Kisakausi on taputeltu ja talven treenikausi saatu oikein kunnolla käyntiin. Poni on tehnyt mäkitreenejä, pitkiä maastoja ja jopa Piken estevalmennuksessa päästiin käymään koulutreenien lisäksi. Itse olen saanut rutiinin salilla käymisestä ja jo nyt se on kyllä auttanut paljon ratsastamiseen. Pidettiin myös valmentajan kanssa palaveri ensi vuoden tavotteista ja siitä, miten treenit suunnilleen menevät talven yli. Mahdollisuuksien mukaan yritän olla täällä mahdollisimman pitkälle kevääseen. Ehkä jopa lopetan peruskoulun tänne, niin ainakin toivon.
Huippu tiimi!
Kotiin ei ole edelleenkään ikävä. Puheluiden kesto on silti huomattavasti pidentynyt läheisten kanssa. Kaverin kanssa puhelut venyvät välillä pariinkin tuntiin ja äiti tietää joka toisen askeleeni täällä. Onnekseni hän omistaa Whatsappin, ettei soittaa tarvitse jatkuvasti -haha. Pohjanmaalle lähden käymään parin viikon päästä, ettei pohjalaasten tänne tarvitse jokaisen erikseen tulla. Rane jää tänne siksi aikaa Kiian ratsastukseen.
Kyllä mä teistä pohjanmaalaisistakin tykkäään, mutta nämä hämäläiset ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Vähän väliä saan täällä kuulla murteestani, niin opettajilta kuin oppilailtakin ja itse en taas voi ymmärtää joitan heidän sanojaan. Solussamme puhutaan myös ainakin neljällä eri murteella. Se on ihan hauskan kuuloista! Ruotsia tulee puhuttua myös jonkun verran. Vimpelissä kukaan (paitsi rakas isoäitini) ei puhunut, mutta täällä suomenruotsalaisia riittää. Hulluna ruotsinkielenopiskelijana voin sanoa että I LOVE IT!
Solussamme olevat tytöt ovat kyllä aivan täyttä kultaa. Mikä onni kävikään, että juuri näiden tyttöjen kanssa pääsin saman katon alle. Riitoja ei ole, itsetehdyt säännöt siivoamisvuoroista sujuvat kuin vettä vaan, huumoria löytyy yllin kyllin ja vaikeissa tilanteessa kehen vain voi tukeutua. Olen siis enemmän kuin kotonani täällä näiden ihmisten kanssa.
Tallilla mulla on ihan oma "varaäiti" Asta ja Kiia, joíta mukavempia ihmisiä saa kyllä ettiä. Tallissa saattaa kulua puhuessa pari ylimääräistä tuntiakin Astan ja Kiian kanssa, sekä Kiian kiireiden aikaan saan treenata heidän ihanimmalla Lavita ponilla. Hienoa, että on ihmisiä jotka jaksaa tsempata vaikeittenkin aikojen yli.
Unohtamatta valmentajaani Anua, joka pitää kaikki ohjakset käsissään. Välillä se Hollannista tai milloín mistäkin järjestää mulle kavalettitunteja, kengityksiä tai personal trainereitä salille avuksi,sen lisäksi että valmentaa mua lähes joka toinen päivä.
Avasin yksi aamu puhelimen ja katsoin Anulta tulleen viestin, jossa hän kertoi mahdollisuudesta ihan huikeaan diiliin, josta en uskalla vielä edes kertoa. Hieraisin silmiäni ja luulin sen olevan unta. Katsoin puhelimen näyttöä uusiksi ja soitin äidille. Tuntuu että täällä asuminen tuo paljon mahdollisuuksia ja että mulla on tiimi joka haluaa oikeasti olla tekemässä musta parempaa, ja parempaa ratsastajaa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Paljon uusia ystäviä ja todella mukavaa arkea heidän kanssa. Olen löytänyt itsestäni taas sen sosiaalisen puolen ja sen, miten paljon tykkäänkään olla ihmisten kanssa. Olen käynyt myös koulun puolesta täällä tutustumassa eri lukioissa ja tuntuu, että täälläpäin olisi luonnollista jatkaa ensivuoden syksyllä. Tämän kokemuksen jälkeen en usko, että isoon lukioon meneminen tai itsenäinen opiskelu ovat mikään ongelma.
Eveliina
