Liian pienillä koneilla liian isoja asioita

Minusta on todella väärin, että tässä iässä joudun periaatteessa jo päättämään sen, mitä haluan tehdä työkseni. Ammattikoulu, lukio, kaksoistutkinto vai välivuosi ulkomailla treenaamassa? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että välivuosi talikon kanssa olisi paras vaihtoehto, koska en todellakaan ole valmis päättämään mitä isona haluan tehdä. Eikä ole moni muukaan 15- vuotias tällä hetkellä.
Ajatukseni oli ja on edelleen aloittaa Ypäjällä syksyllä kaksoistutkinto, jossa suorittaisin Forssan lukiossa ja hevosopistolla samanaikaisesti. En ole tyhmä ja tiedän selviytyväni näistäkin opinnoista jos vain tahtoisin. Kuitenkin olen talven aikana päässyt seuraamaan mitä ne hevosenhoitajaopinnot oikeasti ovat ja  juuri tällä hetkellä tuntuisi liian raskaalta asua yli 300 km päässä kotoa ja tehdä enemmän mitä vuorokaudessa on tunteja, jos rinnalla olisi vielä kilpahevonen opiskeluiden lisäksi. Voin kertoa, että siinä täytyy olla selkeä suunnitelma ja motivaatio mitä haluaa tehdä niillä papereilla mitä opistolta saa.
Kilpaurheilijana on myös mietittävä omaa uraansa ja unelmiansa. Olen valtavissa tunnevyöryissä ja vaikeiden päätösten edessä ajatellessani mahdollista taukoa maajoukkueessa ja ikäkausikilpailuissa. Selvää on, että omaa hevosta en tule vielä ainakaan vuoteen saamaan, joten onko mun siis edes järkeä pysyä Ypäjällä ja tehdä niin raskasta koulua, mistä en edes ole varma?

Olen aina ollut ihminen joka tekee mitä vain unelmiensa eteen ja olen edelleen. Ratsastuksessa on joku käsittämätön intohimo itselleni, mistä en halua luopua ja minkä suhteen olen valmis tekemään töitä. Mahdollisuuteni kisata poniratsastajana Suomen huipulla ovat olleet uskomattomat ja tämä kausi tulee olemaan kirsikka koko kakun päälle, koska tätä kautta varten ollaan kaikki työ tehty. Rane on meillä paikkansa ansainnut ja tulee vielä kisaamaan kanssani ensi vuonna avoimia kansallisia luokkia ihan varmasti, joten kilpailemisen suhteen ei ainakaan tule taukoa, siitä olen varma.(Ehkä saisin jopa jonkun hevosen alle kisattavaksi tai leasingkiin, mutta sen varaan kaikkea ei voi laittaa.) Mutta se, missä tulen treenaamaan ja mitä haluan tehdä, on periaatteessa nyt täysin omissa käsissäni.

 Tällä hetkellä Ypäjällä olo vain peruskouluopintojen kanssa on vielä mukavaa eikä niin raskasta. Siellä oloon motivoi treenaaminen ja hyvät ystävät, joita Vimpelissä minulla ei oikein ole. Kotona käydessänikin olen vain kotona, joten voin sanoa viihtyväni Ypäjällä paljon paremmin ihmisten keskellä, kun kotona yksin ollessani. Myös valmentaja on siellä ja Pohjanmaalta on valitettavasti vaikeaa löytää itselleni sopivaa valmentajaa. Sm- ja Kv-tasolla täytyy olla jo valmentaja, joka valmentaa vähintään sen kaksi kertaa viikossa ja jonka kanssa sovitaan erikseen joka ikisestä ratsastuskerrasta. Jos Vimpeliin aion lukioon mennä, haluan varmistaa treeniolosuhteet ja varman valmentajan itselleni tästä lähistöltä. Eihän sekään ole mahdottomuus, vaan järjestelykysymys.



Koulun valinnan joudun siis tekemään oman urani mukaan ja vaikka ihmiset hulluna meitä ratsastajia pitävätkin, niin jos hevonen ja mahdollisuus on edessä niin sitä ei jätetä käyttämättä, vaikka maata, valuttaa ja sitä lukiotakin  parikin  kertaa täytyisi vaihtaa. Onneksi nykyään on erittäin helppoa tehdä esimerkiksi nettilukiota tai muuten etänä välillä. Tärkeintä on muistaa tehdä sitä mistä tykkää ja olla välittämättä muitten mielipiteistä (vaikka tiedän koko sukuni hyppivän tasajalkaa ilosta  jos astun Vimpelin lukioon sisään)

Ja se, kun kaikki ehdottavat keskiverto viisaalle päälleni, että minusta voisi tulla jotain suurta kuten lääkäri, poliitikko tai mikä insinööri tahansa, he unohtavat että olen opiskellut kirjaimellisesti paskan seassa tästä elämästä jo sen verran, että tiedän etten halua viettää elämääni tekemällä työtä josta en tykkää.

Mutta tässä vähän asiaa niiden oikeilla nimillä. Ensi kerralla tuleekin jo ekoista kisoista jotain miten ne meni ja seuraava postaus Ypäjän päästä. Lomalla vain kerkeää miettimään liian pienillä koneilla liian isoja asioita..

Eveliina

Elämäni talvi ja mahdollisuuksien kausi 2017!

Maajoukkueleirin jälkeen olo on itsevarma -ehkä ensimmäistä kertaa koko maajoukkueessa olon aikana- , onnellinen ja väsynyt. Taas yksi leiri takana, joka tällä kertaa oli aika kevyt. Luento, vähän yhteistä liikuntaa ja tunti ratsastusta. On hienoa saada tunnustusta kovasta työstä ja uhrautumisista ja erityisen hienoa on nähdä, kuinka paljon ne valinnat ovat vieneet minua eteenpäin. Leirin aikataulujen väleissä nukun, syön hyvin ja keskityn seuraaviin koitoksiin mitä leirin aikana tulee. Leirin aikana elää aina kuin jossain omassa kuplassaan; kai se on vain sitä urheilijan keskittymistä. On hienoa kun joku keskittyy sinuun ja ongelmiisi täysillä, vaikka se onkin vain 30 minuuttia päivässä. Tästäkin leiristä  jäi paljon mukaan. Erityisesti hyvä mieli ja luotto omaan tekemiseen.

 

 

 

Treenit ovat edenneet tavalliseen malliinsa. En muista taas että olisin treenannut kertaakaan niin, että Anu ei olisi katsonut perään. Ollaan tehnyt paljon sulkuja, sulkuja, sulkuja, avoja, avoja, avoja.... Ja paljon muuta mitä mun pitäis radalla taas tehdä ensi kesänä paljon paremmin mitä viime kesänä. Itsestä tuntuu ettei olla menty nyt kuukaudessa yhtään eteenpäin, kunnes katsoo kuukauden takaisia videoita, haha. On tässä kaiken suhteen hypätty suuri askel eteenpäin. Mun oma fyysinen kunto (siirtyminen urheilijan ruokavalioon, salitreeniin yms.), ponin kunto, istunnan jämäkkyys, kaikki tekniset liikkeet ja erityisesti miten poni liikkuu. Ollaan myös käyty rataharjoituksissa, joissa on ollut FEI-tuomarit. Sieltä ollaan saatu todella positiivista palautetta ja minä radalla ratsastajana erittäin paljon varmuutta.

Paljon on lähtenyt maajoukkueratsastajia ulkomaille treenaamaan mikä on erityisen hienoa, että on ollut sellainen mahdollisuus. Siinä samassa unohdin jopa, että olen itsekkin lähtenyt treenaamaan ja kai se  vain kertoo siitä miten hyvin on kotiutunut. Pidän tärkeänä kuitenkin tämän ikäisenä suorittaa koulun loppuun ja vielä olla jonkin verran kavereiden kanssa, vaikka viimeistään koulun puolesta itsekkin lähden ulkomaille. Ensimmäisenä kaikille nousee ihailu siitä miten siistiä ja kivaa se on lähteä Saksaan tai vaikka sitten Ypäjälle treenaamaan. Toivon kaikkien kuitenkin muistavan sen, että he jotka sinne lähtevät joutuvat tehdä paljon töitä ollakseen siellä, päivät ovat pitkiä ja raskaita. Kyse on valinnasta uhrata kaikki hevosille, mikä tosin on jo ennestään luultavasti kaikille maajoukkueratsastajille selvää. Sinne sopeutuminen yms. vaativat paljon, mutta minulla onnekseni oli ainakin kevyt ja helppo siirtyä Ypäjälle. Nostan hattua kaikille jotka ovat lähteneet seuraamaan unelmiaan.   Erityisesti sulle Lilli, joka hoiti peruskoulun helmikuuhun mennessä pois alta lähteäkseen valmetajalleen Tanskaan treenaamaan.

Päivä päivältä olen vain onnellisempi Ypäjälle lähdöstä näin muutenkin. Olen tutustunut niin uskomattoman hienoihin ihmisiin niin talleilla kuin koulussakin. Käyn vapaa-ajallakin kavereilla  ja tuntuu, että sopeudun hyvin joukkoon. Ýpäjälläkään kaikki eivät ole hevosihmisiä ja itselläni on paljon myös ei-hevosihmisiä kavereina. Paras kommentti on ollutkin tähän mennessä: "Eve on koko maailman ainut ihan ok-heppatyttö." Näillä mennään.. Huippuja koko porukka!

 

 

 

Kausi 2017

Ensi kaunna minulla on alla kaksi ponia , joista toinen treenissä noin kaksi kertaa kuukaudessa noin viikon ajan, jos ei enemmänkin. Capin kanssa on alkanut sujumaan todella hyvin ja sen kanssa aloitankin kahden viikon päästä kisakauden. Haetaan senkin kanssa kvaalit FEI-luokkiin. Kisaan siis Ranen lisäksi sillä myös ainakin näitä "pääkisoja", kuten Halli-SM  yms.

Ranen kanssa nautitaan ja näytetään mihin pystytään. Tunnen vihdoin olevani valmis näihin luokkiin ja toivottavasti meidät Ranen kanssa nähdään Ruotsissa kesä- heinäkuun vaihteessa. Kisaan samoja luokkia molemmilla poneilla jos kaikki menee hyvin, joten mitään ei voi sanoa varmaksi. Mulla on kaikki mahdollisuudet kaikkeen, josta en voi tarpeeksi edes kiitellä Capin omistajaa , Anua , sponsoriani Equitaria tai äitiä.

Tästä kaudesta 2017 on täynnä mahdollisuuksia ja innolla aloitetaan se alle kuukauden päästä. Tsemppiä kaikille!

 

Nähdään valkoisten aitojen sisällä

 

Eveliina