjestyksiäni. Hetken papereiden pyörittelyn jälkeen päänsisäisestä päätöksestä tuli totta: me lähdetään Saksaan!

Kun päätös oli tehty ja kaikki päänsisällä suunnitellut asiat olivat muuttuneet todeksi, tuli pieni paniikki. Oli todella vähän aikaa "sisäistää" asia. Mutta mitä lähemmäksi lähtöpäivää ollaan tultu, sitä paremmalta ajatus on tuntunut.

Yksinkertaisesti mun ja äidin jaksaminen ainakaan psyykkisesti ei olisi kestänyt ensi talvea. Huoli mun etenemisestä on niin valtava, että on todella raskasta miettiä päivästä toiseen missä ja miten päästään nyt treenaamaan. Homma alkoi jo mennä valmentajashoppailuun, joka ei tietenkään ole hyvä asia. Silloin kun hankalat asiat pitkittyvät, tulee olo että "ihan sama".

Pitkä tietämättömyys Wellun jalasta sai myös meidät aivan loppuun. Kerettiin jo miettiä, että mitä tehdään jos Wellu saa puolen vuoden sairasloman. Meidän koko arki ja mun uran jatkuminen on tuon hevosen ympärillä. Voitte kuvitella miten hyvältä tuntui kuukauden jälkeen mennä tarhaan ja koittaa jalkaa, kun se oli kylmä ja kuiva. Kaikki johtuikin vain kengityksestä -onneksi. Noh, onpa nyt ainakin tutkittu. Tässä tilanteessa on turha jossitella. Täytyy olla vain kiitollinen, että mitään jatkoon  vaikuttavaa ei löytynyt.

Olen jo Kapu-ponin aikana sanonut äidille että "Siihen pitää pyrkiä, että kun aamulla herää ja lähtee töihin, niin saa vetää ratsastushousut jalkaan." Jo silloin ajatus pääsystä ulkomaille valmentautumaan ja töihin talliin on ollut unelmissani. Tämä on mulle siis todella iso juttu kaikin puolin.

Ongelmilta ei varmasti vältytä. Mun on vaikeaa varmasti kohdata se, että virheitä tulee sattumaan vaikka yrittäisi parhaansa. Olen nimittäin todella tunnollinen ja vähän liian perfektionisti erityisesti hevosasioissa. Pelaan siellä oreista varsoihin ja kaikkea voi sattua.Pitää myös ymmärtää jo tässä vaiheessa, että tässä hommassa saa varmasti yliuuvutettua itsensä. Toivon itseltäni rohkeutta tehdä ja yrittää vaikka aina ei olisi niin helppoa. Toivon että osaan ottaa tästä matkasta kaiken irti kuitenkaan uuvuttamatta itsenäni ja mahdollisesti löytää paikka johon voi joskus palata.

Wellun ratsastettavuuteen täytyy puuttua. Just nyt se on ollut ok hyvä, mutta vaikeimmillaan se on liian vaikea. Haluan ammattilaisten apua sen suuongelmaan ja mun perusratsastukseen. Eli siis lähden hakemaan sieltä ihan vain perusjuttuihin tukea. Tietysti muilla hevosilla ratsastaminen siellä auttaa myös omaa kehittymistäni. Lisäksi lähden vahvistamaan englanninkielen taitoani, haha. Tallissa puhutaan suurimmaksi osaksi englantia, joten nyt on vaan pakko. Kesällä tulin ymmärretyksi, mutta täytyy myöntää, että vähän on nyt pitänyt opiskella sanoja mitä tallissa tarvitsee. Työporukka ja ilmapiiri kuitenkin vaikuttaa todella hyvältä, joten kielimuuri ei tunnu hirveän isolta.

Tuntuu siltä, että somesta ihmiset on saanut vähän semmoisen kuvan että lähden pois Suomesta  treenaamasta, koska täällä ei mikään toimi. Ei, en ajattele niin. Minun tilanteeseeni ympäriltäni ei löydy juuri nyt tarvittavaa tukea. Kotivalmentajani Ypäjältä on tehnyt parhaansa ja yrittänyt auttaa. Mutta tänäänkin puhelimessa yhdessä todettiin, että tämä on paras ratkaisu juuri tähän hetkeen. Jätän taakseni myös kodin ja koulun, missä mulla olis just nyt hyvä olla, parhaan ystäväni joka juuri palasi monen kuukauden jälkeen Saksasta sekä kaikki valmennettavani. Hienosti kaikki ympärilläni olevat  ihmiset ovat kuitenkin tsempanneet ja olleet onnellisia puolestani.

Wellu lähtee torstai-aamuna Tampereelle, josta jatkaa kohti satamaa. Minä hyppään junaan 8.53 ja lennän Vantaalta Arlandan kautta Dusseldorffiin. Huomenna kuitenkin keskitytään vielä hetki derivaattoihin ja yhteiskuntafilosofiaan, jonka jälkeen sanotaan heipat hetkeksi koulunpenkille.

Eveliina

Päätösten aika

Olen ollut koko kesän valmentautumatta säännöllisesti. Tieto PM jäämisestä pois otti koville ja päätettiin ottaa pieni tauko ennen kun jatketaan taas treeniä. Heinäkuu piti olla Ypäjällä treenaamista, no ei ollut syystä ja toisesta. Elokuussa uusi yritys, hevonen joutui saikulle. Olen parin kuukauden ajan vaan kevennellyt Wellua eteen alas ja se saa minut tuntemaan itseni  vähän jo puskaratsastajaksi tällä hetkellä.  Kotoa treeniin ja kisoihin lähteminen tuntuu koko ajan kaukaisemmalta ajatukselta. Usko järjestelmälliseen ja säännölliseen valmennukseen, joka vie eteenpäin, on poissa.

Herää kysymys: Miksi emme sitten vaan lähde valmentatumaan jollekkin? Olen yrittänyt kysyä niin monenlaista erilaista sopimusta ja diilejä siitä, että joku veisi meitä eteenpäin ja saisin jäädä asumaan vielä kotiin ja valmentautua täältä käsin ilman että se maksaa miljoonia. En kuitenkaan ole saanut vielä keneltäkään valmentajalta kiinnostusta ja sitoutumista, että se tulisi onnistumaan. Siis valmennus 2-3x viikkoon/Wellun läpiratsastus. Se tätsi ja systeemi mitä jo ikäkausiluokkien ratsastajien treenissä pitää olla, puuttuu tämän alueen valmentajilta, koska täällä Etelä-Pohjanmaalla ei ole sellaisia kouluratsastajia tai he valmentautuvat näistä syistä muualla/tyytyvät vähempään.  

Oma kotivalmentajani, jonka treenissä en ole käynyt maailman aikoihin, käy täällä kerran kahdessa kuukaudessa ja toinen sitoutuva valmentaja kerran kuukaudessa. Suomen ikäkausiluokkien junnut treenaa valmentajan kanssa kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja ovat koko ajan jatkuvassa prässissä että homma menee eteenpäin. Tulokset 67%-75% eivät ole vain tuulesta tempaistuja tai hyvien hevosten ansiota. Moni ei osaa edes kuvitella kuinka paljon jo SM-tasolla kilpailevat ratsastajat tekevät töitä noiden prosenttien eteen. Siihen on syynsä, miksi ikäkausiluokkien ratsastajat pärjäävät avoimissa luokissa. 

On suorastaan uskomatonta, miten keväällä pystyttiin Wellun kanssa noin hyviin tuloksiin. Treenattiin todella vähän ja Wellu oli myös ollut tosi vähän aikaa mulla. Ehkä kuitenkin Ypäjällä ponivuosina luotu pohja kantoi  vielä junnuvuosillekkin. Syy miksi en Ypäjälle Wellun kanssa lähtenyt viime talveksi asumaan oli se, että haluttiin sen kotiutuvan sekä kuntoutuvan kunnolla siitä mitä oli edellisenä syksynä ja kesänä kokenut. Myös rahallisesti oli viisainta jäädä kotiin ja ajatella tämä kausi Wellun kanssa vain tutustumisena hevoseen. 

Nyt ollaan kuitenkin päätetty, että ensi talvi tullaan treenaamaan täysiä ja kehittymään kohti viimeistä vuotta juniorina. Missä ja kenen kanssa, on vielä avoinna, mutta nämä asiat selviävät toivottavasti lähiviikkojen sisällä. Wellu menee huomenna klinikalle tarkastukseen ja jos kaikki on ok, niin lähdetään sovittelemaan asioita. Suomi ei tule olemaan halvin ja helpoin vaihtoehto, vaikka niin luulisi. Kaikki kuitenkin otetaan huomioon ja mietitään koko perheen voimin, mikä olisi kaikille paras ratkaisu. 

Tunnen kuitenkin ilmassa jo vähän muutosten iloa sekä haikeutta. Kun asiat menevät uusiksi, on aina jotain jätettävä taakseen ja luovuttava. Toivottavasti päädymme oikeaan ratkaisun ja se kantaa pitkälle.

Eveliina