Riittämätön

Yleensä sanotaan, että kisoissa joko voitetaan ja pärjätään tai sitten opitaan. Vaikka lähdin viimeisistä sijoista taistelemaan kansainvälisiin, niin löysin itseni molempina päivinä sijalta viisi, ollen toiseksi ja kolmanneksi paras suomalainen. Tässä vaiheessa tuo oli aika ällistyttävä juttu, eikä millään tavalla odotettavissa. Kisat olivat meille siis yksi suuri voitto, mutta eniten sieltä tuli mukaan uutta oppia. Pitkästä aikaa kilpailuiden jälkeen jatkoimme kuitenkin suoraa tavallista treeniä ilman mitään pientä lomaa. Jokin kilpailuista jäi kaihertamaan todella.

Prosentit jakaantuivat viimeisenä päivänä 62% - 67%. Tämä johtui pelkästään siitä, että jäin itse kankeen kiinni ja Wellu hieman puski laukkaohjelman ajan. Suun aukomisesta jäi tosi huono fiilis, koska luultiin jo päässeemme siitä eroon. Wellu kuitenkin hieman innostuneena aina hieman painaa kädelle tai ehkä minä vedän, en tiedä.

                                                 kuva Vilma Taira

Jatkoin kotona nivelsuitsilla ratsastamista. Valmentajani mukaan Wellu on edestä vaikea ja raskas sen takia, ettei kunnioita nivelkuolainta. Kävi kuitenkin suorastaan sääliksi edellisen viikonlopun kamala kankeen kiinni jäämiseni, että ajattelin laittavani vasta seuraaviin kilpailuihin seuraavaksi kanget. Sillä ajatuksella että piru vieköön kun ei osaa ees vetämättä nivelillä ratsastaa niin ei ainakaan kankia tuonne suuhun laiteta. Wellulla taas menee nivelsuitsilla ratsastaessa 45-60min saada se edes hellittämään edestä ja niin pitkä keventelykin tuntuu turhauttavalta.


Olen jo poniajoistani etsinyt sitä oikeanlaista tuntumaa. Tiedän miltä hyvä tuntuma, hevosen pehmeä suu ja läpi oleva hevonen tuntuu. Saan myös lähes joka kerta hevosen selkään noustuani tuntea sen. Osaan ratsastaa hevosen pehmeään tuntumaan, löysätä edestä ja ajatella kädellä eteenpäin, sitten kun hevonen antaa periksi. Mutta mitä ennen sitä? Mikä on teidän ratkaisunne saada hevonen istunnan alle kuuntelemaan ja olemaan kevyt kuin höyhen edestä? Sen oikean ratkaisun löytämiseen minulla alkaa loppua toivo.

Onko oikeen pistää ohjalla niin kauan vastaan ja lisätä painetta loputtomiin, jotta hevonen antaa periksi? Miksi sitten GP-ratsastajien hevoset tanssivat heidän allaan ensimmäisestä askeleesta saakka? Todellakin olen nyt siitä risteyksessä ratsastusurallani, etten enää hyväksy tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Hevosen pitäisi pysyä avuilla ratsastuskerrasta toiseen ilman puristusta tai pakottamista.

Takajalat, ne minun hevoseltani löytyvät. Pystyn ratsastamaan niitä ja vaikuttamaan niihin. Pystyn laukata ympäri kenttää piruettilaukkaa käyntivauhtia, ei ole ongelma. En silti välttämättä ole tyytyväinen hevosen tuntumaan edessä. "Miten se voi tuntua huonolta, kun se liikkuu noin"..Mikä on oikeanlainen paino edessä ja milloin vedän itse? Olen tuntenut tuskaa ja riittämättömyyttä tämän ongelman kanssa jo aika kauan ja haluaisin vihdoin päästä siitä eroon. Pahin asiahan ratsastuksessa on kohdata se tunne, kun tietää etteivät omat taidot enää riitä ratkaisemaan ongelmaa.

Olisiko semmoisia liinan päässä ilman jalustimia -valmennuksia tiukan valmentajan kanssa täällä Suomessakin tarjolla? Kyrakin joutui vielä Interiä startanneena aikoinaan Saksaan muutettuaan menemään monta kertaa viikossa liinan päässä.

Eveliina